Jo varhaisista ajoista lähtien kun tänne saapuivat varhaisimmat asuttajat, kalastaminen ja metsästäminen olivat tärkeimpiä ravinnonsaantitapoja, samoin marjojen, yrttien, pähkinöiden ja sienien keräily. Tänä päivänä suomalaiset edustavat ehkä viimeisimpiä keräilijä-kulttuurista vielä ammentavia eurooppalaisia. Meillä monilla on kesällä ja syksyllä suuri into juosta metstissä ja soilla keräämässä kaikki lakat, mustikat ja puolukat mitä llöydämme, herkkutateista puhumattakaan. Tämä on mahdollista, sillä Suomessa meillä on ainutlaatuinen jokamiehenoikeus, jonka perusteella saamme kulkea metsissä ja soilla, hiihtää, soutaa, meloa kaikkialla ja poimia marjoja ja sieniä toistenkin omistamalta maalta. Jokamiehellä on tietenkin myös velvollisuutensa, eli liian lähelle asuttujapaikkoja ei saa mennä, eikä toisetn viljelmillä saa kulkea. Metsässä ei saa talloa taimia, eikä elävistä puista saa taittaa oksia eikä pähkinöitä tai käpyjä kerätä puusta. Jokamiehenoikeudella ei saa myöskään irrottaa pakuria koivusta, vaikka käävän itiöemän saakin. Sammaleet ja jäkälät ovat myös jokamiehenoikeuden ulkopuolella. Tässä historiallinen syy lienee se, että sammaleet, jäkälät, pähkinät ja kävyt ovat sellaisia joilla on ollut taloudellista arvoa omistajalleen.
Riistan metsästys on meillä sidottu maanomistukseen, eli metsästys on mahdollista lain puitteissa omalla maalla tai valtion mailla lunastetulla luvalla. Koska suuri osa Suomen metsistä on yksityisten omistamia, meillä on siis paljon ihmisiä jotka voivat metsästää. Metsästäjiä onkin satoja tuhansia, ja se on maaseudulla erittäin tärkeä harrastus ja ruuanlisä.