Karjalanpiirakat

Karjalanpiirakoiksi nykyisin kutsuttuja piirakoita syödään Suomessa kaikkialla ja kaiken aikaa. Ne ovat rakastetuimpia perinneruokiamme. Niitä voi syödä kuumana tai kylmänä, arkena tai juhlissa - niitä voi valmistaa itse tai ostaa valmiina kaupasta. Erityisen ihania ne ovat tietenkin juuri paistettuna ja munavoin kanssa nautittuina. Ne edustavat alunperin kuitenkin vain pientä osaa rikasta, vanhaa piirakkaperinnettä. Itä-Suomessa talon lämmittämiseen tarkoitettu uuni levisi jo varhaiskeskiajalla laajalle, ja sen myötä leipominen ja ruokien hauduttaminen joko kovassa lämmössä tai jälkilämmössä tuli jokapäiväiseksi toimeksi. Piirakoita tehtiin erilaisia monista eri aineksista, ja varmasti sesonkien mukaan vaihdellen. Kuori saattoi olla ruistaikinaa, vehnätaikinaa tai kaurataikinaa, ja sisuksissa käytettiin ohrasuurimopuuroa (ohraa on viljelty täällä jo 6000 vuotta), riisipuuroa (riisiä alettiin tuoda maahan 1600-luvulla) tai perunasosetta (peruna saapui 1700-luvulla).
Piirakoiden rypytys tai taittelu erosi sekin alueittain ja nykyisen karjalanpiirakan alkuperäinen muoto lienee ollut sipaniekka. Muita omanlaisia itäsuomalaisia piirakkatyyppejä ovat mm. sultsinat, vatruskat, sulhaspiiraat ja marjatäytteiset rönttöset.
Karjalanpiirakat olivat siis alunperin kotoisin Itä-Suomesta ja erityisesti Karjalasta, mutta sodan jälkeen siirtokarjalaisten evakoiden mukana levisivät kaikkialle ja niiden valmistaminen ja syöminen yleistyi. Jos aikoinaan piirakoiden tekemisessä oppi saatiin äidiltä ja isoäideiltä, niin nykyään nuoret oppivat sen koulun kotitaloustunneilla. 
Aikoinaan savolaiset tekivät melko paksukuorisia piirakoita, ja mitä idemmäksi mentiin, sitä ohuemmiksi kuoret kävivät. Piirakantekijän maineen kumakivi oli nimenomaan kuoren ohuus ja hieno rypytysjälki. Suomessa järjestetään nykyään jopa piirakoiden leivontakisoja ja mestaruuskisoja, erityisesti Itä-Suomessa. Iisalmessa Ortodoksisen seurakunnan Evakkonaiset ovat kuuluisia piirakantekotaidoistaan. He ovat mestarillisia piirakantekijöitä, jotka ovat tehneet maailman suurimman yli kaksimetrisen karjalanpiirakan vuonna 2013 - sitä ei vaan hyväksytty Guinnesin ennätystenkirjaan, kun joku muu piirakka maailmalla on ollut paljon suurempi (karjalanpiirakalle ei ole omaa kategoriaa!).

valmistumassa Artisaanien käsissä herkullisia piiraita

kuva Vicente Marzo