Suomessa on kolme omalaatuista, uniikkia lammasrotua. Suomenlammas on niistä yleisin, keskikokoinen, sarveton ja yksivärinen. Sanna Vatanen ja Sami Repo kertovat kirjassaan Bää! (Moreeni 2017), että yleisin väri on luonnonvalkoinen, mutta yksilöt voivat olla myös ruskeita, mustia tai harmaita. Niiden villa on kiiltävää ja helposti huopuvaa. Eläimet ovat kesyjä ja helposti käsiteltäviä, ja voimakkaasti laumasieluisia. Suomenlampaan tilanne on aina ollut Suomessa hyvä, sillä se on maailman hedelmällisin rotu, jota yli 60 muuhun maahan on Suomesta viety jalostustarkoituksia varten. Sen käyttö risteytyksissä lisää hedelmällisyyttä. Suomenlammasuuhi voi synnyttää jopa 8 karitsaa kerralla.
Suomenlampaasta erillinen kanta on kainuunharmas, joka on vähän pienempi ja väritykseltään poikkeava. Kartisat syntyvät mustina, mutta muuttuvat harmaiksi, vaaleiksi, ruskeiksi säilyttäen tumman pään, jalat ja hännän. Rotu meinasi kuolla sukupuuttoon 1980-luvulla mutta pelastui viime tipassa Kainuusta löydettyjen muutaman kymmenen eläimen avulla.

Harmaksia Kolin kansallispuistossa

Kolmas suomalainen rotu on ahvenanmaanlammas, joka on sopeutunut karuun ulkosaaristoon. Bää! -kirjassa kuvaillaan ahvenanmaanlampaita näin: kahta samanväristä lammasta on vaikea löytää! Niillä voi olla sarvet ja ne hyppivät ketterästi. Villa on aivan erilaista kuin suomenlampaalla, pitkää ja karkeata. Ahvenanmaanlampaita ei ole kovin paljoa, se on suomalaisista lammasroduista uhanalaisin.


Lampaat keritään kahteen kertaan Suomessa, keväällä ja syksyllä. Keritsemisessä turkin olisi pitänyt ehtiä kuivua, ja siitä voidaan harjata roskat pois. Keritsemisessä käytetään sähkökeritsemiä, mutta kotiseutumuseoissa on vielä paljon entisiä keritsemissaksia esillä. Lampaasta voi saada yhdestä kahteen kiloa raakavillaa.
Yhdestä lampaastakin saatu villa pitää lajitella, sillä se ei ole samanlaista eri kohdissa eläintä. Laumassa voi olla erivärisiä eläimiä, ja värilajittelukin on tärkeää.
Lajiteltu villa pestään liasta ja roskista, ja karstataan. Karstaamiseen käytettiin aikoinaan karstaohdakkeen siemenkotia, myöhemmin erityisiä metalliharjoja. Nykyään se tapahtuu koneellisesti.

Kuopion korttelimuseon karstoja.

Lopuksi villa kehrätään langaksi rukilla.

Erilaisia lankatyyppejä on paljon, esim. kampalanka ja karstalanka. Lanka voidaan keriä eri paksuiseksi eri tarkoituksia varten.

Laitteet Kuopion korttelimuseon kutojan huoneesta.

Eri värisistä lammasroduista ja yksilöistä saadaan eriväristä lankaa värjäämättäkin.


kuvat Sara Niini