IMPROVE YOUR ENGLISH (1 KURSSI 9.LK)
Englannin kielen valinnainen lisäkurssi tukee koulun yleistä kasvatustehtävää sekä opetussuunnitelman tavoitteita. Kurssilla oppilas laajentaa, syventää ja täydentää taitojaan ja tietojaan englannin kielessä (L1). Kurssilla harjoitellaan kirjallista ja suullista esitystä ääntäminen mukaan luettuna, kirjoittamista, puheen ja tekstin ymmärtämistä, rakenteita sekä sanastoa (L2). Opettaja voi valita kurssin aiheet ja tehtävät oppilaiden kiinnostuksen kohteiden ja toiveiden mukaan, mutta hän ottaa huomioon myös ryhmän tarpeet (L7). Tällä kurssilla tehdään sellaisia harjoituksia ja tehtäviä, jotka kohentavat oppilaan taitoja ja tietoja etenkin lukio-opiskelua varten (L3, L5). Kurssi pyrkii osaltaan virittämään oppilaassa kiinnostuksen englannin kielen jatko-opiskeluun sekä perehdyttää oppilasta kohdekielen kulttuuriin ja tapoihin. Kurssi on teoriapainotteinen.
Lisäkurssia ei arvioida numeroin, vaan siitä saa ainoastaan suoritusmerkinnän. Sen saaminen edellyttää oppilaalta aktiivista ja säännöllistä osallistumista kurssin työskentelyyn, annettujen tehtävien huolellista suorittamista sekä myönteistä asennetta opiskeltavaa ainetta kohtaan. Lisäksi oppilaan tulee omalta osaltaan kantaa vastuuta ryhmän opiskelusta ja edistää sitä.