Historia

Viikinkiaika Pohjolassa

Kurssin tarkoituksena on tutustuttaa oppilas perusteellisesti Pohjois-Euroopan esihistoriaan ja alueellisiin muinaiskulttuureihin keskittyen ajanjaksoon, jota kutsutaan viikinkiajaksi. Perusajatuksena on saada oppilas näkemään itsensä osana historiallista jatkumoa, jossa tapakulttuuriamme ohjaa edelleen vuosisataiset perinteet.

Opetuksen lähtökohtina ovat tutkivan oppimisen periaatteet. Hyödynnämme tieto- ja viestintäteknologiaa opettajajohtoisessa opetuksessa, itsenäisessä tiedonhaussa sekä tietoaineksen koostamisessa (L5). Oppilaat saavat melko itsenäisesti tehdä kurssin lopputyönsä valitsemallaan suoritustavalla. Kaiken taustalla on itsenäinen ajattelu ja kulttuurin ymmärtäminen (L1 ja L2).

Kurssilla tutustutaan myös riimukirjoitukseen, joka on ollut satoja vuosia sitten Pohjois-Eurooppaa yhdistävä kirjoitustyyli. Riimut liitetään myös nykyaikaan, kun tutustumme niiden käyttöön ultranationalistisissa tarkoitusperissä. Idea on saada oppilaan näkemään, kuinka jotkut poliittiset ääriliikkeet yrittävät omia yhteistä kulttuurista pääomaamme omien tarkoitusperiensä ajamiseen (L4, L7).

Kurssi toteutetaan lähiopetuksena pääsääntöisesti yläasteen tiloissa. Suunnitteilla on myös lyhyt retki Rautavuorelle aistimaan esihistoriallista tunnelmaa. Lopputyötä oppilaat saavat työstää koko kurssin ajan sekä tunneilla että omalla ajallaan. Suoritusmerkintä.