teknisen piirtämisen vaiheet

TEKNINEN PIIRTÄMINEN

  1. Jaa paperi neljään osaan. Mieti kuinkapäin paperille oleviin osioihin piirtämäsi kuvannot paremmin mahtuvat ja käännä paperi sen mukaisesti
  2. Valitse työstäsi pääkuvantosuunta, sivukuvantosuunta ja yläkuvantosuunta
  3. Piirrä ensimmäiseen neljännekseen työstäsi kuva pääkuvantosuunnasta katsottuna (yleensä siitä suunnasta, josta se on parhaiten tunnistettavissa)
  • piirrä ns. 2d-kuva, jolloin siinä näkyy vain korkeus ja leveys (=tasokuva). Kuva ei siis saa olla ns. kolmiulotteinen, jolloin samassa kuvassa näkyy kappaleesta muotoja useista sivuista
  • piirrä riittävän iso kuva, johon mahtuu myöhemmin myös mitoitusmerkintöjä. Jätä kuitenkin myös kuvan ympärille tilaa mitoitusmerkinnöille
  • piirrä kuva siten, että kaikkien materiaalien paksuus tulee esiin (esim. ohut peltilevy ei ole vain yksi viiva vaan materiaali, jolla on pohja ja pintatasot eli päistään yhdistetyt kaksi viivaa)
  • piirrä piiloonjäävät muodot (muodot, jotka jäävät jonkin tason tai pinnan taakse ja silmä ei niitä valmiissa tuotteessa näe) katkoviivalla
  • taivutetut osat piirretään tarvittaessa suorina siten, että suoristettu osuus on katkoviivalla ja taivutettu valmis muoto yhtenäisellä viivalla
  • reikien ja putkien keskilinjan voi tuoda esiin pistekatkoviivalla
  • joskus oikein pitkien ja ohuiden kappaleiden pituutta lyhennetään ns. repäisemällä keskeltä pala pois, jolloin piirustuksessa jätetään piirtämättä osa kpl:een keskivaiheelta ja piirretään pelkät päätyosat ja kiukan pitkästä varresta. Tällöin varren keskiosaan piirretään vielä sahalaitaiset repäisyviivat osoittamaan, että keskeltä puuttuu pala samaa muotoa
  1. Piirrä toiseen neljännekseen kuvanto (edellisen kuvan oikealle puolelle) tuotteen vasemmalta sivulta nähtynä. Piirrä samat vaiheet kuin edellisessäkin kuvassa.
  2. Piirrä kolmanteen neljännekseen (ensimmäisen kuvannon alapuolelle) kuvanto tuotteen ylhäältä nähtynä edellisten ohjeiden mukaisesti
  3. Lisäksi osioihin voi lisätä yksityiskohtia osoittavia apupiirroksia (suurennoksia) tai leikkauskuvantoja. Suurennokset osoitetaan piirtämällä kehä kuvantoon suurennettavasta alueesta. Samanlainen kehä piirretään isompana paperin tyhjälle kohdalle, ja kehän sisään piirretään suurennettuna sama kohta kuin kuvannossa.
  4. Leikkauskuvanto osoitetaan pistekatkoviivalla katkaisemalla jokin kuvan kohta ja pistekatkoviivan päihin merkitään nuolet siihen suuntaan, johon työn tekijän ajatellaan katsovan. Nuolien viereen lisätään vielä kirjaimet esim. A-A. Toisaalle paperin tyhjään kohtaan lisätään nimi ”Leikkaus A-A” ja sen yhteyteen piirretään, miltä leikatusta kohdasta näyttää nuolen suuntaan katsottuna.
  5. Lisää jokaiseen kuvantoon materiaalien paksuuden osoittavat mittaviivat kaksipäisin nuolin
  6. Lisää jokaiseen kuvantoon materiaalin pituutta tai leveyttä osoittavat mittaviivat. Jos mittaviivaa ei saa piirrettyä kuvan sisäpuolelle, niin piirrä se ulkopuolelle ja lisää mitta-apuviivat osoittamaan tarkat mitan alku- ja loppukohdat. Huomaa, että työstä tulee sekava, jos mittaviivat piirretään ristiin tai toistensa yli, joten vältä tekemästä näin ja siirrä osa mitoista siksi kuvan ulkopuolelle
  7. Lisää kuvantoon tarvittavat tekemiseen/valmistamiseen tarvittavat mitat. Näitä ovat esim. reikien keskipisteet kappaleen reunoista paikallistettuna, eri osien paikallistaminen toisiin osiin nähtynä tai kohta/etäisyys reunasta, johon tulee jokin taivutus, muodon muutos tms.
  8. Lisää jokaisen mittaviivan päälle mittaluku millimetreinä ilmoitettuna. Huomaa, että merkintää ”mm” ei merkitä, vaan kaikki etäisyydet merkitään pelkin numeroin ja aina yksikkö on automaattisesti millimetrein ilmoitettuna. (Esim. numero 100 on 100mm eli 10 senttimetriä ja 1000= 1 metri)
  9. Lisää jokaiseen kuvantoon kaikkiin eri osiin osanumero. Tämä tapahtuu siten, että juokseva numero (1, 2, 3…..) on merkitty kuvan ulkopuolelle ja se on ympyröity. Lisäksi ympyrän reunasta alkaen osoitetaan viivalla ko. osan paikka kuvassa.
  10. Piirrä neljänteen neljännekseen taulukko, jonka nimi on osaluettelo. Nimen alle tulee viisi saraketta; osan numero, nimi, koko/ paksuus x leveys x pituus, materiaali, kpl määrä.
  11. Täytä taulukko kuvantoihin piirretyistä mitoituksista saaduilla tiedoilla;
  • osanumero on sama juokseva numero kaikista osista, jotka laitoit kuvantoihin edellisessä ohjeessa
  • nimen osille voi antaa hyvin vapaasti. Yleensä nimi kuvastaa osan tehtävää tuotteessa (esim. jalka, alusta, varsi jne…), mutta se voi olla myös keksitty
  • koko-sarakkeeseen tulevat mitat täytyy löytyä kuvannoistakin. Yleensä tähän tulee kolme mittaa (esim. 50x50x100) mutta pyöreissä kappaleissa riittää kaksikin mittaa (halk.50x100)
  • materiaali määräytyy sen mukaan mistä tavarasta ko. osa on valmistettu. Siinä mainitaan siis esim. teräsputki, liimalevy, muoviakseli…
  • kpl-määrä määräytyy valmiissa työssä olevien samanlaisten ja samankokoisten osien yhteislukumäärästä. Esim. nelijalkaisessa tuolissa osaluettelossa on mainittu jalan mitat ja kpl määrä –sarakkeessa määräksi on laitettu 4
  1. Lopuksi paperin toiselle puolelle kirjoitetaan luettelo ”Menetelmät / Riskit”. Luettele kaikki menetelmät ja laitteet, joita käyttämällä ko. tuote valmistetaan. Lisäksi jokaisen menetelmän/laitteen kohdalle lisätään riskit ja kaikki ne asiat, jotka tulee ottaa huomioon ko. laitteen/ menetelmän turvallisessa käyttämisessä. (esim. MIG-hitsauskone: UV-säteily, kipinät, kuumat kappaleet…)