Yrittäjyys

Yrittäjyys

YRITTÄJYYS

1. TAVOITTEET

Yrittäjyyden ja taloustaidon tärkeimpänä tavoitteena on kasvattaa oppilaista aktiivisia kansalaisia, jotka osallistuvat ja vaikuttavat yhteiskunnan eri alueilla poliittiseen, taloudelliseen, kulttuuriseen ja sosiaaliseen toimintaan. Aktiivinen kansalaisuus edellyttää paljon tietoja ja taitoja, mutta ennen kaikkea yrittävää elämänasennetta. Yrittäjyyden ja taloustaidon tärkein tavoite onkin herättää ja vahvistaa oppilaan yrittävää elämänasennetta. Tämä elämänasenne – sisäinen yrittäjyys – antaa valmiuksia, joita tulevaisuuden yhteiskunnassa tarvitaan yhä enemmän.

Yrittäjyyden ja taloustaidon tavoitteet voidaan jakaa asenteellisiin, tiedollisiin ja taidollisiin tavoitteisiin.
Asenteellisia tavoitteita ovat muun muassa, että oppilas:
- saa hyviä kokemuksia ja onnistumisen elämyksiä.
- ymmärtää työn merkityksen yksilölle, perheelle ja yhteiskunnalle.
- ymmärtää yritteliään elämänasenteen merkityksen omassa elämässään.
- omaksuu aloitteellisuuden ja yritteliäisyyden toimintatavakseen.

Tiedollisia ja taidollisia tavoitteita ovat muun muassa, että oppilas:
- oppii toimimaan ryhmässä ja ottamaan vastuuta ryhmän tuotoksesta.
- omaa tarvittavat oman talouden hallintataidot ja osaa käyttää talouselämän perussanastoa.
- osaa entistä paremmin käyttää yhteistoiminnallisia työmuotoja ongelmanratkaisussa.
- tietää mikä on yritys ja miten se toimii sekä ymmärtää yrityksien merkityksen taloudessa.
- tuntee yrittäjyyden eri muotoja, mahdollisuuksia ja toimintaperiaatteita.

2. OPPISISÄLLÖT JA TYÖTAVAT

Yrittäjyyden ja taloustaidon oppisisältö on varsin laaja ulottuen aina omasta rahan käytöstä yrityksen tilinpäätökseen asti. 8. luokalla opiskelussa keskitytään enemmän yleisiin taloustaitoihin ja 9. luokalla painotetaan enemmän yrittäjyyden opiskelua. Oppisisältöihin kuuluvat myös opiskelun työtavat, sillä monipuolisten työtapojen avulla opitaan mm. yhteistoimintataitoja. Yrittäjyyden ja taloustaidon opiskelussa käytetään mm. seuraavia työmuotoja:

- yhteistyö Laukaan yritysten ja erityisesti koulun kummiyrityksen kanssa.
- opintomatkat, yritysvierailut ja yrittäjien vierailut koululla.
- tekemällä oppiminen ja ryhmäytyminen.
- ongelmalähtöinen opiskelutekniikka.
- projektityöskentely ja projektityön toteuttaminen.
- 9. luokalla mahdollisesti oman NY-yrityksen perustaminen (NY-Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa opiskelijat perustavat lukuvuoden ajaksi toimivia harjoitusyrityksiä).

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä