Maanantaina 11.9.2023 pääsin pitämään ensimmäisen oppitunnin opetusharjoittelijana. Lähdin oppitunnille hieman ristiriitaisin fiiliksin, sillä olin käynyt pitkiä arvopohdintoja taakse jääneen viikonlopun aikana liittyen luokanopettajan työhön ja erityisesti työssäjaksamiseen. Syksyn aloittaminen on ollut minulle haastavaa, sillä minulla on ollut jonkin verran terveyden kanssa haasteita. Olen taipuvainen alakuloisuuteen ja esimerkiksi Tampereella opiskellessani varhaiskasvatuksen opintoja, todettiin minulla vaikea masennus. Olen perusluonteeltani positiivinen ja eteenpäin menevä, mutta kuitenkin syvimmiltäni olen aivan äärimmäisen pohdiskeleva "murehtijaluonne". Jään kiinni yksityiskohtiin ja etenkin omaa olemistani mietin paljon - mitä sanon ja miten olen. Olen tottunut olemaan kritiikin kohteena, sillä tulen perheestä, jossa kommunikointityyli on omaansa laatua. Puhe on lapsuudessani ja nuoruudessani ollut suoraa ja rehellistä, välillä jopa liiankin. Tulen isosta perheestä ja perheemme elämää on varjostanut toisen vanhempani alkoholismi. Toinen vanhempani taas tulee perheestä, jossa on arvostettu konservatiivisia arvoja sekä uskonnollisia tapoja ja perinteitä. Sisäinen puheeni on muodostunut ankaraksi, myös hyvin konservatiivisia arvoja kunnioittavaksi. Mahdollisesti ankaran sisäisen sekä ulkoisen puheen vuoksi olenkin tottunut menemään kovaa eteenpäin - etten liikaa murehtisi. Pysähtyessäni paha olo iskee helposti päälle, usein rajustikin. Suorittaminen ja omien jaksamisen rajojen ylittäminen on minulle tuttua.

Olen tottunut siihen, että pyydän olemassa oloani jatkuvasti anteeksi. Jos en ääneen, niin sisäisesti. Usein minusta tuntuu, että olen liikaa. Silloin, kun koen onnistuvani, tuntuu, että minun tulee peitellä onnistumistani. Sillä jos näytän ilon onnistumisesta, ajattelen, että näytän ulos päin ylpeältä. Joskus olen saanut palautetta siitä, että olen vaikeasti lähestyttävä ja ylpeän oloinen. Olen ollut tästä yllättynyt, sillä koen olevani kaikkea muuta. Minun syvin haluni on, että muilla ihmisillä olisi hyvä olla. Olen aina halunnut, että näin on. Olen jopa oman terveyteni kustannuksella pyrkinyt siihen, että muilla olisi hyvä olla. Heittäynyt vietäväksi haluttomuudesta huolimatta, sanonut kyllä, kun olisi pitänyt sanoa ei. 

Halusin kirjoittaa ajatuksistani, joita olen pyörittänyt viimeisimpien viikkojen ja päivien ajan. Haluan, että teen työtä - oli se sitten mitä tahansa - oikein motiivein. Tänään viimeksi, kun poljin opetusharjoitteluun, tein syvää analyysiä syistä opettajaksi kouluttautumisen taustalla. Syitä on monia. Työn mielenkiintoisuus, innostavuus. Haluni oppia uutta. Tunnistan myös ympäristön vaikuttavan valintoihini - ystäväpiirissäni on paljon opettajia ja siskoni on luokanopettaja. Kun lähdin opiskelemaan varhaiskasvatuksen opettajaksi, tein sen siksi, jotta minulla olisi mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisella tasolla. Tärkeimpänä päämääränä lasten hyvinvointi.

Tänään äidinkielen oppituntia pitäessäni minua jännitti kovasti. Jännitys liittyy epävarmuuteen, pelkoon, että en hallitsisi tilanteita. Tänään kuitenkin menin rohkeasti eteenpäin, siitä huolimatta, että jännitys oli kovaa. Koen olevani omimmillani kasvatus- ja opetustyötä tehdessä. Kun luottaa matkaan, voi huomata, että jännityksestä huolimatta jännitystä, mahdollisesti pelkoakin, tuottaneet tilanteet etenevät omalla painollaan. Mitään kauhean katastrofaalista ei loppujen lopuksi kovin suurella todennäköisyydellä tapahdu. Ei ainakaan tänään tapahtunut.