Anton Zintshenko
Mitkä ovat olleet suurimmat oivallukseni opintojaksolla tähän mennessä?
Tutkivaa oppimista on käsitelty useammalla eri opintojaksolla, mutta oli hyödyllistä saada konkreettisia esimerkkejä, kuten Tollundin mies ja baltiansaksalaiset -eläytymistehtävä. Tällaisia työkaluja tulen varmasti hyödyntämään myös omassa opetuksessani. Omat kokemukseni historian opetuksesta koulussa ja historiasta alana ovat vaihtelevia. En pitänyt koulussa oppiainetta erityisen kiinnostavana, mutta olen jälkikäteen kiinnostunut historiasta katsomalla paljon aiheeseen liittyviä videoita ja dokumentteja, sekä lukemalla paljon historiankirjoja vapaa-ajallani. Mietin, voisiko syy siihen, etten itse ollut oppiaineesta kiinnostunut, johtua esimerkiksi tutkivan oppimisen puuttumisesta / vähäisyydestä. Toisaalta jotkin aiheet eivät vain kiinnosta, tai sitten kiinnostuksen syttyminen ottaa aikansa, kun (omalla kohdallani) asiaan pääsee tutustumaan itsenäisesti ja vapaaehtoisesti. Oli mukava myös tutustua erilaisiin kouluissa käytettäviin oppikirjoihin. Osa niistä oli minulle tuttuja, sillä olin käyttänyt niitä myös omassa opetuksessani. Myös muu opintojaksolla käytettävä materiaali (kirjat, artikkelit ym.) olivat oikein mielenkiintoista luettavaa ja sisälsivät paljon hyödyllisiä ajatuksia historian opettamisesta ja siitä mitä se voisi olla.
Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?
Aion hyödyntää opetuksessani samanlaisia tehtäviä, joita tapaamisissa käytimme. Etsin mielelläni myös muita vastaavia tehtäviä, jotka vaativat oppilaalta eläytymistä, argumentointia, lähdeaineiston arviointia ja vertailua jne. Mahdollisesti aion myös kehitellä erilaisia tutkivaa oppimista hyödyntäviä tehtäviä itse. Historia ja yhteiskuntaoppi ovat minulle oppiaineina läheisiä ja olen näitä aineita jo paljon opettanutkin. Riippuen oppilasryhmästä ja siitä kuinka monta tuntia (millaisen kokonaisuuden) voin opettaa, olen valmis kokeilemaan jonkinlaista tutkivaa oppimista hyödyntävää tehtävää.
Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa? / Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeä?
Haluaisin lisää tietoa / esimerkkejä muista vastaavista (valmiista) tutkivan oppimisen tehtävistä, niin että ne toteutettaisiin jossakin tapaamisessa. Opintojakso on melko lyhyt, mutta uskoisin että yksi tai kaksi valmista esimerkkiä lisää olisi oppimisen kannalta erityisen hyödyllistä. Haasteita näen yhä siinä, kuinka oppilaan saisi kiinnostumaan oppiaineesta. Tämä tosin pätee kaikkien oppiaineiden kohdalla. Kiinnostuksen heräämiseen vaikuttavat paljon oppilaan luonteenpiirteet ja jotkut aiheet vain eivät kiinnosta kaikkia.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.