Luin Anna Veijolan artikkelin Historiatietoisuus, historiallinen ajattelu ja historian tekstitaidot: Uuden opetussuunnitelman moninaiset lähtökohdat.

http://www.kasvatus-ja-aika.fi/dokumentit/a1_veijola_1606162048.pdf

Keskityin eniten historiatietoisuuden kappaleeseen. Teksti kiinnitti huomioni, koska siinä puhutaan samoista asioista, joita olen itsekin pohtinut. 

Veijola toteaa näin; Vaikka historiatietoisuus ei itsessään ole kriittisen ajattelun malli, niin silti se edesauttaa ihmisen menneisyyden läsnäolon ja itsensä osana yhteiskunnan jatkumoa tiedostamisen. Uudessa opetussuunnitelmassa nostetaan juurikin se ajatus, että oppija voi reflektiivisesti ja aktiivisesti ajatella omaa historiaansa laaja-alaisesti ottaen huomioon historiatietoisuutta rakentavat eri tekijät. 
Olen samaa mieltä myös siitä ajatuksesta, että historiatietoisuus on hyvin laaja ja rajaamaton ilmiö. Se kantaa niin monta eri osa-aluetta ihmisen elämässä, kuten esimerkiksi menneisyyden, tulevaisuuden, poliittisuuden ja kulttuurisuuden eikä tässä kaikki. Näitäkin asioita voidaan katsoa sekä yksilön että yhteisön tasolla.

Artikkelissa myös mainitaan, että historiatietoisuus voi määrätä sen, että käytämmekö vai väärinkäytämmekö menneisyyden. Tämä on todella tärkeä pointti, koska näinhän useimmiten historia nähdään, ettemme toistaisi samoja virheitä emmekä väärinkäyttäisi tietojamme vaan yrittäisimme tehdä paremmin kuin meidän esi-isät jne. Itse mietin, että onko se olennaisinta?