Anna Veijola - Pedagogisen ajattelun kehittyminen aineenopettajakoulutuksessa

Luin tämän artikkelin, koska otsikko iski. Pedagogisen ajattelun kehittyminen on aina plussaa ja halusin nähdä/tietää, mitä artikkelilla on annettavana.

Keskityin erityisesti lukemaan sivut 89-100, koska niissä tuodaan vahvasti niitä asioita, joita olen itsekin pohtinut ja joista olen esimerkiksi opettajaopiskelija- ystävien kanssa keskustellut.

Artikkelissa mainitaan, että historianopetus koulussa on pitkälti ollut vuosilukujen muistelemista ja vaikeiden nimien muistamista, mikä on aika totta. Itseltäni aina, kun kysytään historiasta niin alan muistelemaan nimiä ja vuosilukuja enkä välttämättä edes osaa yhdistää asioita toisiinsa. Historian muistaa myös sellaisena kouluaineena, että teille ikäänkuin kerrotaan, että “älkää tehkö samoja virheitä”. Ja tätä ajatuskuvaa me tulevat opettajat haluamme kumota, sitä tuskin kokonaan saa pois, mutta edes jonkin verran tekemällä historianopetuksesta hauskaa. Itse tykkään siitä, miten olemme tällä historian ja yhteiskuntaopin- opintojaksolla olemme lähestyneet historiaa ja yhteiskuntaoppia Riitan kanssa varsinkin opetustuokiotunneilla. Olemme pohtineet asioita yhdessä eikä ole tuntunut siltä, että kenenkään tarvitsee muistella vuosilukuja joka viides sekunti.

Artikkelissa myös mainitaan siitä, kuinka nuoria ihmisiä on syytetty siitä, että he eivät tunne historiaa ja on vaara, että he toistaisivat “samoja” virheitä. Eihän oppilaita voi syyttää siitä, etteivät ole motivoituneita. Jos historian tunnit on vain opettajajohtoisia, niin ei kukaan innostu. Mielestäni tähän saisi tulla muutos. Historian ja yhteiskuntaopin oppimisen ei tarvitse olla tylsää.