Julia Junkkala

Kimo -22

- Millaisia ajatuksia artikkelin ja luennon kuvaamat opiskelutavat herättävät? Eroavatko jotenkin siitä, millaista historian ja yhteiskuntaopin opetusta olet itse saanut? 

Artikkeli ja luento herättivät kiinnostuksen ja innostuksen. Opiskelutavat eroavat vahvasti siitä opetuksesta mitä itse olen saanut. Opetus on ollut vahvasti opettajajohtoista eikä oppilaita ole osallistettu tunneilla. Opiskelutavat vaikuttavat erittäin mielenkiintoisilta ja toimivilta. Oppilaiden oma innostus ja motivaatio opittavaa asiaa kohtaan kasvaa, kun oppilaat pääsevät itse toiminnallisen tekemisen kautta oppimaan ja ymmärtämään opittavaa asiaa. Opetustapa osallistaa aktiivisesti kaikki oppilaat. Oppilaiden ajattelukyky ja kriittinen ajattelu kehittyvät toiminnallisten harjoitusten ja tehtävien kautta.  

 
- Millaisia historian ajattelutaitoja esimerkeissä harjoitetaan? 

Esimerkeissä harjoitetaan oppilaiden luovaa ajatteluntaitoa, kriittistä ajattelua, historiallista empatiaa ja –tulkintaa sekä ongelmanratkaisu – ja päättelytaitoja. Esimerkeissä oppilaille annetaan ensin omaa aikaa vihjeiden avulla tehdä asiasta omat tulkintansa ja perustella ne ja vasta sen jälkeen kerrotaan miten asia mennyt. 

 
- Millaisia tietoja/taitoja vastaavanlaisten opetusten toteuttaminen vaatii opettajalta? 

Opetus vaatii opettajalta halua, kiinnostusta ja ammattitaitoa lähestyä elämyksellistä luovaa opetusta. Turvallisen ilmapiirin luominen ja heittäytymisen taito. Opettajan tulee myös tietää asiasta ja tutustua siihen syvemmin, jotta toiminnallinen opetus onnistuu, huolellinen suunnittelu ja asiaan perehtyminen.  
 

 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.