Viikko 41

Aiemmin keräämämme lehdet olivat jo kuivuneet. Vaahteranlehdistä tuli kivat ketut.


Leikissä olevista eläimistä saatiin hyvä matikkaleikki. 
Mietittiin minkälaisia ryhmiä niistä voisi muodostaa. Ainakin väriryhmät ja lajiryhmät.


Metsässä hoitaja kyseli, että mitä tässä rinteessä ollaan joskus tehty. Hienosti lapset muistivat, että laskettu liukureilla. 
No siitähän sai hyvän maastojuoksuradan, kun juostiinkin mäkeä ylöspäin ja koko lenkki päinvastoin, mitä talvisessa liukurilaskussa on tehty. Syke nousi.


Upeassa säässä teimme kolmen tunnin siivousretken joen rantaan.
Pudonneet lehdet tekivät meille jekkuja, välillä hoitaja luuli punaista lehteä muoviksi ja myös punainen kärpässieni näytti ensin roskalle.
Ruhavuolteen rannalla lapset ihmettelivät puista telinettä, onko se jokin ansa ? Ei, se on onkiteline.
Varovasti kävelimme onkilaiturilla, hienosti sujui.
Roskat laitettiin tietysti roskikseen.
Löysimme upean punaisia Japanin vaahteran lehtiä, ne saavat kuivua painon alla, askarrellaan myöhemmin.


Ja tottakai kivien heitto veteen kuuluu ohjelmaan, kun ollaan rannalla.



Omenabingoa. Heitettiin noppaa ja silmälukua vastaava numero peitettiin, kukahan saa oman rivin ensimmäisenä täyteen. Tölkkien muovikorkit voi hyödyntää esim. näin.


Mitä isot edellä, sitä pienet perässä, mallioppimista.


Sommiteltiin lehdistä hahmoja.


Geolaudalla harjoiteltiin muotoja.

Aloitettiin perinteisten kärpässienten askartelu.