Vk 2
Uusi vuosi 2026 alkakoon
Lapset ja aikuiset ovat palailleet päiväkotiin pitkästä aikaa. Kavereiden näkemistä oli jo odotettukin.Tämä viikko on sujunut eri leikeissä.Metsäleikki otettiin esille vaihteen vuoksi ja junaleikkikin saatiin aikaiseksi.
Olemme toki tehneet esittelykieroksen,sillä Pyrstötähdissä aloitti/ aloittaa 2 uutta tyttöä Sadepisaroista.

Lapset ovat värittäneet värityskuvia,jotka on saatu kolmiulotteisiksi ja liikkumaan Quiver- sovelluksella tabletilla.Ihmettelyä on riittänyt...

Perjantaina pakkanen paukkui kunnolla emmekä päässeet pihalle laisinkaan.Näin ollen liikuttiin sitten sisällä.Käveltiin portaita ylös ja alas,juostiin luvalla käytävällä,hypittiin sohvalta ja heitettiin hernepusseja. Hiki tuli tavoitteiden mukaan.

Ennen ruokaa kävimme kuuntelemassa / katselemass isolta näytöltä Lukulumosta Muumi-kirjan.
