Vk 8
Akvarellin talviolympialaiset 2026
Tällä viikolla vietämme Akvarellin talviolympialaisia.Maanantaina oli avajaiset.Ensin kaikki ryhmät marssivat Radetzky- marssin tahdittamana päiväkodin pihalle .Eskareilla oli kunniatehtävä olla tuomassa olympialippua paikalle.Kisamaskotit Tina ja Milo toivat olympia soihdun,jolla Sanna sytytti olympiatulen palamaan ihan niinkuin Italiassa käynnissä olevissa olympialaisissa.Sanna ja Sari Valtonen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen päällikkö pitivät pienen puheen ja julistivat meidän olympialaiset avatuiksi.Kisamaskotit pitivät pienen jumppahetken kaikille ja lopuksi päästiin yhteiskuvaan Tinan ja Milon kanssa.

Tiistaina vietettiin myös laskiaistiistaita ja olimme kaikki pulkkamäessä myös paljon koululaisia.Opiskelijat innostuivat laskemaan mäkeä meidän kanssa .Ruokana oli tänään perinteisesti hernekeittoa ja jälkiruuaksi laskiaispullia.


Pyrstötähdet ovat vastuussa kisatoimistosta,josta haetaan leima omaan kisapassiin päivittäin.Sieltä saa myös erilaisia väritystehtäviä ja seinällä on lehtileikkeitä / kuvia oikeista olympialaisista.Halukkaita toimitsijoita on ollut tarjolla.

Keskiviikkona oli ohjelmassa luistelua ja " kuvasuunnistusta ".

Torstaina hiihdettiin niiden kanssa,joilla oli sukset.Hiihtäjät jaksoivat hienosti hiihtää koko kierroksen.
Muut harrastivat mäkijuoksua ja mäkipujottelua.
Kisatoimistossa palveli Luca .Kisapassien leimaus sujui mallikkaasti.

Viikko on vierähtänyt nopeasti ja perjantaina vietettiin olympialaisten päättäjäisiä.Olympialippu laskettiin alas ja tuli sammutettiin.Makkaroita odotellessa kiipeiltiin lumikasassa ja leikittiin laulu/liikuntaleikkejä,sillä pakkasta oli melkoisesti.Aurinko paistoi
kauniisti.

Olympiamitallit saatiin kaulaan omassa osastossa ja nautimme mitallimehut.




