Henna Juppo
- Miten itse otat selvää yhteiskunnallisista asioista?
Luen digiuutisia ja katson uutisia myös televisiosta aina silloin, kun ehdin tai pystyn.
- Millaisia vaikuttamisen kanavia itse käytät?
Käytän sosiaalista mediaa, mutta en varsinaisesti vaikuttamisen kannalta. Jaan joitakin uutisia, jotka ovat mielestäni tärkeitä, kuten esim. kansalaisaloite tunne- ja vuorovaikutuskasvatuksen puolesta.
Käyn myös aina äänestämässä.
Kuulun vanhempainyhdistykseen sekä seuramme jaostoon, joten siellä tulee vaikutettua jonkin verran.
- Millaisia mahdollisuuksia vastaavia olisi hyödyntää osana opetusta?
Lasten kanssa voi tutkia digiuutisia tai sanomalehtiä, ja näin usein tehdäänkin. Voisi tehdä myös esim. koulun uutiset tai sanomalehden, jonne jokainen luokka/luokkataso keräisi uutisia.
Omassa kunnassa voisi tehdä oppilaiden kanssa "lasten aloitteen" tai "koulun aloitteen" jonkin heille tärkeän asian puolesta.
- Mitkä teemat ovat pinnalla yhteiskunnallisessa keskustelussa?
Tällä hetkellä edelleenkin korona, hyvin vahvasti. Myös lasten ja nuorten hyvinvointi, tai pikemminkin se, kuinka huonosti voidaan. Toki myös Sanna Marin on puhututtanut kovasti ihan ulkomaita myöten.
- Miten lähestyisit näitä asioita oppilaiden kanssa?
Lasten ja nuorten hyvinvointi on mielestäni tärkeä aihe ottaa puheeksi myös oppilaiden kanssa. Opettajallakin tulisi olla aikaa pysähtyä aiheen äärelle ja kuunnella oppilaita, mikä heitä mietityttää tilanteessa. Voi hyvin olla, että opettajalle ei välity se, miten huonosti joissakin perheissä menee, mutta ainakin aihetta tulisi käsitellä ja oppilaasta tulisi tuntua turvalliselta jutella asioista opettajalle. Tällaista ajanjaksoa ei voida ohittaa, vaan tunnekasvatukselle on löydyttävä tilaa!
- Millaisia kiinnostavia yhteistyötahoja havaitset ympärilläsi, joita voisit hyödyntää opetuksessa?
Esim. kirjasto, MLL
- Miksi yhteiskuntaoppia opetetaan koulussa?
Yhteiskuntaoppi ei ole mitenkään irrallinen oppiaine, vaan aihe liittyy ja vaikuttaa meihin jatkuvasti, jonka vuoksi on hyvin tärkeää, että kiinnostumme ympäröivästä maalimasta ja asuinympäristöstämme jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Opimme ymmärtämään sen vaikutukset meihin ja meidän mahdollisuudet vaikuttaa siihen. Oppilaat oppivat, miten tullaan aktiiviseksi ja vastuulliseksi kansalaiseksi ja kuinka meidän valintamme vaikuttavat yhteisössämme.
- Miksi uuden opetussuunnitelman myötä sen opiskelu alkaa jo alakoulussa aiemman 9.-luokan sijaan?
Ympäröivä maailma on muuttunut ja yhteiskunnalliset asiat ovat ehkä enemmän näkyvillä ja ihmisten puheissa, kun tieto on saatavilla nopeasti ja helposti. Median vaikutus on merkittävä asia myös nuorempien lasten keskuudessa, ja tästäkin syystä on erittäin hyvä asia, että yhteiskuntaoppia opiskellaan jo aiemmin kuin vasta ysiluokalla. Lapset ovat hyvin kiinnostuneita asioista, koska uutisotsikoita pyörii kännyköissä jatkuvasti, niin on hienoa, että heidän kanssaan asioista keskustellaan heti alusta asti, ikätaso huomioiden.
- Millaisia ideoita mieleesi tulee, kun ajattelet yhteiskuntaopin opetusta alakoulussa?
Mielestäni olisi tärkeää lähestyä sellaisia asioita, jotka lapsia kiinnostaa ja joihin he löytävät jotain tarttumapintaa. On turhaa alkaa puhumaan kovinkaan tarkasti politiikasta, mutta toisaalta voidaan kyllä keskustella siitä, miksi niin moni ihminen on pahoittanut mielensä Sanna Marinin käytöksen vuoksi. Voidaan myös lähestyä sellaisia aiheita, jotka liittyvät koulun asioihin ja pohtia, voimmeko yrittää tehdä asioille jotain. Tai myös kunnallisella tasolla. Olisi mielenkiintoista haastaa jokin paikallinen yritys johonkin tempaukseen mukaan.
Näin kamalia tilastoja lasten hädästä ei ole nähty – ja totuus on vielä karumpi
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9b51dc36-edea-4d63-bd89-b8657fa3e53b
Sanna Marin kommentoi baarikohua: ”Olen pahoillani”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/333e484d-81a5-481f-b103-3ca9b02df99b
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.