1. tiimivalmennus
Paikalla: Tuula Koivukangas, Päivi Rimpiläinen, Minna Parviainen, Petri Manninen, Riitta Kolehmainen, Jonna Säisä, Saila Tirkkonen
Check in kierros, mitä kuuluu? Minkä vahvuuden tuot tähän tiimiin?
Miksi Jynkän koulu lähti hankkeeseen? Tiimimallin kehittäminen, rohkeat kokeilut, voi aloittaa pienistä asioista, rohkeutta mennä "uteliaisuusvyöhykkeelle", kuitenkaan ketään ei pakoteta mihinkään.
Dialogi: Tuula ja Päivi esittelevät Pohjois-Savon alueen #paraskoulu – hanketta. Tavoitteena tehdä yhdessä työtä lasten hyvinvoinnin eteen eri toimijoiden kanssa. Tavoitteena systeeminen muutos: lisätään aikuisten halua oppia, tehdään ilmapiiri oppimiselle suotuisaksi, parannetaan vuorovaikutuksen laatua.
Viisi pääpolkua:
1. MoMo - valmennukset: Sury + Jonna, kaksi syksyllä, kolme keväällä
2. MoMo – draama: Johanna, Jonna ja draamatiimi: Hannele, Marja, Kirsi, Matti, Eliisa, Arja.
3. MoMo – tiimioppiminen, tiimiakatemian koulutus: Saila, Tuukka, Taina, Maarit, Juuso. Juho koululla työparina mallintamassa tiimiopettajuutta.
4. MoMo - tutkimus, UEF:n tutkija haastattelee koulun yhteyshenkilöä Minnaa
5. MoMo – yhteiskehittely, InnoDuel-osallistamisen väline rehtoreille
Sivupolkuja eli resursseja:
-Koulukuraattori Jonnan resurssia lisää koululle.
-Kokeilukeskuksen kiihdyttämö, Jonna ollut mukana. Tavoite: koulustamme lähtevä lapsi pärjää elämässä. Tehdään koululla kokeiluja, joilla pyritään tähän tavoitteeseen. Jonna aloittaa 4.-6. luokkien oppilaille toiminnallisen kuvallisen ilmaisun ryhmän. Ryhmässä on 10 oppilasta syyskaudella. Jatkoa keväälle suunnitellaan.
Parastaennen.info sivusto. Löytyy kaikki materiaalit.
MoMo: Minä opin. Me opimme – malli.
Työyhteisövalmennus: Sury valmentaa työyhteisöä. Kolme tehtävää ennen seuraavaa MoMO-valmennusta 1.11.
- Kerrotaan hankkeesta, pääpolut, Jonnan tuki, sisällysluettelo ja työtavat. Määritetään mikä on meidän tavoite/ongelma hankkeessa. Opekokouksessa, sitten keskustelu jatkuu tiimeissä.
- Oppimiskäsitys, jaetaan luettavaa työyhteisölle ennen opekokousta missä kerrotaan hankkeesta. Miten oppimiskäsitys haastaa minut, miten haastaa meidät työyhteisönä?
- Oppimissopimus. Halutaanko tehdä uudestaan? Voidaan tehdä opekokouksessa tai tiimeissä. Voi ottaa pienen palan kerrallaan pitkin vuotta. Luo aikuisen oppimiselle myönteistä ilmapiiriä. Voisiko jutella yhteisopettajuusparin kanssa?
Kirjat luettavaksi työyhteisölle
Check out, miltä tuntuu nyt?