Oppilaskunnan toiminta
Kaikki Riihenmäen koulun oppilaat kuuluvat Riihenmäen koulun oppilaskuntaan. Oppilaskunnan hallituksen tehtävänä on edustaa koko oppilaskuntaa.
Hallituksen tehtävänä on koordinoida oppilaskunnan toimintaa, toimia linkkinä opettajien ja oppilaiden välillä, ideoida esityksiä ja ehdotuksia, kehittää oppilaiden vaikutusmahdollisuuksia sekä ennen kaikkea toimia yhteishengen kohottajana kouluissa.
Oppilaskunnan hallituksen tavoitteena on, että jokainen viihtyy koulussa mahdollisimman hyvin. Hallitus kerää varoja oppilaskunnalle esimerkiksi myymällä jäätelöä koulussamme. Kaikki varat käytetään koulun oppilaiden hyväksi. Hallitus on esimerkiksi hankkinut koululle ilmakiekkopöydän ja rahoittanut retkiä. Oppilaat voivat myös itse ehdottaa, mihin rahaa voitaisiin käyttää.
Tässä on muutamia esimerkkejä oppilaskunnan järjestämästä toiminnasta:
•Seitsemänsien luokkien tutustumispäivä
•Oppilaskunnan hallituksen vaalit
•Nälkäpäiväkeräys
•Halloween-teemapäivä
•Lypsykisat
•Punnerruskisat
•Mistelinpäivä
•Ystävänpäivä ja Valentinon valinta
•Kesä keskellä talvea -bileet
•Jäätelönmyynti