Emmi Hentilä
Ennakkotehtävä viikolle 50
Miten itse otat selvää yhteiskunnallisista asioista?
Otan selvää yhteiskunnallisista asioista lukemalla tai katsomalla uutisia päivittäin. Eniten käyttämäni uutis alustat ovat Ylen ja Helsingin sanomien uutissovellukset sekä Mtv.n kymmenen uutiset. Tapanani on lukea tai ainakin selailla aamuisin uutispalveluista ajankohtaisimmat asiat. Mikäli esillä on jokin tietty asia pidempänä ajankohtana huomaan usein seuraavani uutisen kehittymistä. Yhteiskunnallista keskustelua seuraan uutis alustojen lisäksi Twitteristä, sosiaalisten medioiden keskusteluista ja katson ajoittain Ylen keskusteluohjelmia. Lisäksi sosiaalisessa mediassa seuraan joitakin yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttamiseen pyrkiviä kanavia, jotka tuovat aiheeseen liittyvää uutisointia esiin.
Millaisia vaikuttamisen kanavia itse käytät?
Itse en koe olevani juurikaan aktiivinen vaikuttaja esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Saatan silloin tällöin jakaa jonkin tärkeäksi kokemani julkaisun esimerkiksi instagramissa, mutta usein julkaisemallani sisällöllä ei ole sen kummempaa pyrkimystä vaikuttaa. Harvoin aloitan myöskään keskustelua minkään aiheen tiimoilta vaan usein tyydyn vain lukemaan aiheen ympärillä käytävää keskustelua.Toisaalta ajattelen, että myös esimerkiksi sosiaalisessa mediassa julkaisuista tykkääminen, julkaisujen tallentaminen ja tilien seuraaminen on vaikuttamista, sillä mitä enemmän niitä kertyy jollekin tilille, sitä enemmän tili saa näkyvyyttä. Ajattelen, että varsinainen vaikuttaminen tapahtuu omalla kohdallani lähinnä äänestämisen ja adressien kirjoittamisen kautta. Usein vaalien aikana seuraan aktiivisemmin yhteiskunnallista keskustelua ja perehdyn siihen ketä äänestäisin. Mikäli huomaan esillä olevan jonkin itselleni merkityksellisen adressin allekirjoitan sen.
Millaisia mahdollisuuksia vastaavia olisi hyödyntää osana opetusta?
Lasten kanssa voitaisiin käsitellä esimerkiksi harjoitella esimerkiksi dialogiin liittyviä taitoja, oman kannan perustelua jne. joka kehittäisi taitoa keskustella asioita. Lisäksi uutisten ja ajankohtaisten asioiden seuraaminen voitaisiin ottaa osaksi opetusta esimerkiksi HS.n lastenuutisia seuraamalla. Erilaisia vaikuttamisen keinoja voitaisiin myös käsitellä opetuksessa lapsille soveltuvalla tavalla. Esim. miten omassa koulussa tai kunnassa voitaisiin vaikuttaa johonkin lapsia koskevaan asiaan.
Mitkä teemat ovat pinnalla yhteiskunnallisessa keskustelussa?
- Kankaanpäässä tapahtuva äärioikeistoterrorismista epäiltyjen oikeudenkäynti
- Korona: mahdolliset uudet rajoitukset, omikron muunnos, koronapassi (oikein vai väärin), Haaviston tartunta ja Sanna Marinin illanvietto yökerhossa, kolmas koronarokote
- Ympäristöön liittyvät uutiset: Ilmastonmuutos sen vaikutukset, vanhat kaivokset ja niiden turvallisuus, ilmaston lämpenemisen hidastamisen tavoitteet
- Suurvalta politiikka: Venäjän ja Ukrainan tilanne, keskustelu Nato jäsenyydestä Putinin ja Niinistön välillä.
Miten lähestyisit näitä asioita oppilaittesi kanssa?
Pinnalla olevien asioiden käsittely on mielestäni koulussa tarpeellista etenkin, jos opettaja huomaa näiden asioiden huolestuttavan lapsia. Tällöin asiaa kannattaisi mielestäni lähestyä esim. keskustelemalla aiheesta ja pohtimalla siihen liittyviä tunteita. Ajattelen, että opettajan tulee olla sensitiivinen ja itse perillä lasta askarruttavista asioista sekä pyrkiä selittämään uutinen niin, että se vastaa lapsen tiedon nälkää ja auttaa tätä pääsemään huolesta yli. Asiaa voitaisiin käsitellä myös pohtimalla mahdollisia keinoja vaikuttaa tilanteeseen. Esim. koronan kannalta voitaisiin pohtia miten voidaan luokassa edistää terveenä pysymistä tai mitä voitaisiin tehdä omassa koulussa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.Toisaalta ajankohtaisia asioita voidaan hyödyntää esim. oppimisen motivaattoreina jonkin oppiaineen projektin yhteydessä. Vaikkapa ympäristöopin asioiden sitominen ajankohtaiseen uutisointiin voi tuoda asioihin enemmän perspektiiviä.
Miksi yhteiskuntaoppia opetetaan koulussa?
Ajattelen, että yhteiskuntaoppia opetetaan koulussa, jotta voidaan tukea oppilaiden taitoja ja tietoja toimia yhteiskunnassa aktiivisina jäseninä. Lisäksi oppiaineen avulla edistetään lasten ajattelua kohti yhteiskunnan kannalta merkittäviä arvoja, kuten demokraattista ajattelua.
Miksi uuden opetussuunnitelman myötä sen opiskelu alkaa jo alakoulussa aiemman 9.-luokan sijaan?
Ajattelen, että yhteiskuntaopin aikaistunut opiskelua liittyy yhteiskunnan tarpeeseen edistää yksilöiden kykyä toimia yhteiskunnassa. Lapset ovat kokemukseni mukaan jo ala-asteiässä kiinnostuneita yhteiskunnallisista kysymyksistä sekä vaikuttamisesta, joten se tarjoaa luonnollisen mahdollisuuden edistää yhteiskuntaoppiin liittyviä tavoitteita jo alakoulussa.
Millaisia ideoita mieleesi tulee, kun ajattelet yhteiskuntaopin opetusta alakoulussa?
Opetussuunnitelman perusteissa alakoulun yhteiskuntaoppiin liittyy esimerkiksi seuraavanlaisia tavoitteita. Oppilaan kannustaminen tiedon hankintaan, rakentavaan toimintaan ja osallistumiseen erilaisissa yhteisöissä sekä lisätä oppilaan ymmärrystä ajankohtaisten asioiden merkitystä omassa elämässään. Mielestäni tavoitteita voisi lähestyä esimerkiksi erilaisten projektien kautta esim. luokan oma sanomalehti, erilaiset kehittämis ja vaikuttamisprojektit. Toisaalta myös erilaiset ajankohtaiset uutiset voisivat toimia yhteiskunnalliseen keskusteluun harjoittavan opetuksen perustana, esim. harjoitellaan dialogia tai väittelyä jonkin aiheen pohjalta. Lisäksi voitaisiin tarkastella esim. erilaisten medioiden merkitystä yhteiskunnassa.
Uutinen Ylen kyselystä:
Ylen kysely: Koronapassi työpaikoille saa vankkaa kannatusta, perussuomalaiset vastustavat passia jyrkästi
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.