Lasten makuaisti on hyvin yksilöllinen. Osa lapsista on jo luonnostaan neofobisia eli uutuudenpelkoisia ja osa neofiilisiä eli uutuudenhakuisia. Perimä vaikuttaa myös aistimisen herkkyyteen ja siksi samassa perheessä joku lapsista voi syödä mielellään greippiä, kun toinen taas ei suostu maistamaan sitä millään. Herkkä maistaja voi oppia elämän herkkyytensä kanssa ja uusiin makuihin tottuminen vaatii välillä kärsivällisyyttä – ja vapaaehtoisuutta. Uusien makujen tottumiseen tarvitaan useita maistamiskertoja.

Lasta ei kannata pakottaa maistamaan, se ei ole tutkimustenkaan näkökulmasta hyvä asia. Ruokaa voi lähestyä ennen maistamista muiden aistimusten kautta: miltä se näyttää, tuoksuu tai tuntuu sormissa.

Jos makuasioista ei voi juuri kiistellä, niistä kannattaa silti puhua ja paljon. Lapsi tarvitsee sanoja ja ilmaisua maku ja syömiskokemuksiinsa . Tunnistamalla ruuasta perusmakuja lapsi havaitsee, että ruuasta voi puhua muutenkin kuin toteamalla sen olevan hyvää tai pahaa.

Makeaa perusmakua voi alkaa tunnistamaan hunajasta tai banaanista. Umamia löytyy leikkeleistä tai lihakeiton liemestä. Karvas maistuu greipissä tai tummassa kaakaossa. Suolaista makua löytyy monesta ruuasta ja hapanta rucolaa (karvas), suolakurkkua (suolainen) ja tuorejuustoa hapanta jogurtista tai sitruunamehusta.

Lähde: Ruokailoa ja terveyttä lapsille