Kuuloaisti

Ruokamaailman ääniä

Ruuan tekeminen on äänimaailma, johon lapsella on mahdollisuus tutustua päivittäin. ”Kuulen, kun äiti keittää spagettia”, totesi eräs 5-vuotias tyttö.

Päivittäin toistuvia ruokamaailman ääniä voi aina välillä tietoisesti tarkkailla. Jääkaapin avaaminen, veden kiehuminen, sipulin paistaminen, kananmunien vatkaaminen, paprikan pilkkominen tai keittiökoneen käynnistäminen – kaikki nämä äänet ovat osa lapsen ruokamaailmaa ja samalla ruokaoppimista.

Ruokaan on liitetty myös musiikkia, runoja ja loruja. Kun ruokailemme ja puhumme "ruokarauhasta" voimme samalla pohtia millaisessa äänimaailmassa haluamme ruokailla. Musiikilla voi olla yllättävä vaikutus ruokailoomme ja -haluumme.

Researchers Say Music Affects the Way Our Food Tastes

Kuuloaisti

Lasten ruokamaailma on täynnä kuuloaistimuksia. Ruoan valmistukseen liittyvät äänet, syöminen, ruoka-aineiden rapeus, limonadin poreilu ja puremisen äänet havaitaan kuuloaistin perusteella.

Ruoasta tulevat äänet voivat olla lasten mielestä naksahtavia, lotisevia, murisevia, rapisevia, kovia tai hiljaisia. Porkkanaa purressa ei voi juuri kuulla muita ääniä, mutta banaania syödessä voi jo paremmin havaita muitakin ääniä. Perunalastun tai hapankorpun rapina antaa kuuloaistimuksia ruoasta, jota osasimme jo ennakkoon odottaa. Mutta entäpä, jos hapankorppu onkin nahistunut eikä rapise, vaikuttaako se maun aistimiseen?