Psykologinen joustavuus tukena liikkumisen lisäämiselle
Tässä osassa voit vahvistaa omaa sisäistä motivaatiota liikkumiseen vahvistamalla psykologista joustavuutta. Psykologisen joustavuuden avulla voi oppia kohtaamaan muun muassa liikkumisen lisäämisessä eteen tulevia vastoinkäymisiä ja olemaan avoin kaikille kokemuksille epämiellyttävistä tuntemuksista huolimatta. Motivaatiota liikkumisen lisäämiselle johtaa omien arvojen mukainen toiminta. Psykologista joustavuutta lähdetään lisäämään hyväksymis- ja omistautumisterapeuttisen lähestymistavan avulla pohtimalla vastauksia erilaisiin kysymyksiin. Psykologinen joustavuus auttaa suhtautumaan omaan tilanteeseen uudella, joustavalla tavalla. Sitä voidaan lisätä kuuden prosessin avulla, joita ovat tässä hetkessä eläminen, omat arvot, omiin arvoihin sitoutuminen, havainnoiva minä, mielen kontrollin heikentäminen ja hyväksyntä. Aloitetaan pohtimalla itselle tärkeitä arvoja elämässä.

Tähän ei ole oikeita tai vääriä vastauksia. Pohdi sitten, miten liikkuminen tukisi sinun arvojesi mukaista elämää. Arvot ovat henkilökohtaisia valintoja, jotka johdattelevat tekemään itselle tärkeitä asioita. Monille terveys saattaa olla yksi tärkeimmistä arvoista ja on helppo ymmärtää liikkumisen merkitys terveyteen. On kuitenkin olemassa monia erilaisia arvoja, jotka voivat olla sinulle tärkeitä. Onko sinulle esimerkiksi tärkeää läheisyys lasten tai lastenlasten kanssa ja miten liikkuminen tukisi sitä? Tai onko ehkä kestävä kehitys yksi tärkeimpiä arvojasi ja miten liikkumisen lisääminen tukisi sen mukaista elämää? Vai onko mielihyvä sinulle tärkeää ja miten sitä voisi lisätä liikkumisella?
Motivaatio liikkumiseen kasvaa, kun tunnistaa sen vaikutuksen itselle merkitykselliseen asiaan. Jatkossa motivaatiota lisää onnistumisen kokemukset itselle mielekkäässä liikkumisen tavassa.
