Todistukset

Todistusmerkinnöistä

Todistukseen merkittävistä arvioinneista on käytävä ilmi, onko suoritus hyväksytty vai hylätty. Tästä syystä O- eli Osallistunut-merkintä ei ole käytössä muualla kuin valmistavassa opetuksessa. Poikkeuksena ovat kesken jääneet valinnaisaineet, joita on opiskeltu alle 2 vvt: "Kesken jäänyt valinnaisaine arvioidaan numeroin, mikäli oppilas on ehtinyt suorittaa kyseisestä aineesta vähintään kahden vuosiviikkotunnin laajuisen osuuden. Mikäli osuus on alle kaksi vuosiviikkotuntia, kesken jääneen valinnaisaineen kohdalle tulee merkintä ”osallistunut”. Kesken jääneestä valinnaisesta aineesta merkitään todistukseen myös oppilaan suorittama tuntimäärä. Uudesta valinnaisesta aineesta tulee todistukseen joko numeroarvosana tai sanallinen arvio ”hyväksytty” suoritetusta vuosiviikkotuntimäärästä riippuen."

Yksilöllistettyjen oppimäärien kohdalla arvosanaan lisätään tähtimerkintä ja arviointi voi olla joko numero tai sanallinen arvio (hyväksytty/hylätty). Tarkempaa tietoa oppimisen edistymisestä voidaan antaa todistuksen liitteellä.

Lisätietoihin merkitään, mikäli oppilas on opiskellut oman oppimissuunnitelman mukaisesti. Muita oppimisen tukeen liittyviä asioita ei merkitä todistukseen.

Jyväskylässä lukuvuositodistuksen lisätietoihin kirjataan painotettu opetus (laajamittainen kielirikasteinen opetus, musiikki- ja urheiluluokkaopetus)

Lisätietoihin voidaan kirjata myös osallistuminen oppilaskuntatoimintaan, työelämääntutustumisjaksoon (TET), oman äidinkielen opetukseen sekä lasten parlamentin ja nuorisovaltuuston toimintaan.

Lisäksi voidaan antaa erillisenä liitteenä todistus osallistumisesta mm. tukioppilastoimintaan ja yrittäjyyskasvatustoimintaan sekä stipendistä, lukudiplomista ja uimataidosta.

Tältä sivustolta löytyvät lukuvuositodistusten mallit vuosiluokille 1-8.
Valinnaisista tulee S-merkintä viidennellä ja kuudennella luokalla.

Erotodistus

Perusopetusasetuksen (852/1998) 12 §:n mukaan erotodistus annetaan oppilaalle, joka vaihtaa toiseen kouluun tai eroaa perusopetuksesta tai ei ole saanut oppivelvollisuutta suoritetuksi oppivelvollisuutensa aikana. Erotodistuksen tarkoituksena on kuvata se, mitä opintoja oppilas on suorittanut ko. lukuvuoden aikana ja miten hän saavuttanut tavoitteet suorittamissaan opinnoissa eroamishetkeen mennessä. Erillistä erotodistusta ei tarvitse antaa, jos oppilas siirtyy saman opetuksen järjestäjän ylläpitämään toiseen kouluun.

Erotodistus annetaan samoin periaattein kuin lukuvuositodistus koskien sanallisen tai numeroarvosanan käyttöä (vuosiluokilla 1–3 sanallinen, vuosiluokilla 4–9 numeerinen), uskonnon ja elämänkatsomustiedon arviointimerkintää, opetuskieltä sekä yksilöllisten oppimäärien mukaista opiskelua.

Erotodistukseen merkitään:

  • todistuksen nimi
  • opetuksen järjestäjän ja koulun nimi
  • koulun opetuskieli
  • oppilaan nimi ja syntymäaika
  • todistuksen antamispäivä
  • rehtorin allekirjoitus
  • oppilaan opinto-ohjelma (vuosiluokan mukainen tai oppilaan oma opinto-ohjelma) ja sanalliset arviot tai numeroarvosanat siitä, miten oppilas on saavuttanut tavoitteet (ko. vuosiluokalla eroamishetkeen mennessä)
  • opintojen laajuus vuosiviikkotunteina kyseisellä vuosiluokalla jokaisessa yhteisessä oppiaineessa sekä valinnaisessa aineessa
  • oppilaan opiskelema oppimäärä tai oppimäärät seuraavista oppiaineista: äidinkieli ja kirjallisuus, toinen kotimainen kieli ja vieraat kielet
  • perusopetusasetuksen 10 §:n mukainen arviointiasteikko, jos todistukseen merkitään numeroita (tai sanallisen arvioinnin arviointiasteikko vuosiluokilla 1–3)
  • maininta siitä, että todistus on Opetushallituksen 10.2.2020 hyväksymien opetussuunnitelman perusteiden mukainen.

Erotodistukseen ei merkitä:

  • oppilaan poissaoloja
  • tietoja oppilaan saamasta tuesta (tiedot toimitetaan muissa pedagogisissa asiakirjoissa, PoL 40 §)
  • tietoja oppiaineen opiskelusta vapauttamisesta
  • oppilaan tekemää itsearviointia
  • käyttäytymisen arviota

Erotodistuksen liitteenä tulee olla koulussa noudatettu tuntijako sekä selvitys opetuksen mahdollisista painotuksista (painotetun opetuksen tuntijako). Lisäksi erotodistuksen liitteeksi tulostetaan koonti oppiaineiden tavoitteiden vuosiluokkaistuksesta. Vuosiluokilla 7–9 liitteeksi tulee lisäksi koulun jaksojärjestelmä, johon on koottu tiedot oppilaan opinto-ohjelmasta (viikkotuntien määrä eri oppiaineissa jaksoittain).

Lisäksi erillisessä arviointiliitteessä kuvataan oppilaan edistymistä vuosiluokkaistetuissa, oppiainekohtaisissa tavoitteissa, sillä vuosiluokkaistaminen tehdään paikkakuntakohtaisesti.

Opetushallituksen täsmennyksen mukaan arviointi voi olla numeroarvioinnin sijaan (vuosiluokilla 4–9) sanallinen, mikäli oppilas vaihtaa koulua esimerkiksi aivan lukuvuoden alussa, jolloin osaamisen näyttöjä on kertynyt erittäin vähän. Huom! Oppilaan osaamisesta alkaa kertyä näyttöjä ensimmäisestä koulupäivästä lähtien (jatkuvan arvioinnin periaate).

Erotodistuksesta itsessään ei käy ilmi, onko joku oppiaine suoritettu kokonaan vai vain osittain siltä vuosiluokalta. Tieto kirjataan lisätietokenttään: ”Oppiaineiden x ja x osalta kyseessä lukuvuosiarviointi, kesken olevien osalta tarkemmat tiedot erillisellä arviointiliitteellä.”

Esimerkkitilanteita:

A: Oppilas siirtyy toisen opetuksen järjestäjän kouluun. Erotodistus tulee antaa.

  1. Oppilas vaihtaa koulua heti lukuvuoden alussa. Jos näyttöjä ei ole vielä kertynyt lainkaan, erotodistus tulostetaan tyhjänä ja lisätietokenttään kirjataan ”Arvioitavia näyttöjä ei ole ehtinyt kertyä.” Halutessa voi tulostaa edellisen lukuvuoden todistuksen liitteeksi.
  2. Oppilas vaihtaa koulua lukuvuoden alkupuolella, jossa oppilaan osaamisesta on ehtinyt kertyä jonkin verran näyttöjä. Oppilaan osaamista arvioidaan lukuvuoden kaikissa oppiaineissa eroamishetkellä siinä määrin kuin on mahdollista. Jos oppiainetta on opiskeltu niin, että opettaja pystyy arvioimaan oppilaan osaamista numerolla esimerkiksi kahden tavoitteen osalta viidestä, tuo arvosana laitetaan erotodistukseen. Arviointiliitteeseen merkitään erikseen, että oppiaineen osalta on arvioitu esimerkiksi tavoitteiden T3, T5 osaamista, muita kolmea tavoitetta ei voida arvioida, koska ei ole riittävästi näyttöjä.
  3. Erotodistuksessa yksittäisen oppiaineen osalta arviointi voidaan jättää tyhjäksi, jos oppilaan osaamista ei pystytä arvioimaan lainkaan ko. lukuvuoden osalta. Arviointiliitteeseen merkitään oppiaineen kohdalle tieto: ”Oppilaan osaamisesta ei ole näyttöjä.”

B: Oppilas siirtyy saman opetuksen järjestäjän sisällä toiseen kouluun. Erotodistusta ei anneta.

  1. Oppilas vaihtaa koulua heti lukuvuoden alussa. Oppiainekohtaista arviointiliitettä ei anneta, koska arvioitavia näyttöjä ei ole vielä kertynyt. Muut pakolliset pedagogiset asiakirjat ja tiedot tulee siirtää.
  2. Oppilas vaihtaa koulua lukuvuoden alkupuolella, jossa oppilaan osaamisesta on ehtinyt kertyä jonkin verran näyttöjä. Oppiainekohtainen arviointiliite annetaan. Oppilaan osaamista arvioidaan lukuvuoden kaikissa oppiaineissa eroamishetkellä siinä määrin kuin on mahdollista. Jos oppiainetta on opiskeltu niin, että opettaja pystyy arvioimaan oppilaan osaamista numerolla esimerkiksi kahden tavoitteen osalta viidestä, tuo arvosana laitetaan arviointiliitteeseen. Liitteeseen merkitään erikseen, että oppiaineen osalta on arvioitu esimerkiksi tavoitteiden T3, T5 osaamista, muita kolmea tavoitetta ei voida arvioida, koska ei ole riittävästi näyttöjä.

Erotodistukseen tulevat liitteet:


Esimerkki oppiainekohtaisen arviointiliitteen täyttämisestä muutaman oppiaineen osalta:
ESIMERKKEJÄ Oppiainekohtainen arviointiliite (7-9).pdf

Erityisen tutkinnon todistukset

Oppilas voi suorittaa erityisessä tutkinnossa esimerkiksi jonkun oppiaineen tietyn vuosiluokan opinnot. Tarkemmin erityisen tutkinnon suorittamisesta Jyväskylässä löydät täältä.

TÄMÄ PÄIVITTYY UUSILLA TODISTUSMALLEILLA

Oman äidinkielen opetuksen todistukset

Ohje kouluille oman äidinkielen opetuksen arvioinnista

Oman äidinkielenopettaja arvioi ja kirjoittaa todistusliitteen oman äidinkielenopetuksen lukuvuosiarvioinnista. Se lähetetään koululle toukokuun puolivälissä.

Oppilaan lukuvuositodistukseen alalaitaan kohtaan lisätietoja merkitään lause ”Oppilas on osallistunut lukuvuonna 202x—202x oman äidinkielen opetukseen XXX kielessä 2h/viikko."

Todistusliite annetaan oppilaalle lukuvuositodistuksen kanssa. Huolehdittehan, että oppilas todellakin saa todistuksen.

Mikäli lapsi on muuttanut vuoden aikana pois ja ei ole enää koulun oppilas, palautetaan todistus kieli- ja kulttuuriryhmien opetuksen palvelupäällikölle.

Oppilaskortille Primukseen merkitään ”kielivalinnat”-välilehdelle, että oppilas on osallistunut oman äidinkielen opetukseen. Samalla on hyvä tarkastaa, onko jollain oppilaalle jäänyt vanha merkintä osallistumisesta opetukseen.

Oppilaan oman äidinkielen arviointi viedään KOSKI-järjestelmään.

Oman_aidinkielen_arviointi_todistusliite_MALLI_perusopetus.doc
Oman_aidinkielen_arviointi_todistusliite_MALLI_esiopetus.doc