Luin Seppo Karppisen (2005) väitöskirjaa Seikkailullinen vuosi haastavassa luokassa – Etnografinen toimintatutkimus seikkailu- ja elämyspedagogiikasta . Väitöskirjassa tarkasteltiin seikkailu- ja elämyspedagogiikkaa pedagogisena toimintatapana, jonka avulla pyritään parantamaan kouluviihtyvyyttä ja edistämään oppilaiden motivaatiota. Lisäksi sen avulla pyrittiin ehkäisemään lasten ja nuorten psyykkistä oireilua, joka on lisääntynyt entisestään vuosien aikana. Tavoitteena oli myös luoda suomalaiseen koulutuskenttään lisää tutkimusta ja tietoa seikkailu- ja elämyspedagogiikasta. 

Ennen väitöskirjaan tutustumista en ollut aiemmin kuullut seikkailu- ja elämyspedagogiikasta. Lukiessani tekstiä yhdistin sen aiemmista opinnoista tuttuihin ulkoilma- ja metsäpäiväkoteihin, jotka nyt väitöskirjan myötä osaan yhdistää niiden takana olevaan pedagogiikkaan paremmin. Seikkailu- ja elämyspedagogiikka eroaa kuitenkin täysvaltaisesta ulkoilmakasvatuksesta siinä, että sen tarkoituksena ei välttämättä ole tarjota jatkuvaa elämyksellistä opetusta ja oppimista, vaan se voidaan toteuttaa erilaisia pintokokonaisuuksina tai monialaisina oppimiskokonaisuuksina. Sen toteuttaminen ei siis vaadi opettajalta välttämättä valtavaa sitoutuneisuutta kokoaikaiseen elämykselliseen opetukseen, vaan se voi tukea normaalia opetusta ja oppimiskokonaisuuksia. Väitöskirjassa oli esimerkiksi jokaiselle kuukaudelle suunniteltu oma sisältönsä koskien seikkailu- ja elämyspedagogiikkaa. Mielestäni oli myös hienoa, kuinka opetuksessa ja "seikkailuissa" oli huomioitu se, että kaikkien ei tarvinnut olla mukana itse aktiviteetissä, jos se tuntui liian pelottavalta tai hurjalta.

Itse tulevana opettajana ajattelen, että voisin hyödyntää joitakin osia seikkailu- ja elämyspedagogiikasta. Liikkeelle ei tarvitse lähteä edes kovin suuresta, vaan seikkailu voidaan rakentaa väitöskirjan mukaisesti koulun lähimetsään. Luokkahuoneen ulkopuolella elämyksien ja opetuksen tarjoaminen tulisi oli jokaiselle opettajalle itsestäänselvyys, sillä koulun tehtävä ei ole ainoastaan opettaa asioita oppikirjoista. Koulun tehtävä on edistää oppilaiden yhteiskunnallista ja kulttuurista tietämystä ja miten sitä parhaiten voisi opettaa, kuin astumalla ulos ovesta. Koen tärkeäksi kuitenkin sen, että opettajana huomioin oppilaiden erilaisuuden. Kaikki eivät nauti tai opi kokemuksellisuuden kautta tulleista ilmiöistä ja asioista. Kenellekään oppilaalle ei saa tulla kynnyskysymykseksi se, että koulussa ei viihdytä, koska vaihtoehdoiksi ei tarvita muuta kuin ilmiölähtöistä opetusta.