Upeimpia esimerkkejä suomalaisesta kudonta-, kirjonta- ja pitsintekotaidoista on tietenkin suomalaiset kansallispuvut. Ne ovat tänä päivänä valitettavan harvalla ihmisellä käytössä, johtuen todennäköisesti siitä, että ne ovat ostettuna niin kalliita (johtuen niihin kuluvasta valtavasta määrästä käsityötä). Juhlavia tilaisuuksia, kuten Iisalmen lyseon yo-juhlia, ei mikään juhlista niin upeasti kuin kansallispukuisten opiskelijoiden lippukulkue. (kuvat Sara Niini)

Kansallispukujen taustalla ovat vanhat talonpoikaisväestön eli kansan vaatteet, jotka olivat eri seuduilla muotoutuneet hyvin eri näköisiksi. Ne olivat kotitekoisia vaateparsia, joilla oli siis alueellisia erikoispiirteitä. Samaan aikaan kun säätyläisten ja varakkaiden kaupunkilaisten vaatetuksessa vaihtuivat nopeasti muotivirtaukset, suomalainen kansanpuku oli hyvin vanhoillinen ja kotikutoinen. Onneksi arkisiakin vaatteita juhla-asujen rinnalla on jo 1700-luvulta säilynyt. 1800-luvun lopussa suomalaisuus-aatteen yhteydessä heräsi kiinnostus kotimaisiin kansanpukuihin, joita kerättiin kansallismuseon edeltäjään Osakuntien kansatieteelliseen museoon. 1885 keisarillisen vierailun yhteydessä museonäytteiden perusteella valmistettujen kansallispukujen esittely sai suurta huomiota ja siitä alkoi varsinainen innostus kuorojen, tanhuryhmien ja nuorisoseurojen kautta. Kaikkialla haluttiin käyttöön värikkäitä kansallispukuja, ennen kaikkea naisten juhla-asuiksi. Monet tekivät tai teettivät omien sukujuurtensa perusteella tietyn alueen kansallispuvun.
Harva käyttää kansallispukuja arkikäytössä, mutta juhlissa ne ovat suosittuja. Jopa itsenäisyyspäivävastaanotolla presidentin linnassa voi hyvin olla pukeutunut kansallispukuun iltapukujen keskellä. Kansallispuvuilla on nykyisin oma Suomen kansallispukukeskus, joka toimii Suomen käsityömuseon yhteydessä Jyväskylässä. Keskuksen sivuilta voi löytää kaikki mahdolliset puvut mitä Suomesta on tehty.

Naisten kansallispuvun osiin kuuluu villasta kudottu hame, johon on liitetty villainen liivi, pellavainen esiliina ja paita, jossa usein on upeitakin kirjontakoristeita. Avaintaskut sidotaan vyötärölle pirtanauhoin ja harteille laitetaan usein huivi, joka voi olla villaa, pellavaa tai jopa silkkiä. Puseroon voi kuulua jokin tietty koru, ja päässä voi olla naimattomalla naisella päänauha, naimisssa olevalla tanu tai muu päähine. Tiettyjen pukujen kirjonnat (kuten Tuuteri) ovat aivan tavattoman työläitä tehdä, ja sanotaan että Tuuterin puvun kirjomiseen menee tottumattomalta tekijältä vuosia...
Yksi hienoimmista ns. muinaispuvuista on Euran juhlapuku, joka perustuu vuodelle 1050 ajoitettuun hautalöytöön Euran pitäjästä. Viikinkiajan mahtinainen oli haudattu upeassa asussa, runsaiden korujen kera ja hautalöydössä tekstiilien jäänteitä oli säilynyt korujen alla sen pienen verran, että puku voitiin rekonstruoida niiden perusteella 1982. Se on nyt nähtävissä kansallismuseossa (kuva Sara Niini), ja samanlaisen puvun Kansallispukukeskus valmisti presidentti Tarja Haloselle vuoden 2001 itsenäisyyspäivän juhlaan :