Esiopetus ja leikkitoiminta koulussa
Varkauden kouluilla tapahtuvasta esiopetuksesta ja esiopetuksen jälkeisestä leikkitoiminnasta vastaa Varkauden kaupungin varhaiskasvatuspalvelut. Koulujen esiopetusta ja perusopetuksen 1-2 luokkien kanssa tehtävää kasvatus- ja opetustyötä kutsutaan pienten koulu -toiminnaksi.
Pienten koulujen esiopetusta toteuttavat yhteistyössä varhaiskasvatuksen työntekijöiden kanssa myös alkuopetuksen opettajat sekä koulun erityisopettaja. Pienten koulussa lapsi pääsee omien oppimisen edellytystensä mukaisesti osallistumaan sekä esi- että alkuopetukseen.
Pienten kouluissa noudatetaan valtakunnallista esiopetussuunnitelmaa, Varkauden kaupungin esi- ja alkuopetussuunnitelmaa sekä omaa esi- ja alkuopetuksen toteuttamissuunnitelmaa. Tavoitteena on lapsen yksilöllinen ja joustava opinpolku. Esiopetusta annetaan pääsääntöisesti omassa esiopetusryhmässä sekä koulu- ja ryhmäkohtaisesti soveltuvin osin yhteistyössä alkuopetusluokkien kanssa.
Erityistä tukea tarvitsevien lasten opetukseen, kasvatukseen ja kuntoutukseen liittyvistä asioista vastaa koulun erityisopettaja tai esiopetusryhmän erityisvarhaiskasvatuksenopettaja, jonka työhön kuuluu yhdessä opettajan kanssa samanaikaisopetus, lasten pienryhmäohjaus, konsultaatio ja yhteistyö sekä vanhempien, että ulkopuolisten tahojen kanssa. Erityisopettaja / erityisvarhaiskasvatuksenopettaja kuuluu esiopetuksen tiimiin ja työskentelee myös yleisen tuen piirissä olevien esioppilaiden kanssa säännöllisesti.