Ryhmä 6 🐟

Ryhmä 6, toimintakausi 2025/2026

Varhaiskasvatuksen opettaja Elina
Varhaiskasvatuksen opettaja Katja
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Salla
Varhaiskasvatuksen ohjaaja Jatta 

Ryhmän puhelinnumero 040 6372979

Pikkumatikkaa viskareille

Viskaripäivänä harjoiteltiin lukujonotaitoja, lukusanojen tunnistamista, sekä yksi-yhteen hahmottamisen vahvistamista. (= lapsi oppii hoksaamaan, että jokainen esine laskettaessa on "yksi" ja että lopuksi laskettu lukusana edustaa tiettyä määrää esineitä)
Tehtävässä laskettiin tuttuja, ryhmän tiloista löytyviä asioita ja esineitä. Kauko saukon kuva tehtävässä oli lapsille pieni jekku. Kaikki tietävät, että Kaukoja on vain yksi, ja hän asuu Katjan kaapissa. Nyt pitikin hoksata laskea oppimisympäristössä seikkailevien Kaukon kuvien määrä!




Metsämuskari

Kaikenlainen toiminta voidaan integroida erilaisiin oppimisympäristöihin. Tällä kertaa järjestimme metsään kivan liikunnallisen musiikkituokion.
Lasten tehtävänä oli etsiä metsästä värikoodattuja eläinkuvia. Värit arvottiin esiin Sallan taskusta.



Kortin löydyttyä lauloimme siinä olevaan eläimeen liittyvän laulun.


🎵Pikkujänö nukkuu



🎵Varjoisassa kuusikossa, ketunhäntä kainalossa..



🎵Juoksee metsähiiroset


Lopuksi vielä karhukävelyä!

Siiliaskartelu

Tiistain viskaritehtävänä oli askarrella siili. Tekniikka oli lapsista huippuhauska: pääsi sotkemaan vesiväreillä oikein kunnolla ja puhaltamaan pilleillä.

Leikkausharjoitusta, tästä on tulossa siilin vartalo.



Siilin piikit muodostuivat paperille räiskäistystä vesivärivedestä, jota sai levittää pillillä puhaltamalla.

(Puhaltaminen on suujumppaa parhaimmillaan ja tukee lapsen suun ja kasvojen lihaksiston kehittymistä= kehittää lapsen kykyä tuottaa äänteitä selkeästi)


Piikkien kuivuttua vielä nenä, silmät ja suu paikoilleen. Osa lapsista halusi vielä piirtää siilin päälle leijailevia lehtiä.

Kettu ja hiljaisuus

Meidän ryhmässä melun määrä on valtava. Tähän me kasvattajat haluttiin puuttua koko ryhmän tasolla. Hyvä keino siihen on draamakasvatus.
Perjantaina esitettiin näytelmä "kettu ja hiljaisuus". Se kertoi kuparipannun värisestä ketusta, jolla on herkät korvat. Kettu luuli olevansa yksin ongelman kanssa, mutta onnekkaiden sattumusten takia hän sai huomata, että ympärillä oli myös muita hiljaisuutta rakastavia. Yhdessä eläimet löysivät ratkaisuja liian meluiseen metsään.


Lapset katsoivat näytelmää todella keskittyneinä ja ketun herkät korvat jäivät mieliin. Nyt liiallisen melun ja kiljumisen alkaessa on helppo muistuttaa kaikkia sopivan äänentason merkityksestä.




Toinen pienryhmä halusi vielä leikkiä näytelmän välineillä.

Kauko saukko kadoksissa

Lasten tullessa sisään ulkoilusta, heidät tavoitti kauhea viesti. Kauko saukko on kadonnut. Hän asuu Katjan kaapin hyllyllä ja ilmottaa aina, jos lähtee kalaan tai muille seikkailuille. Nyt hän ei ollut ilmoittanut mitään!

Lapsilla oli monta teoriaa siitä, mihin Kauko olisi voinut mennä. Osa epäili hänen olevan päiväkodin katolla, osa taas että hän löytyisi ravintolasta keittäjä Sirpan seurasta. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että täytyy lähteä etsimään. Onneksi aikuisille oli jätetty muutama vinkki.



Vinkkien avulla löytyi Kaukon eläinystävien kuvia. Kuvien takana oli kirjaimia. Niistä muodostuvaa sanaa pohdittiin porukalla. Aavul, luvaa, vai LAAVU!


Jes! Laavu löytyi rastin takaa eli nukkarista.



Laavulta löytyi myös Kauko saukko ja rätisevä nuotio!


Laavun alla paijattiin löytynyttä Kaukoa ja laulettiin "varjoisassa kuusikossa, ketunhäntä kainalossa..." 🎶



Lopuksi vielä rentouduttiin kauniin Puro puhelee-kappaleen aikana.

Viskaritoiminta meidän ryhmässä

No mitä se viskaritoiminta sitten on?
Viskaritoiminnan pääasiallisena tavoitteena on harjoitella arjen taitoja, ryhmässä toimimista, itsesäätelyä ja omantoiminnan ohjausta. Nämä ovat tärkeimpiä taitoja myös ensi vuonna eskarissa.
 
Tiistaisin toimintaa voidaan eriyttää ja suunnitella juuri Kukka-Viskareiden henkilökohtaisia tavoitteita ja kiinnostuksenkohteita tukevaa toimintaa.

Tiistaisin viskaritoiminnassa keskitytään näihin teemoihin: 
Kädentaidot: mallista piirtämistä, saksiharjoituksia, kynäotteen vahvistamista.
Pelejä ja sääntöleikkejä: oman vuoron odottamista, tarkkaavuuden säätelyn tukemista, pettymyksensietokyvyn harjaantumista.

Karkkipeli on hauska. Siinä pitää etsiä noppien näyttämän väriset karkit. Tarkkana saa olla, onko pelikaverilla jo etsimäsi nami.

Matikkaa: lukujonotaitoja, numeroiden tunnistamista ja lukumäärien spontaania huomioimista ympäristöissä, hahmottamista.

Muutama esimerkki matikasta: matikkapelillä voidaan muodostaa jono, tässä harjaantuu laskemisen taidot sekä numeron tunnistaminen. Punnusleikissä lapsen arviointitaidot kehittyvät. Hauskaa on punnita myös erilaisia leluja ja arvioida kumpi on painavampi. Näin hieno Pikatchu tuli plus plus-paloista. Hahmottamista parhaimmillaan.
Tunnetaitoja: yhteisöllisyyden tukemista, vuorovaikutustaitojen harjoittelua, toisten huomioonottamista, ryhmässä toimimista.
Liikuntaa: oman kehon hallintaa ja välineenkäsittelytaitoja.


Tässä viskareiden omia ajatuksia viskarivuodesta. 

Muina päiväkotipäivinä ollaan Pullakissoina ja Donitsikoirina ja toiminnassa muiden mukana. Kasvattajat kiinnittävät päivittäin huomiota arjen taitojen tukemiseen. Viskareita ohjataan huolehtimaan vaatteistaan, viikkaamaan ja ripustamaan. He harjoittelevat myös ottamaan itse ruokaa ja arvioimaan ruoan tarvetta.

Toimintakaudelle on suunnitteilla myös yhteistä toimintaa muiden ryhmien viskareiden kanssa. 

Monenlaista liikuntaa

Lapset nauttivat monenlaisesta liikunnasta ja yhdessä tehden se on vielä hauskempaa. Puistolan kentän vierusnurmella lapset pääsivät kokeilemaan hyppyjä, maa-meri-ilma- leikkiä, kehon eriosien laittamista muotooalojen päälle ja etsimään muotopalojen alta kaikkien suosikkia Kaukosaukkoa. Päälle mehuhetki ja karhu nukkuu leikki. Kaikilla oli mukavaa ja liikunnan riemu loisti lasten kasvoilta.

Konsertti 12.9.2025

Perjantaina Katariinan päiväkodin lapset pääsivät nauttimaan konsertista!

Katariinan tiloissa on järjestetty kevään ja syksyn aikana varhaiskasvatuksen ammattilaisille useamman kerran koulutuskokonaisuus (Liike, Loru ja Musiikki), jonka kouluttajina toimivat Harri Setälä ja Juho Roslakka. Koulutuksen päätteeksi siihen osallistuneet kasvattajat esittivät meille oppimiaan lauluja. 



Konsertin kappaleissa laulettiin auringosta, koivusta tehdystä rummusta ja Elmeri nimisestä norsusta. Norsulaulu jäi erityisesti lasten mieleen. Kävin nappaamassa kuvan muusikoiden käyttämästä teoksesta, laitetaan se kirjalistalle kirjastoautoa odottamaan 😊

Retki Muumipuistoon

Vielä on upeita kelejä ja kutosryhmä hyödyntää ne retkeilemällä luonnossa. Tänään lähdettiin porukalla Katariinan Muumipuistoon. 



Kuinka monta lasta mahtuu muumien mörön sisään? Vastaus: 7 lasta 🤭


Tässä kerätään timantteja merenpohjasta. 




Heippa Muumipuisto, nähdään taas!

Retkipäivinä lasten liikuntasuositukset varhaiskasvatuksen osalta täyttyy mukavasti. Kävelyn lisäksi reipasta ja rasittavaa liikuntaa tulee erilaisista maastoista, kiipeilystä, kumartelusta, hyppimisestä ja hengästyttävästä juoksemisesta.

Viskareiden retki Vellamoon 10.9.2025

Vellamon ystävät ry tarjosi kaikille Kotkan kaupungin varhaiskasvatuksen 5-vuotta täyttäville lapsille bussikyydin Vellamoon. Siellä kävimme katsomassa Muuminäyttelyn, sekä leikkimässä Mikä Mikä- kaupungissa.

Bussimatka oli tosi jännittävä!


Vellamoon päästyämme meitä oli vastassa Vellamon työntekijät, jotka ohjasivat lapsia pienempiin ryhmiin. Kutosryhmän viskarit kulkivat vitosryhmän viskareiden kanssa samassa porukassa. Saimme aloittaa vahvistavalla mehulla ja kaurakeksillä sillä aikaa, kun muut kiersivät näyttelyitä.


Sitten päästiin tositoimiin! Meille esiteltiin Mikä Mikä- kaupungin historiaa ja vähän oli aikaa myös leikkiä.




Possoja ostamassa torilla.




Sitten oli vuorossa Muuminäyttely.



Taikurinhattuun oli hauska kiivetä 😄


Kivillä taiteillessa merellä alkoi ukkostaa.

Tosi onnistunut ja kiva reissu! Oli mukavaa päästä osalliseksi yhteisiin elämyksiin päiväkotikavereiden kanssa 🩵

Iltapäivien puuhia

Välipalan jälkeen lapsilla on mahdollisuus omaehtoiseen leikkiin, pelailuun ja muuhun puuhasteluun. Lasten toiveita kuullaan ja jakaudumme usein eri tiloihin erilaisten leikkisuunnitelmien mukaisesti.
Tällä viikolla nukkariin rakentui hienot duplokodit eläimille ja ukkeleille.


Kotileikkihuoneessa oli jäätelökioski.


Ryhmätilassa tehtiin palapelejä.


Tässä kuva erään kaksikon pitkäkestoisesta leikistä. Ponin jalka osui myrkkyyn ja hän on toipumassa sängyllä.


Iltapäivissä on aikaa ottaa myös yksilöohjauksessa tai pienissä porukoissa lasten yksilöllisiä tavoitteita tukevaa toimintaa. Kuvassa hahmottamista ja kielellistä tietoisuutta harjoittavia logico- pelejä.

Itämeripäivä 28.8.2025

Torstaina vietimme päiväkodissa perinteistä Itämeripäivää.
"Itämeripäivän tavoitteena on innostaa ihmisiä nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme ja tekemään konkreettisia tekoja sen hyväksi. Päivän tarkoitus on lisätä tietoa meren monimuotoisesta luonnosta, kulttuurista ja historiasta."


Aihe on monella tapaa tärkeä ja siksi sitä on hyvä pohtia lasten kanssa säännöllisesti.

Ensin päästiin laulamaan ja soittamaan. Lauluissa seikkaili Kala Kalevi, pienet kalat, kultakalat ja sammakot. Pääsimme kokeilemaan myös erilaisia uintityylejä.

Tapahtuman teemaksi valikoitui Itämeren kalat sekä roskien lajittelu.


Lapset saivat kalastaa ongilla altaista kaloja ja roskia.


Saalis tunnistettiin ja nimettiin yhdessä aikuisten kanssa ja lajiteltiin omille paikoilleen.



Lopuksi tehtiin toiminnallinen Itämeri-visa.

Kiva tapahtuma ja kaikki lapset osallistuivat hienosti 🐟

Ekapeli ja Bluebot

Opiskelijamme Ville piti kahdelle viskarilapselle tuokion Ekapelin ja Bluebot ropottien parissa. Ensin lapset kokeilivat Ekapeliä muodostaen itselleen omat käyttäjähahmot. Hahmo kulki polkua pitkin ja suoritti erilaisia kirjaimiin liittyiviä kuuntelutehtäviä. Hyvin molemmat oppivat kuuntelemaan, mikä kirjain kulloinkin oli kyseessä ja pääsivät mukavasti etenemään polkua eteenpäin. Seuraavaksi he kokeilivat Bluebotteja. Bluebotit ovat ohjelmoitavia kovakuoriaisen näköisiä ropotteja. Pelissä kuljetaan ruudukkoalustan päällä ja ensin valitaan mistä ruudusta kuljetaan toiseen ruutuun ja mietitään millainen reitti näiden välillä halutaan tehdä. Ropottia ohjelmoidaan nuolinäppäimin, johon sisältyy nuolet eteen, taakse, oikealle ja vasemmalle. Ville näytti ensin mallia ja sitten yhdessä lasten kanssa kokeilivat kulkemista. Mukavalta näytti touhu. Jatkossa näitä kokeillaan myös toisille viskareille ja muillekin lapsille.

Kukka-viskarien nimitehtävä

Kukka-viskarien aamun tehtävään kuului oman nimen muodostaminen erilaisia tarvikkeita apuna käyttäen. Tarvikkeina oli mm. pillit, kynät, napit, piipunrassit jne. Jokainen sai valita mieleisen kartongin, jonka päälle omia nimikirjaimia lähdettiin hahmottelemaan. Omat nimet muodostuivatkin hienosti, kun omasta nimilapusta sai katsoa mallia. Lopuksi valmiista töistä otettiin kuvat. Kuvat tulostettiin ja lapset saivat leikata omat nimitaideteokset sopivan kokoisiksi. Kuvat on tarkotus kiinnittää vielä myöhemmin oman lokeron yläpuolelle. 






Retki Mansikkalahteen

Torstain retkikohteeksi valikoitui Mansikkalahti.

Retkinarun kanssa kulkeminen sujuu jo uusiltakin lapsilta.


Jokainen retki alkaa yhteisellä sääntöjen miettimisellä. Mansikkalahdessa ollaan veden äärellä ja siihen liittyy erityisiä turvallisuussääntöjä.


Sitten leikkimään!


Kukka-viskarien taidetta

Yksi Kukka-viskarien toiveista oli päästä maalaamaan vesiväreillä ja pulloväreillä. Tänään viskarit saivat vaikuttaa siihen, millä väreillä lähtisivät maalaamaan omia Kesän muisto -taideteoksiaan. Jokainen halusi valita pullovärit, joten niillä mentiin tänään! Ohjeena oli maalata omia kesän muistoja ennen syksyn alkamista. Jokaisen maalauksesta tuli löytyä lämmittävä aurinko, mutta muuten lapset saivat maalata juuri niitä omia muistojaan. Taustalla soi kesäaiheinen musiikki. Kun teokset kuivuvat, lapsilla on halutessaan mahdollisuus laittaa työt ryhmätilamme seiniä koristamaan! 🌞




Liikunnan riemua

Jumppa pidettiin päiväkodin pihalla, joka aloitettiin tutuksi tulleella kannustuspiirillä. Hernepussilla testattiin erilaisia tapoja kuljettaa, kuten olkapäällä, pään päällä, polvien välissa ja mahan päällä. Hienosti lapset kuljettivat ja vaikka välillä pussi putosi jaksoivat hienosti yrittää uudelleen. Seuraavaksi otettiin rajamerkit joita laitettiin maahan yhtä monta kuin lapsia oli. Laitettiin musiikki soimaan ja lapset juoksemaan niiden lähelle. Kun musiikki loppui piti lasten mennä niiden luokse (yksi lapsi/merkki). Juoksun aikana oli yksi merkki vähentynyt, joten se lapsi joka jäi ilman merkkiä poistui pelistä. Oli hienoa katsoa kuinka lapset jaksoivat juosta ja riemuita leikistä. Juoksemisen jälkeen laitettiin kädet toimimaan leikkivarjon avulla. Varjoa nostettiin ja laskettiin yhteisvoimin sekä samalla lennätettiin hernepusseja ilmaan. Viimeiseksi otettiin rentoutus varjon päällä maaten ja rentouttavaa musiikkia kuunnellen.

Retkellä 14.8.

Suuntasimme torstaina retkelle Puistolan kentän viereiseen metsään. Lapsilla oli mahdollisuus tutkia luontoa ja leikkiä retkiympäristössämme. Lisäksi tehtävänä oli "Minä löydän" -luontobingo. Bingon ohjeiden mukaisesti lasten tuli etsiä metsästä erilaisia luontokappaleita. Alla kuvia retkestämme:





Kukka-viskarien kokoontuminen

Tänä vuonna 5 vuotta täyttävien lasten pienryhmä on nimeltään Kukka-viskarit. Kukka-viskarit kokoontuvat lähtökohtaisesti kerran viikossa oman ryhmän tiloissa viskaripuuhien äärelle. Toisella pienryhmällä (alle 5-vuotiailla) on tänä aikana myös oma aika leikille ja yhteiselle tekemiselle.

Tänään tiistaina Katja ja Elina aloittivat viskarien kanssa yhteisellä kokoontumisella ryhmämme tiloissa. Pohdimme lasten kanssa sitä, että mitä taitoja viskarilaisilta voi jo alkaa odottamaan tai mitä taitoja olisi vielä tärkeää harjoitella. Keskustelimme myös siitä, millaisia asioita he haluaisivat itse oppia tulevan kauden aikana. Kirjasimme lapsilta nousseita toiveita ylös ja lähdemme myös tämän pohjalta suunnittelemaan ja toteuttamaan tulevaa viskarivuotta. Kokoamme vielä ryhmäämme viskarikauden tavoitteita sekä lapsilta nousseita ideoita ja toiveita nähtäville.



Tutustumista ja yhteistä toimintaa

Tällä viikolla olemme saaneet lisää uusia lapsia ryhmäämme. Yhteiset tutustumisleikit ja kokoontumiset kauden alussa ovat erityisen tärkeitä, jotta tulisimme kaikki toisillemme tutuiksi.

Viime kaudelta tuttu Kauko-Saukko jatkaa ryhmämme maskottina. Kauko on monessa touhussa mukana ja tukena erilaisten tekemisten äärellä. Viikko alkoikin yhteisellä tutustumislaululla, jossa jokainen pääsi vuorollaan kertomaan oman nimensä. Kauko kiersi jokaisen lapsen ja aikuisen sylissä vuorotellen. Saukon läsnäolo usein helpottaa ja rauhoittaa uusissa, sekä ehkä jopa vähän jännittävissäkin tilanteissa. Jokainen uskalsi hienosti kertoa oman nimensä. 🤎






Lasten toiveesta Pikkujänö nukkuu -laulu otettiin vielä lopuksi! 🎶

Elokuun ekat päivät

Tässä kuvakooste Elokuun alun puuhista:

Yhteisleikkejä terassilla. Karhu nukkuu- leikki sujuu jo aika hyvin!

Helmien pujottelua

Ulkoleikkejä

Sisäpuuhia

Jumppaa Arto Tolsa-areenalla

Retkeilyä Tupsivuorella

Meidän ryhmässä on aloittanut muutama uusi lapsi, joten toimintakauden alussa panostetaan paljon kavereiden, sekä aikuisten nimien opetteluun, sylittelyyn ja ryhmäytymiseen.


Ensi viikolla palataan myös seuraamaan viikkosuunnitelmaa lasten nimeämissä pienryhmissä 😺🐶

Toimintakauden 25/26 aloitus

Tervetuloa seuraamaan 6 ryhmän blogia! Päivitämme tänne ryhmän kuulumisia 1-3 kertaa viikossa. Blogin tarkoituksena on pedagoginen dokumentointi, joka antaa meille kasvattajille työvälineitä toiminnan arviointiin ja kehittämiseen.
Lisäksi tavoitteena on mahdollistaa perheiden ja muiden lapsille tärkeiden aikuisten osallisuus, sekä tuoda näkyväksi sitä, mitä meidän ryhmässä tehdään.


Postauksia saa kommentoida ja etusivun laatikkoon voi laittaa palautetta, ideoita ja kysymyksiä.
Vinkki: Blogin postauksia voi katsoa myös yhdessä lapsen kanssa ja antaa hänelle mahdollisuuden kertoa päiväkotiarjesta kuvien avulla ❣️

Retkeilyä ja taidetta

Torstaina retkeilimme tutussa ympäristössä, eli läheisellä Tupsivuorella. Leikille oli mukavasti aikaa yhdessä kavereiden kanssa. Lisäksi opiskelijamme antoi lapsille tehtäväksi kerätä metsästä kolme asiaa, joilla lapset voisivat maalata paperille retkeilyn jälkeen. Mukaan tarttui mm. käpyjä ja keppejä. Osa lapsista ehti tänään aloittaa omia taidemaalauksiaan, joista tuli oikein upeita!




Metsään oli ilmestynyt uusi linnunpönttö ja ihan tuliterät kuntoportaat!




Taidemaalarit keskittyneinä!

Kevätjuhla 21.5.2025

Kiitos kaikille perheille kevätjuhlaan osallistumisesta! Alla kuvasaldoa pihalla olleista toimintapisteistä. Mukana menossa olivat myös KTP- pelaajat ja liikuntaneuvoja Jaana Knude.


Yläpihalla mainiot liikennepoliisit ja pyöräilyä.


Valokuvasuunnistusta.


KTP- pisteellä sai harjoitella pallottelutaitoja ja tavata pelaajia.


Erilaisia tarkkuusheittopisteitä.


Liikuntaneuvojan pisteellä oli tietoiskuja hyppimisen tärkeydestä lasten kasvussa ja kehityksessä. 🦴


Leikkivarjolla oli kiva pomputtaa palloja.


Kutosryhmän omalla pisteellä seikkaili Kauko-saukko antaen ohjeita matikka-aiheisiin tehtäviin.


Mehujää maistui sekä lapsille, että saukolle!

Viskareiden muistaminen 🧡

Meidän päiväkodin tämän vuoden viskariryhmäläiset alkavat suunnata katseitaan kohti tulevaa, eli elokuussa alkavaa esikoulua. Halusimme koko päiväkodin voimin muistaa tulevia eskarilaisia yhteisin lauluin ja tanssein päiväkodin pihalla. Viskarilaiset esittivät meille kaksi laulua, joihin kaikki päiväkotilaiset saivat osallistua mukaan laulamaan ja leikkimään. Lämmin tunnelma ja aurinkoinen sää toivotti viskarilaisille onnea tulevaan! 🧡☀️





Kiitos viskarit! 🙏

Urheilua Puistolan kentällä

Lapset pääsivät Puistolan urheilukentälle kokeilemaan erilaisia lajeja. Aluksi otettiin tutuksi tullut kannustuspiiri, jossa jokainen pääsee juoksemaan piirin ympäri kuullen samalla kannustuksen omalla nimellään. Ensimmäisenä lajina oli juoksu ja sehän oli lapsista mieluisaa. Vauhdikkaat jalat tömisivät radan pintaan ja iloinen joukko saapui maaliin. Juoksun jälkeen kokeiltiin nopeaa kävelyä, joka tahtoi mennä juoksuksi. Kävelyä harjoiteltiin aikuisen johdolla, jolloin vauhdikkaat jalat malttoivat kävellä. Seuraavaksi harjoiteltiin pallon heittoa, joka sujui hyvällä opastuksella mallikkaasti. Heittojen jälkeen menimme pituushyppypaikalle, joka olikin ihan uusi laji. Kyllä oli kiva katsoa kuinka hienosti lapset harjoittelivat hyppyä eivätkä arastelleet tömähtää hiekalle. Viimeisenä lajina oli "keihäänheitto", se olikin hieman vaikeampaa kuin pallon heitto kun ote ja heitto olivat aivan erilaiset kuin pallon heitossa. Viimeiseksi ennen päiväkodille lähtöä teimme piirissä erilaisia liikkeitä, jotka ilmaisivat erilaisia asioita esim. pyörähtämällä kolmesti piti leikistä kaverin kanssa.

Lintuviikon bongausta

Lintuviikolla tutustuttiin iPadilla muutamiin lintuihin luontoportti.fi kautta. Kuunneltiin ääni, katsottiin ääneen liittyvä kuva ja mietittiin missä erilaisia lintuja on nähnyt. Päiväkodin pihan pikkumetsässä meillä oli muutama melko tuttu linnunkuva, joille kahden hengen joukkueina etsittiin metsään piilotettuja "matoja". Etsintään oli kymmenen minuuttia aikaa ja ajan loputtua laskettiin jokaisen joukkueen saalis. Lapset olivat erittäin terävänäköisiä ja löysivät piilottelevat luikerot hienosti.

Hevonpäivä

Torstaina toteutettiin erään lapsen toive ja vietettiin hevonpäivää. Käytännössä tämä tarkoitti keppihevosrataa yläpihalla 🐎
Ratsukot arvottiin tutusta lorusta muokatulla veisulla: "Hevonen juoksi kilparataa, mittari näytti kahta sataa. Yksi heppa putosi pois, puh pah pelistä pois!"



Haravista tuli hyvät esteet.


Lopuksi annettiin taskusta hevoselle palkaksi porkkana tai sokeripala.

Retki Mansikkalahteen 🍓

Loppukevään tavoitteena on lisätä retkeilyä ja integroida toimintaa niiden yhteyteen. Tänään olikin vuorossa retki Mansikkalahteen ja mukana koko sakki!



Ensin pikku hiki pintaan kiipeillen ja leikkien.

Vesihörpyn juomisen jälkeen jaoimme lapsiryhmän kolmeen eri joukkueeseen, joiden tehtävänä oli kerätä luonnon aarteita ja tehdä niistä yhdessä kaunis asetelma.


Tässä Kukkakrokotiilit-joukkueen asetelma.


Sydämen muotoinen asetelma oli Kilpikonnat-joukkueen taidonnäyte.


Tämä puolestaan Sam-pupukissa- joukkueen asetelma.

Istutushommia

Tänään torstaina olikin Karvakettujen vuoro päästä kirjastoreissulle. Sillä aikaa Appelsiiniperhoset olivat istutuspuuhissa.



Multaan laitettiin paprikansiemeniä. Katsotaan myöhemmin kesällä, tuleeko satoa.


Lopuksi katsottiin opettavainen video siemenen matkasta kasviksi ja mitä se tarvitsee kasvaakseen. Jokainen sai myös kertoa oman lempparikasviksen ja yhdessä pohdittiin miten ne kasvavat. 🥕🫑

Musiikkipiirtämistä

Appelsiiniperhosten pienryhmä kävi tiistaina kirjastoreissulla. Sillä aikaa Karvaketut kokeilivat musiikkipiirtämistä päiväkodilla. Musiikkipiirtäminen johdattaa lasta tuomaan omaa luovuuttaan esille, sekä ilmaisemaan itseään musiikin avulla.




Yhteisessä lopputuloksessa oli nähtävillä muun muassa etanoita, aurinkoja, sadetta ja pilviä.

Vappuaattona 30.4.

Vappuaattomme sisälsi ehdottomasti ryhmä 6:n omat vappunaamiaiset! Lapsilla oli lupa pukeutua halutessaan naamiaisasuun. Jokaisella oli yllään upeat puvut, jonka kunniaksi järjestimme asujen esittelykierroksen. Ohjelmassa oli myös tietenkin discoa, herkkuja, tanssia ja yhteisiä vappuleikkejä! 🎈🎉






Alla kuvia asujen esittelykierroksesta:




Välipala tänään myös teemaan sopiva. Kuten kuvakin kertoo: Hauskaa vappua jokaiselle! 🎈

📚 Kirjaviikko 📚

Tällä viikolla olemme viettäneet ryhmässämme kirjaviikkoa. Lapsilla on ollut mahdollisuus tuoda kotoa haluamansa kirja päiväkotiin luettavaksi. Olemme lukeneet myös paljon kirjastoautosta lainaamiamme kirjoja. Lukeminen on mielekästä tekemistä ja kirjojen äärelle voi rauhoittua itsekseen lukemaan tai kuunnella aikuisen kertomaa satua. 




Kirjaviikko vei meidät satujen ja teatterin maailmaan. Ryhmässämme järjestetty pöytäteatteri-esitys antoi lapsille mahdollisuuden kuunnella ja seurata satua yleisöstä. Tarina kertoi rukkasesta. Ukko oli matkalla kauppaan ja häneltä tippui rukkanen maahan. Erilaiset metsän eläimet löysivät vuorotellen mukavan suojaisan paikan kyseisen rukkasen sisältä, ja jäivät sinne asustelemaan. Lopulta rukkaseen mahtui monen monta eläintä, jopa suuren suuri karhukin! Ukko lähti kauppareissunsa jälkeen etsimään rukkastaan. Kun Ukko löysi rukkasen ja oli ottamassa sitä käteensä, pinkaisivat eläimet vauhdilla karkuun. Tarina oli lasten mielestä hauska ja kovasti pähkäiltiin, että miten ihmeessä eläimet mahtuivatkaan rukkaseen!
Alla kuvia esityksestä:







Esityksen jälkeen toinen pienryhmistämme jäi samaan tilaan leikkimään, kuin missä esitys järjestettiin. Lapset innostuivat leikkimään tarinan mukaista leikkiä, jossa erilaiset eläimet menivät rukkaseen suojaan. Leikissä rukkasena toimi erilaiset viltit, joiden alle lapset mahtuivat suojaan samalla tavalla kuin tarinan eläimet. Lapset liikkuivat eläinten lailla ja hakivat paikkansa viltin alta. Hauska yhteinen leikki ja jatkumo tarinan aiheeseen. 😊👍🏼

Pääsiäisjumppaa

Torstaina kutosryhmän lapset pääsivät uimahallin pihalle jännittävään pääsiäisjumppaan. Pieni sade ei meitä haitannut!
Ensin otettiin kannustuspiiri, jossa liikuttiin valinnan mukaisesti pupun, kanan, kukon tai tipun tavoin. 

Seuraavaksi taiteiltiin lusikan ja munan kanssa. Lasten tehtävänä oli kuljettaa munaa lusikassa etuperin sekä takaperin ja tasapainotella yhdellä jalalla seisten.

Lopuksi etsittiin pääsiäiskuvia ja leikittiin opiskelija Mirjamin ohjauksessa maa-meri-laivaa pääsiäisteemaisesti kana-kukko-tipu kuvilla.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Pääsiäiskoristeita soodataikinasta

Kutosryhmässä jatkettiin pääsiäisaskarteluja tällä kertaa soodataikinasta tehdyillä koristeilla.




Soodataikina on taikataikinaa helpommin muovailtavaissa, lisäksi se kuivuu nopeasti ja pysyy kauniin valkoisena. Tässä ohje, jos joku haluaa kokeilla kotona:

1dl maissitärkkelystä
2 dl soodaa
1,25 dl vettä

Laita maissitärkkelys, sooda ja vesi kattilaan. Sekoita ainekset keskenään ja lämmitä miedolla lämmöllä, kunnes taikina kiinteytyy. Siirrä kiinteä taikina kulhoon ja peittele kostealla liinalla. Massa on valmista muotoiltavaksi jäähdyttyään. (Ohje Kodin kuvalehti)




Maalaamiseen käytimme pullovärejä, mutta myös esimerkiksi akryylivärit sopivat.



Osan lapsista maalatessa pääsiäismunia, muu porukka oli nukkarissa kivoissa dubloleikeissä ☺️

🌲Päiväkoti Metsäveijarit🌲

Me ryhmä 6:n kasvattajat järjestimme ja esitimme ryhmille 3-6 näytelmän päiväkodin salissa maanantaina 7.4.

Päiväkoti Metsäveijarit -esitys vei katsojat eläinten omaan päiväkotiin metsän keskelle.

Näytelmä rakentui ekologisuus-teeman ympärille. Ryhmämme kasvattajan Sallan opiskeluun (ympäristökasvatus) sisältyvä tehtävä antoi meille oivan mahdollisuuden toteuttaa esitystä mahdollisimman monelle päiväkotilaiselle nähtäväksi.

Ennen esityspäivää osa ryhmämme lapsista pääsi toimittamaan muihin ryhmiin kutsut tulevaan esitykseen! 🌟





Kaksi reipasta pientä ryhmäläistämme pääsivät myös esiintymään näytelmässämme hiirulaisina. 🤎




Esityksen tarkoituksena oli toimia hauskana ja opettavaisena muistutuksena jokapäiväisistä arjen valinnoista, joilla on merkitystä kestävän kehityksen näkökulmasta. Aihetta esiteltiin näytelmässä lasten tasoisesti esimerkiksi kierrättämisestä keskusteltaessa. Yleisöä osallistettiin mukaan vastaamaan erilaisiin kysymyksiin ja lapset vastailivatkin niihin hienosti! 🤍

Esityksessä oli tilanteita, joissa;
- kulutettiin liikaa vettä, paperia ja saippuaa käsien pesun yhteydessä
- tuhlattiin piirustuspaperia askartelun aikana
- metsäretkellä löydettiin roskia maasta
- pohdittiin ruuan annostelua niin, ettei sitä joutuisi turhaan biojätteisiin
- lasin rikkoutuminen, minne sirpaleet kuuluu laittaa?


Yleisölle esiteltiin esityksen jälkeen kuvat meidän tutuista "kierrätyskavereista", kuten Saippua-Saarasta ja Paperi-Pekasta. 



Lopuksi Salla veti meille sanoittamansa Ekoräpin. Räpin aikana lapset pääsivät yleisössä soittamaan rytmisoittimia laulun tahtiin: "ekologisesti, ekologisesti, eko eko eko eko ekologisesti!" Mukaansa tempaavaan räppiin oli hyvä päättää mainio esitys! 👏🏼

Pisarapuuttuminen

Kevään projektiksi tunnetaitoteeman mukaisesti valikoitui Väestöliiton ja Oulun yliopiston ylläpitämä Pisarapuuttuminen.


Pisarapuuttuminen on menetelmä lasten välisen häirinnän, kiusaamisen ja väkivallan ennaltaehkäisyyn. Menetelmällä pyritään lisäksi vahvistamaan lapsiryhmän yhteisöllisyyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Kutosryhmässä Pisarapuuttumisen maskotiksi valikoitui Sopu-Saukko. Lasten ajatuksia aiheesta voi lukea meidän ilmotustaulun kollaasista ☺️ Hienoja pohdintoja jälleen kerran!


Pisarapuuttuminen-menetelmän toiminta perustuu yksinkertaiseen neljän askeleen ohjeeseen, jota varhaiskasvatuksen henkilöstö toteuttaa. Kun työntekijä havaitsee tilanteen, joka mahdollisesti tuntui lapsesta pahalta, hän käy läpi neljän kohdan keskustelun.
1.) Kaikkia osapuolia kuunnellaan, heidän kokemuksensa ja näkökulmansa tilanteesta on tärkeä. 2.) Keskustellaan siitä, minkälaisia tunteita tilanne herätti (tunnetaitokasvatus!) 3.) Pohditaan tilannetta yhdessä, mitä olisi voinut tehdä toisin? 4.) Sopu: sovitaan yhdessä, ettei niin enää tehdä.

Seikkailuretki sisällä

Kauko-saukko pakkasi keltaisen reppunsa ja vei lapset seikkailuretkelle. Kaukon tassulla allekirjoittama kartta neuvoi menemään ensin paikkaan, jossa on musiikkia. Onneksi saukon nenä on tarkka, muuten kartan lukeminen olisi voinut olla vaikeaa 😄

Ensimmäinen rasti oli Avoimen varhaiskasvatuksen tiloissa. Siellä saimme kuulla erään taitavan lapsen pianonsoittoa 💙


Seuraavaksi saukon nenä vei meidät herkullisten kaakaomuffinsien luo.


Seuraavat seikkailuretken rastit löytyivät 2 ja 3 ryhmistä, joihin pääsimme leikkimään.

Keskiviikkona 26.3.

Keskiviikkomme on sisältänyt mukavaa yhteistä tekemistä. 🤎 Lapset ovat toivoneet, että he pääsisivät leipomaan. Toive toteutettiin tänään ja leivoimme herkulliset suklaamuffinssit! 







Aamun leipomisen jälkeen ehdimme vielä leikkiä sekä kokoontua yhteen koko porukalla. Otimme yhteisesti Kauko-Saukon nimilaulun, jonka lapset alkavat jo kivasti oppimaan. Kevät-niminen laulu oli osalle ihan uusi tuttavuus, joten sitä päästään vielä yhdessä kuuntelemaan ja harjoittelemaan. 🌷 Loppuun otimme yhteisen rentoutumishetken Puro puhelee -laulun soidessa taustalla (Karvakorvan laulupurkki - Puro puhelee.) Rentoutumishetki meni tosi ihanasti koko porukalla ja kaveria osattiin silittää siveltimellä todella lempeästi. 😍

Pienryhmien omat askartelut

Karvaketut ja Appelsiiniperhoset ovat toteuttaneet mahtavat pienryhmien omat askartelut. Karvaketut pääsivät tekemään omat mainiot kettunsa. Toteutuksessa tarvittiin leikkaamistaitoja, liimaamista, piirtämistä sekä langan kieputtamista wc-paperirullan ympärille. Myös Appelsiiniperhoset pääsivät käyttämään rullia omaan askarteluunsa. Maalaaminen, piirtäminen ja leikkaaminen kuuluivat heillä työvaiheisiin. Piipunrasseista muotoiltiin kauniit tuntosarvet perhosille. 🧡






Nimiä Kauko-saukon kanssa

Ryhmään on tullut uusia lapsia ja jotta opittaisiin kaikki toistemme nimet saapui Kauko-saukko leikkimään kanssamme. Kauko kiersi jokaisen lapsen ja aikuisen sylissä kertoen oman nimensä ja kysyen kuka sylissä pitäjä on.

Kädentaitoja

Tässä kuvia tiistain kädentaidoista. Ryhmän yksi tavotteista tälle toimintakaudelle oli lisätä lapsille mielekästä, ja hienomotorisia taitoja kehittävää puuhaa. Ollaan onnistuttu siinä melko hyvin! Lasten taitojen kehitystä ja onnistumisen iloa on ollut mukavaa seurata 😌



Maalaten ja painaen syntyi hienoja kaupunkimaisemia!



Robotti, jolla on muki kädessä.


Tässä kokeillaan piirtää mallista. Kaikkien pandoista tuli hienoja ja persoonallisia 🐼

Maanantaina 17.3.

Kuvia maanantailta. Päivään mahtui mm. ulkoilua, jumppaa, askartelua, sekä erilaisia leikkejä ja pelejä/tehtäviä. 🌟







Ulkoleikkejä

Tässä kuvia viikon varrelta ulkoleikeistä.
Vasemmalla leikeissä suosittu litteä kivi, eli "puhelin". Oikealla kokkaillaan ruokaa, jossa mausteena chilipippuria ja myrkkyä 😄


Kiipeilyhommia


Liukumäessä saa alas laskemisen lisäksi harjoitella myös kiipeilytaitoja ylös yrittäessä.



Pallopelejä on taas kiva ottaa, kun nurmikenttä on kuiva.


Monen lapsen suosikkileikki on laivaleikki. Siinä aikuinen yrittää napata laivakiipeilytelineessä olevien lasten varpaista. Tämä aiheuttaa lapsissa aina kirkumista, jännitystä ja iloa 😄

Pehmolelujumppaa!

Ryhmässämme pidetään tällä viikolla kolme oman lelun -päivää (10.-12.3.) Maanantaina jokaisella lapsella oli lupa tuoda päiväkotiin omavalintainen pehmolelu. Lelut pääsivätkin mukaan jumppasaliin, jossa järjestettiin molemmille pienryhmille pehmolelujumppaa. 


Kauko-Saukko liittyi myös jumppaporukkaan! 🦦


Ohjeiden kuuntelua ja samalla lapsille kerrottiin tulevan jumpan sisällöstä.



Pehmoleluille järjestettiin oma kannustuspiiri, jonka jälkeen lelut pääsivät hauskan leikkivarjon kyytiin pomppimaan ylös ja alas. Lopulta kaikki lelut lensivätkin pois kyydistä ja sepäs vasta nauratti! 😊


Musiikin tahtiin liikettä varpaisiin ja laulun ohjeiden mukaisesti pehmolelut pääsivät mm. pyörimään, keinumaan ja hyppimään.


Pehmolelut kulkivat mukana vatsan päällä, pään päällä, jalkojen välissä, olkapäillä ja vaikka missä! Eipäs ollutkaan ihan helppoa, mahtavaa harjoitusta! 😊👍🏼 Loppuun myös rentouduttiin pehmoleluja silittäen ja keinutellen. 🤎
(Kuvat Karvakettujen jumppahetkestä)

Tupsivuoren retki

Pitkästä aikaa päästiin retkelle! Laitoimme kurahousut, sekä saappaat ja suuntasimme Tupsivuorelle vesi,-ja keppileikkeihin. Lisäksi vietimme erään lapsen synttärit.

Ensin aina kivien "tarkistus" (tallessa olivat kaikki)....


..ja sitten ohjeiden kertaaminen. Ne me jo osataan aika hyvin!

Viimeaikaiset liikuntaharjoitteet

Ryhmässämme on otettu lähiaikoina monipuolisesti erilaisia liikuntatehtäviä. Olemme keskittyneet harjoittelemaan mm. tasapainoa, kehon keskilinjan ylittämistä sekä hahmottamista liikunnan kautta. Lapset lähtivät tehtäviin innolla mukaan. Aivot saivat myös hyvää jumppaa tehtävien aikana. 

Huivitehtävässä lapsille sidottiin käsiin ja jalkoihin eri värisiä huiveja. Käytävälle oli aseteltu eri värisiä duploja, joita lasten tuli siirtää joko jalalla tai kädellä (sillä jalalla/kädellä, jossa on duplon väriä vastaava huivi.) 




Jumppasalissa molemmat pienryhmät kävivät omalla vuorollaan suorittamassa taitorataa. Radalla keskityttiin harjoittelemaan mm. tasapainoa, kehon keskilinjan ylittämistä, pallon heittämistä, sekä tasahyppyjä. Alla kuvia Appelsiiniperhosten jumpasta:






Talvilomaviikko

Talvilomaviikkoa vietettiin pienellä porukalla omassa ryhmässä 💙 
Tässä kuvina viikon puuhia:
Laskiaispulla-askartelua.



Kissa- ja koiraleikki. Hännät mukana!


Pianon soittoa.


Sanapeliä kielisammakon kanssa.


Hyvää ruokaa 🥕

Myös säät ovat suosineet, ja olemme ulkoilleet paljon 🌞

Jääkarhujen kahvila

Lapset saivat nauttia ihanista ”leivoksista ja pipareista” sekä ”kahvista” laulun Jääkarhujen kahvila tahtiin. Lauluun tehtiin rytmiä taputtamalla reisiin ja käsiä vastakkain. Laulun rytmi oli niin tarttuva että iltapäivän leikin lomassa sitä vielä rytmiteltiin.

Mysteeriaskartelua

Tänään torstaina kutosryhmässä alettiin valmistelemaan rekvisiittaa maaliskuussa järjestettävään kivaan projektiin.

Tässä valmistuu jotain suurta ja vihreää.


Tässä viuhuu ruskea pensseli. Ehkäpä karhu 🐻?


Pysy kuulolla blogissa!

Hinni Hiiri-musiikkiteatteriesitys

Keskiviikkona 19.2 Katariinan päiväkodissa nähtiin musiikkipedagogi Tuuli Paasolaisen esittämä musiikkiteatteriesitys. Vuorovaikutteinen, vähäsanainen tarina kertoo Hinni-Hiiren omaoma-päivästä ja siitä kuinka yksinkin voi keksiä kaikenlaista hauskaa. Esitys oli kielirikasteinen, ja pääsimme harjoittelemaan suomen lisäksi englannin kieltä.

Esityksen kuluessa lapset saivat osallistua laulamiseen, loruttelemiseen, kehosoitinten soittamiseen ja liikkumiseen sekä tutustua hauskoihin rytmisoittimiin, kanteleeseen ja poikkihuiluun yhdessä Hinni-Hiiren kanssa.

Kevään toiveita

Kutosryhmän eteisestä löytyy lasten esittämät toiveet toimintakauden kevätpuoliskolle. Näitä pyritään toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan!

Suujumppaa ja puheharjoitteita

Tänään pienryhmissä toteutimme suujumppaa sekä erilaisia kieli- ja puheharjoituksia. Käytimme mm. Kielinupun lauluja, erilaisia kuvia (nimeä kuvasta, miten eläin ääntelee?, kerro kuvasta), kirjaa, lorukortteja sekä suujumppakuvia. Lapset jaksoivat aktiivisesti osallistua mukaan harjoitteisiin. 😊 Alla kuvia käytetystä materiaalista tämän päivän pienryhmätuokioissamme:






Sisäretki

Kutosryhmän lemppari retkikohde Tupsivuori on liukkaiden kelien vuoksi ollut saavuttamattomissa. Päätimme tehdä "sisäretken" avoimen varhaiskasvatuksen tiloihin.

Avoimen tiloissa on Katariinan päiväkodin Lello-leijona.



Mäyräkoirat pääsivät vauhdikkaalle lenkille.



Pöydän ääressä

Olemme tehostaneet viime päivinä hienomotoristen taitojen harjoittelua ns. pöytätehtävien äärellä (tarkoitus jatkaa harjoitteiden kanssa myös tästä eteenpäin). Lisäksi harjoitteissa monet muut taidot kehittyvät samalla kertaa, kuten hahmottamiskyky, laskemistaidot, värien tunnistaminen, leikkaaminen jne. Lapsella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisia tehtäviä haluaa tehdä.

Tehtävät voivat olla esimerkiksi:
- helmien pujottelu (myös muu pujottelu)
- palapelien tekeminen
- helmien lajittelua pinseteillä
- hamahelmet
- erilaiset nuppitehtävät (alustat)
- piirtäminen
- erilaiset kynätehtävät (tee mallista, labyrintti, merkitse rastilla...)
- värityskuvat/-tehtävät
- kuvio-/kirjainharjoittelu (tee mallista)
- askartelu (esim. leikkaaminen ja liimaaminen)
- muovailu

Alla kuvia tämän päivän askareista


Tänään koko ryhmä on ollut myös kuuntelemassa Sallan pitämää tuokiota, aiheena kestävä kehitys. Aihetta aloitimmekin jo ennen joulua. Tarkoituksena oli palauttaa lapsille mieleen tärkeitä asioita arjessamme kestävää kehitystä ajatellen. Kuten; monta paperia käytän käsien kuivaamiseen, kannattaako ruokaa heittää suuria määriä roskikseen, minne tämä roska kuuluu jne. Aiheesta on tärkeää keskustella lasten kanssa (lasten tasoisesti) ja muistuttaa säännöllisesti, miten on järkevää toimia. Siksi tutut kuvahahmot (kuten Saippua-Saara, Hävikki-Heikki ja Paperi-Pekka) meitä arjessa muistuttavat aiheesta! 😊

Uudet pienryhmät ja ProVaka

Perjantai oli kiireinen päivä kutosryhmässä. Paljon tärkeää asiaa ja jännitystä. 




Ryhmässämme on aloittanut toimintakauden kuluessa uusia lapsia. Lisäksi on tullut uusia taitoja, tarpeita ja ystävyyksiä, joten päätimme muodostaa uudet pienryhmät. Kaikki lapset saivat vaikuttaa ehdottamalla ja äänestämällä pienryhmien nimiin. Nimiksi valikoituivat Appelsiiniperhoset ja Karvaketut. 


Myös aikaisemmin esitelty, tunnetaitokasvatukseen liittyvä Provaka-projekti tuli päätökseen. Purkki on vihdoin täynnä! Lapset keräsivät muistukkeita yhdessä sovittujen pelisääntöjen toteuttamisesta, sekä hyvistä kaveritaidoista. Palkinnoksi pitkäjänteisestä projektista ryhmään saatiin uusia leluja.



Niin jännittävää! Laatikosta paljastui uusia autoja, nukkeja ja nukenvaatteita, sekä astioita ja ruokia kotileikkiä varten. Lisäksi iso purkillinen helmiä, joista pujotellaan koruja myöhemmin.


Loppupäivä meni leikkiessä uusilla leluilla. Ryhmän kasvattajat alkoivat puuhailemaan nukkariin uusiin leluihin sopivaa leikkiympäristöä.

Vuoden aloitus

Hyvää uutta vuotta kaikille! Tammikuun alku on tuonut normaalin arkirytmin taas meillekin. Mukavia talvisia tekemisiä on ehditty aloittamaan ryhmässämme. Alla kuvia puuhasteluistamme! 💙





Kiitos 💙

Kiitos kaikille perheille syksyn toimintakauden yhteistyöstä! Blogi palaa tuttuun postaustahtiin jälleen tammikuussa.


Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille.
Terkuin Katja, Elina, Jatta ja Salla.

20.12.2024

Viimeinen päiväkotipäivä ennen joulupäivystyksen alkua. Kutosryhmän aikuiset järjestivät lapsille kivan pienen yllätyksen.

Tonttulapset ohjeita kuuntelemassa 🎄


Katsoimme salissa "jouluelokuvan" Olli Oksamiehen seikkailuista.


Elokuvaherkkuna mehua ja itse leivottuja pipareita.


Lounaalla oli tosi hyvää riisipuuroa!

Joulun tunnelmaa ♥️

Kävimme vielä erikseen omalla porukalla ihastelemassa (Joulutapahtumassakin esillä ollutta) Vanhan-ajan joulunäyttelyä. Tämä jos joku nostatti joulufiilistämme entisestään. Salissa oli hyvin tilaa myös jouluisille laululeikeille. 


Synttäreiden viettoa ja jouluaiheinen liikuntaleikki

Jos jonkun ryhmämme lapsen syntymäpäivien vietto osuu maanantaipäivään, saatamme viettää lapsen synttärijuhlat jumppasalissa. Näin toimimme alkuviikosta, kun juhlimme ryhmässämme kahden lapsen synttäreitä. Synttärisankararit saivat laittaa kakkuun ikävuosiensa verran kynttilöitä ja lauloimme heille onnittelulaulut. Tämän jälkeen he valitsivat posteljoonit, jotka toivat sankareille syntymäpäiväkortit. Toivelaulujen tahdissa vielä tanssahdeltiin ennen jouluista jumppatehtävää!
Jouluisessa tehtävässä lasten oli tarkoitus liikkua eri tavoin aikuisten soittaessa soittimia. Kun esimerkiksi marakassia soitettiin, lasten tuli pyöriä ympäri. Kun kulkuset kilisivät, oli lasten mentävä omille paikoille (muotopalojen päälle) reen kyytiin! 


Katariinan päiväkodin joulutapahtuma

Kiitokset perheille, moni teistä pääsi osallistumaan joulutapahtumaan. Tässä parhaita paloja päiväkodin toimintapisteistä.



Kierrätyspisteellä vietiin jouluroskat oikeisiin jäteastioihin ja askarreltiin kierrätysmateriaaleista.

Vanhan-ajan joulussa oli tunnelmaa!


Korttipajalla syntyi hienoja teoksia.


Ravintolassa piparia, mehua ja glögiä.


Karanneet lahjat 😄


Onnenpyörä ja hienot palkinnot.


Satuhierontaa tunnelmallisessa punaisessa valossa.

Torstaina 5.12.

Torstaina vietimme jälleen kerran mukavan päivän päiväkodilla yhteisesti puuhastellen. Ehdimme leikkiä niin pienryhmissä, kuin kokoontua yhteen koko ryhmän voimin. Yhteisenä tekemisenä oli tänään seurata Kultakutri ja kolme karhua -esitystä. Esitys toteutettiin nukketeatterina meidän omassa nukkarissa. Lapset jaksoivat tosi hienosti seurata Katjan vetämää esitystä ja tarinan kulkua. Lopuksi myös käytiin keskustelua lasten kanssa tarinasta. Tämän jälkeen halukkaat pääsivät kokeilemaan nukketeatterin tarvikkeilla leikkimistä/esittämistä. 



Ennen ruokailua oli jälleen aika joulukalenterin:

Lopuksi vielä Suomi-aiheiset askartelumme muistuttamaan huomenna vietettävästä merkittävästä juhlapäivästä:

Hyvää itsenäisyyspäivää teille jokaiselle!

Joulukalenteri

Kohta se alkaa.. nimittäin joulukuu ja kutosryhmän vahvuuskalenteri! Jatkamme samaa teemaa positiivisen ProVaka-projektin hengessä ja panostamme lasten luonteenvahvuuksien löytämiseen ja sanoittamiseen, sekä myönteisen minäkuvan tukemiseen.

Joulukalenteri avataan joka päivä ennen lounasta. Vahvuusteeman lisäksi jokainen kasvattaja vuorollaan suunnittelee lapsiryhmälle lyhyen, mukavan tekemisen joulukalenterin yhteyteen. Luvassa on ainakin jouluista satuhierontaa, joulusatuja-ja lauluja, sekä tonttuleikkejä.

Vinkki: joulukalenteri on lapselle oivallinen tapa oppia lukusanoja eli sitä miltä numerot näyttävät.

Jouluaskartelua

Hyväntuulen K-Market on aikaisempinakin vuosina pyytänyt päiväkotimme lapsia askartelemaan jouluisia askarteluja kaupan seiniä koristamaan. Myöskään tämä vuosi ei ollut poikkeus. Muutama viikko sitten osa ryhmämme lapsista aloitti jo koristeiden tekemisen. Viime kerralla teimme upeita joulukuusia. Tänään vuorossa oli joulutonttujen askartelu. Leikkaamista, liimaamista ja piirtämistä kuului tämän tonttuaskartelun vaiheisiin. Upeita tonttuja saatiin aikaiseksi Hyväntuulen kaupalle! ♥️


Tanssahdellen discossa + jumpaten hikeä pintaan

Olipas meillä mukava maanantai tanssin ja jumpan merkeissä! Pidimme koko ryhmän kesken hauskaa tanssien ja jumpaten yhdessä. Hikeä pintaan saatiin toden teolla, sillä lähes koko ajan olimme liikkeessä! 


Jumpan päätteeksi on aina tärkeää rauhoittaa keho ja mieli. Teimme näin myös tällä kertaa, sillä discossa vauhtia ja vikkeliä varpaita riitti! Loppuun rentoutushetki parin kanssa vuorotellen hierontapallojen avulla rauhallisen musiikin soidessa taustalla. 💙

Lapsille tietoa kierrätyksestä

Lastenhoitajamme Salla opiskelee tällä hetkellä töiden lomassa ympäristökasvattajaksi. Aihe on mielenkiintoinen ja tärkeä. Lapsia voidaan pienestä pitäen opettaa toimimaan ympäristöä kunnioittaen ja tuoda lapset kestävän kehityksen polulle. Harjoittelu lähtee pienistä asioista, kuten:
1. Kannustamme lapsia ottamaan sen verran ruokaa, jonka lapsi jaksaa syödä (vältetään ruuan joutumista roskikseen)
2. Käsienpesussa malttia; sen verran vettä ja saippuaa, jolla saa kädet puhtaiksi. Ravistele lavuaarin päällä kädet ylimääräisestä vedestä. Vain yksi paperi käsien kuivaamiseen. 
3. Tietoa jätteiden lajittelusta. Konkreettiset esimerkit lapsille siitä minne roskikseen tämä roska kuuluu, mitä tarkoittaa biojäte, sekajäte jne.

Tutustuimme kierrätysasioihin sekä neljään hahmoon, jotka toimivat jatkossa lapsille muistutuksena aiheesta:


Lapsen oikeuksien päivä 20.11.2024

Keskiviikkona kutosryhmässä vietettiin Lapsen oikeuksien päivää. Tänä vuonna aiheena on lapsen oikeus oppimiseen. 

Johdantona aiheeseen katsoimme Pikku Kakkosen teemajakson, jossa kerrottiin lasten oikeuksista. 

Sitten valittiin laulupuusta lapsille mieluisat laulut: Pikku-lokki ja sataa, sataa aina, aina vaan.


Lopuksi Elina esitteli värityskuvan, joita saa tulostaa Lapsen oikeuksien nettisivuilta. Näitä väritetään sitten iltapäivällä.

Leikkiarpajaiset

Järjestimme lapsille leikkiarpajaiset. Arpajaisten tarkoituksena oli arpoa jokaiselle lapselle leikkipari sekä tekeminen. Lapset pääsivät nostamaan nimiä purkista ja leikkikuvia pussista. Jokaisella lapsella on arjessa tyypillisesti ne omat lempileikit ja puuhat, joihin helposti hakeudutaan uudestaan ja uudestaan, usein vielä samojen leikkikavereiden kanssa. On tärkeää harjoitella leikkimään monipuolisesti erilaisia leikkejä ja toimimaan erilaisissa leikkiporukoissa. Lapsi oppii erilaisia taitoja, kun laajennetaan tekemistä ja harjoitellaan leikkimään ihan jokaisen ryhmäläisen kanssa. Tulee kokeiltua sellaisiakin asioita, joihin ei välttämättä helposti arjessa hakeuduta. Joillekin lapsille esimerkiksi piirtäminen ja kynätehtävät ovat vieraampia, koska fyysinen aktiivisuus on lapselle mielekkäämpää ja luonnollisempaa. Joskus tekeekin hyvää pysähtyä ja keskittyä harjoittelemaan näitäkin tärkeitä taitoja. Arpajaisia on hyvä silloin tällöin järjestää, sillä se opettaa uutta, virkistää ja on hyvää harjoitusta ihan jokaiselle! 


Ystävyyden verkko

Retkellä Tupakkavuorella otimme pienen nimileikin Ystävyyden verkko. Heitimme tai annoimme jollekin lankakerän josta pidettiin kiinni heiton jälkeen. Lankakerän saaja sanoi nimensä ja näin ryhmämme uusi lapsi sai varmistusta nimille. Kun seitti oli valmis kokeilimme kuinka seitti kestäisi niinkuin hyvä ystävyys

Tunnetaitokasvatus ja ProVaka

Vanhempainillan pääaiheena oli tänä vuonna tunnetaitokasvatus. Se on tärkeä aihe ryhmässämme ja koko toimintakauden kantava teema.



Yksi tunnetaitokasvatuksen toteuttamistavoista on ProVaka- toimintamalli. ProVaka tulee sanoista positiivisesti ryhmässä oppiva varhaiskasvatus. Se on Niilo Mäki instituutin, sekä Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistojen yhdessä luoma, tutkimustietoon perustuva toimintamalli.


ProVakan tiimoilta olemme 5.11 pitäneet lasten oman kokouksen, jossa mietittiin ryhmän omia sääntöjä. Ohjeeksi lapsille annettiin miettiä mitä ei saa tehdä, mutta myös sitä mitä saa tehdä, jotta kaikilla on hyvä olla meidän ryhmässä. Lapset osasivat todella hyvin kertoa näitä!


Eteisen ilmoitustaululta löytyy kooste säännöistä.

Sääntöjen sopimisen jälkeen lapsille kerrottiin, että alamme keräämään "muistukkeita" onnistumisista. Eli yhdessä luotujen sääntöjen noudattamisista, hyvistä kaveritaidoista ja muiden huomioonottamisista. Valitsimme muistukkeiksi puuhahmot, joita kerätään lasipurkkiin. 

Lapsia ohjataan positiivisen oppimisen keinoin pohtimaan sitä, mitä ristiriitaa aiheuttaneessa tilanteessa olisi voinut tehdä, jotta sääntöjä olisi tullut noudatettua. Lapset saavat kertoa omista onnistumisistaan, kaverien onnistumisista, sekä koko ryhmän onnistumisista. Muistukkeita kerätään kollektiivisesti, yhdessä ryhmänä.
Kun purkki on täysi, aikuisilla on lapsille tiedossa jotain kivaa 😉 lisäksi lapset saavat äänestää mukavan yhteisen tekemisen puolesta. Tähän on tullut jo muutamia ideoita mm pelipäivä ja retkikohde.

Yhteinen satuhetki 8.11.

Perjantaina pidettiin koko ryhmän yhteinen satuhetki. Ennen satuhetkeä ehdimme mm. ulkoilla, askarrella sekä käydä lasten kanssa läpi Huomaa hyvä -kortteja. Paljon mahtui aamuun, joten ennen ruokailua oli mukava rauhoittua kuuntelemaan satua. Kirja käsitteli isäkarhun ja pikkukarhun puuhasteluja yhdessä. Lukuhetkellä myös lapset kertoivat oman isän kanssa tekemistään mukavista puuhista sekä muista teemaa käsitellevistä asioita. Keskustelimme siitä, kuinka tärkeitä läheiset ihmiset ja heidän kanssaan vietetty aika on. 💙 Isänpäivää vietetään tänä vuonna 10.11., joten pysähdyimme teeman ympärille vielä uudelleen juuri ennen tulevaa merkkipäivää.


Liikennemaailman avajaiset 7.11.

Päiväkodimme mahtavat sosionomiopiskelijat ovat ahertaneet toden teolla! He ovat luoneet upean liikennemaailman meidän nukkarin "varastotiloihin". Tilalle ei aiemmin ollut mitään selkeää käyttötarkoitusta. Vietimme uuden leikkipaikan kunniaksi avajaiset. Opiskelijat paljastivat uudet tilat lapsille. Lapsia pidettiin hetki jännityksessä ennen kuin ovi avattiin. Ja kylläpä he ilahtuivat tästä yllätyksestä! ♥️ Nyt meillä on mahtava uusi paikka, jossa leikkiä.





Syksyjuhlat

Maanantaina 4.11 kutosryhmässä vietettiin syksyjuhlia. Paikalle saapui mm. kummitus, useampi luuranko, pupu, muutama prinsessa, Spiderman, yksisarvinen, Frozen Elsa, hämähäkki, tuulipuku-urheilija ja kettu.

Taitava Anni teki kaikille halukkaille kasvomaalaukset.


Luurangon kasausta. Tästä kehkeytyi hyviä keskusteluja ihmisen anatomiasta.


Tanssia ja riehumista lasten toivemusiikin tahtiin.


Sokkoleikkinä kummitukselle ja kurpitsalle suut paikalleen.


Myös discopallon katselusta muodostui yksi ohjelmanumero 🤭


Piilotettujen haamujen ja hämähäkkien etsimistä sekä Minions-keilojen kaatamista.

Hauskat juhlat hyvällä porukalla!

Muumipuistossa

Torstaina retkeilimme Katariinanniemen Muumipuistoon. Toive puistoon menemisestä nousi lapsilta. 😊 Retkieväänä oli mehut ja lasten omaleipomat pullat! 💙




Pullan tuoksua!

Lapset ovat esittäneet toiveen, että päiväkodissa leivottaisiin pullaa. Tänään oli se päivä! Meillä oli innokkaita pieniä leipureita (kaksi lasta kerrallaan aikuisen ohjauksessa.) Ihana tuoksu levisi kaikkialle päiväkotiin. 🤎



Taitorata jumppasalissa

Sosionomiopiskelijamme suunnitteli ja ohjasi mukavan taitoradan jumppasalissamme. Molemmat pienryhmät pääsivät kokeilemaan vuorollaan taitorataa. Radan tarkoituksena oli saada lapset innostumaan ja kokeilemaan erilaisia motorisia taitoja. Opiskelija oli suunnitellut monipuolisesti erilaisten taitojen harjoitteita:

- kuperkeikka
- hernepussin heittäminen (tarkkuusheitto)
- tasapainottelu
- kiipeäminen penkkiä ylös (myös alaspäin laskeminen)
- köyden vetäminen (samalla tuli vetää itseä eteenpäin)

Lapset olivat innokkaita kokeilemaan erilaisia taitoja aikuisen avustuksella. Opiskelijamme näytti aluksi mallia jokaisella taitoradan pisteellä, jotta lapset tietäisivät, mitä lähdetään tekemään. Loppuun vielä rentoutumista hierontapalloilla.

Alla kuvia Heinäsirkkojen jumpalta:




Syyslomaviikko päiväkodissa

Syyslomaviikon puuhia kutosryhmässä:

Dinoleikkejä.


Taikahiekkaa.


"Elokuva"...


.. ja herkkuja.


Ulkoilua.


Kirjojen lukemista.



Hamahelmiä ja askartelua.
Rauhallinen ja mukava viikko pienellä porukalla ☺️

Nimiäisjuhlat 16.10.

Keskiviikkona meillä vietettiin juhlaa! Eikä mitä tahansa juhlaa, vaan nimiäisiä meidän uusille ystävillemme. Aiemmin löysimme retkeltämme kaksi hahmoa, jotka muuttivat ryhmäämme. Meidän tulee pitää heistä hyvää huolta nyt ja jatkossakin. Tästä syystä nimiäiset olivat paikallaan, että saadaan meidän tärkeille uusille ystävillemme nimet. 🤍 


Lapset saivat seurata nimeämistä omilta pöytäpaikoilta. Pöydät oli koristeltu upein liinoin, servetein ja kukin. Kauniit kynttilät ja juhlakakku kruunasivat kokonaisuuden. Lapsille oli tarjolla juhlaan sopivat herkut, mehut ja vohvelit. 💚




Maanantain motoriikka-aamu!

Liikuntaa on ollut mukava toteuttaa ohjatusti ulkona, sillä säät ovat suosineet meitä koko syksyn ajan. Viikko startattiin uimahallin piha-alueella liikkuen. Kannustuspiiri käynnisti aamun jumpat tälläkin kertaa. Motorisia taitoja päästiin harjoittelemaan yhdessä liikkumalla. Lasten tuli kulkea eri värisille ämpäreille sitä mukaan, kun kerrottiin väri, sekä tapa jolla liikutaan. Alla muutamia tapoja, joilla lasten piti liikkua. Jotkin liikkeistä oli vielä melko haastavia lapsille, mutta näitäkin taitoja sinnikkäästi harjoittelemme omien taitojen ja kykyjen mukaan. Motoriikkaharjoituksia meillä otetaan säännöllisesti. Haasteita tuotti mm. kinkkaaminen sekä takaperin juoksu. Eteenpäin juostaan kyllä jo todella nopeasti ja sujuvasti! 



Vielä kiipeilyä, juoksua, hyppimistä, kiikkumista ja mäenlaskua ehdittiin ottamaan lasten kanssa, ennen kuin palattiin takaisin päiväkodille leikkimään.



Satuhieronta

Satuhieronta on menetelmä, jossa yhdistyy satu, tarina tai mielikuva ja myönteinen kosketus. Salla on kirjoittanut kutosryhmälle oman satuhieronnan, jossa seikkailee pienryhmien hahmot. Tätä toteutetaan useamman kerran kuukaudessa ryhmämallisena. Usein siihen liitetään myös lapsen mahdollisuus kertoa, mikä tällä viikolla on ollut erityisen kivaa/jännittävää/hauskaa/ onnistunutta.


Vinkki: Satuhieronta sopii myös kotona käytettäväksi esimerkiksi iltatoimien yhteyteen.

Eläintenviikko

Eläintenviikkoa vietettiin kutosryhmässä ke-pe. Tänä vuonna teemana oli lähiluonto ja päästiin nimeämään tuttuja ja täällä Kotkansaarellakin usein nähtäviä eläimiä.


Keskiviikkona selattiin yhdessä Suomen eläinsuojelun tietovihkosia.


Torstaina Kauko-Saukko pakkasi reput valmiiksi sisäretkeä varten. Johonkin oli pystytetty teltta. Se etsittiin saukon tarkkaa hajuaistia seuraten.


Löytyi! Se oli pystytetty pienten leikkihuoneeseen.


Reppuihin oli pakattu jokaisella lapselle oma eläinkaveri ja tietenkin maukkaat eväät. 



Lopuksi laulettiin pari eläinlaulua: Tunnetko sä sammakon? Ja pikku Jänö nukkuu. Aikuiset eivät valitettavasti osanneet yhtään saukkolaulua 🦦


Perjantaina leikittiin koko porukalla eläinleikkiä ja loruteltiin leppäkertun lapsista.

Hienomotoriset taidot ✏️

Hienomotoriset taidot tarkoittavat pienillä lihaksilla tehtävää hallittua ja tarkkaa liikettä. Näitä taitoja ovat mm. piirtäminen, paidan napittaminen tai vaikkapa pienten helmien pujottelu naruun. Tässä muutamia esimerkkejä siitä, miten kutosryhmässä harjoitellaan näitä tärkeitä taitoja.


Pikkulegot ovat olleet suosittuja. Näitä rakennetaan mallikuvia seuraamalla sekä omaa mielikuvitusta käyttäen. Hienoimmat saa säästää legoparkkiin aina viikon ajaksi.


Muovailuvaha ja hamahelmet. Kuvassa isoja hamahelmiä. Taitojen karttuessa pienet hamahelmet tuovat sopivaa haastetta.


Piirtäminen, värittäminen ja erilaiset kynätehtävät. Näissä on tärkeää tarjota lapsen mielenkiinnonkohteisiin sopivia aiheita, jotta homma pysyy mielekkäänä. 


Arjen taidoista löytyy paljon hienomotoriikkaa kehittävää toimintaa: esimerkkikuvissa leivän voitelu ja vetoketjun laitto.

Marjageometriaa

Tiistain pienryhmäpäivänä Heinäsirkkojen näppärät sormet puuhailivat marjageometrian parissa. Se on helppo ja tehokas hienomotoriikkaa ja kolmiulotteista hahmottamista harjoittava tekeminen: tarvitaan vain pihlajanmarjoja ja hammastikkuja. 



Tekemisen lomassa harjoiteltiin myös muotoja, kolmioita ja neliöitä.


Vinkki: muina vuodenaikoina voi tehdä hernegeometriaa. Pehmeäksi liotetut kuivatut herneet toimivat tässä pihlajanmarjan tavoin.

Arkiseikkailu 4.10.2024

Perjantaina järjestettiin koko päiväkodin yhteinen Liikkuva varhaiskasvatus Arkiseikkailu- tapahtuma. Kiersimme liikuntapisteet oman ryhmän kanssa.


Tasapainoilua hiekkalaatikon ympärillä. Lisätään siihen vähän matikkaa laskemalla askeleet.


Laukkakilpailut siten että toinen ohjastaa ja toinen on hevonen. Tätä on tullut leikittyä myös allekirjoittaneen lapsuudessa.


Kolme erilaista kivaa tarkkuusheittopistettä.


Tuplakävelypisteellä kaverin kädestä kiinni pitäminen vaikutti olevan kaikille mieluisinta 🩵


Keppariradalla mentiin täysillä.


Karhu nukkuu- leikki me jo osataan!

Retkellä lähiympäristössä

Viime viikolla teimme koko ryhmän yhteisen retken Tupakkavuoren maastoon. Lapset saivat retkellä erityisen tehtävän. Jostain päin retkikohdettamme tulisi löytää kassi, jossa olisi meille tärkeää sisältöä. Hetken aikaa saimme etsiä, mutta lopulta löysimme kassin puusta roikkumasta. 



Kassin luokse oli jätetty kirje, jossa kerrottiin kassin sisällöstä. Kassista löytyi kaksi ihanaa pehmeää hahmoa. Saimme ottaa hahmot mukaamme päiväkodille. Päiväkodilla mietimme heille nimiehdotuksia. Uudet ystävämme jäävät osaksi meidän ryhmäämme. Ne voi ottaa halutessaan syliin ja niitä käsitellään kauniisti ja arvokkaasti. Heistä pidetään hyvä huoli ryhmässämme. Myöhemmin paljastamme, millaisissa paikoissa ryhmätilassamme uudet ystävämme viihtyvät ja myös heidän nimensä. 💛🤍

Kylläpä muuten löytyi supervihreä keppi Tupakkavuorelta!



Tässä kohtaa olimme jo takaisin päiväkodilla tutustumassa uusiin kavereihin! Lapset havaitsivat hahmojen erilaiset ilmeet. Tunnetaitoja voidaan käsitellä jatkossa myös näiden hahmojen avustuksella! 🙏

Laulupuu

6-ryhmän nukkarin seinälle rakentuu laulupuu 🎶 sinne lisätään kuvia meidän ryhmän suosikkilauluista. Näin lasten on helpompaa päästä vaikuttamaan laulutuokioiden sisältöihin.



Minkälaisia lastenlauluja teillä lauletaan kotona?

Syysolympialaiset 30.09.2024.

Järjestimme maanantaina syysolympialaiset yhdessä ryhmän 1 kanssa. Olympialaisiin osallistui tällä kertaa siis monen ikäisiä päiväkotilaisia! ♥️ Tämä mukava liikunta-aamumme tapahtui Puistolan kentällä upeassa syyssäässä! ☀️🍁💛 

Olympialaisiin meidät mukaansa kutsui ihastuttava Nalle! Nalle oli meitä liikuttamassa myös kentällä! 🐻






Tapahtuman pienimmät otettiin myös kivasti huomioon. Juoksukilpailuun sai osallistua rattaiden kyydissä, aikuisen kädessä tai voimien hiipuessa myös sylissä! 😀💙


Lopuksi tietysti kaikille osallistujille jaettiin ikiomat mitalit! 🏅 Ja mitäpä olisi olympialaiset ilman "mitalikahveja" eli mehua ja pipareja! 💛 Tunnelmaa koko tapahtuman ajaksi toi myös teemaan sopiva musiikki. 🎶
Olipas meillä hauskaa, hyvä me!

Syksyaskartelua 🍁

Taitava sosionomiopiskelija Anni suunnitteli ja ohjasi lapsille kivan syksyaskartelun. Valmiita tuotoksia laitetaan esille ryhmään ja niitä saa käydä katsomassa yhdessä lapsen kanssa.

Liikuntaa ja luontoa

Tervaleppälehdossa näimme kaikenlaista mielenkiintoista mm. pieniä sieniä, kotiloita, isoja kääpiä ja etenkin lintuja sekä oravia. Käpytikka tuli tervehtimään lähelle ja sai sitten maasta lasten laittamia pähkinöitä. Oravat hieman arastelivat ja jätimme niille pähkinöitä kaatuneelle puunrungolle. Jatkoimme matkaa rannalle jossa harjoittelimme heittämään pieniä kiviä. Harmi kun vesi oli niin alhaalla ettei kaikki kivet menneet veteen mutta heittotaito karttui.

Retki Puistolan urheilukentän ympäristöön

Kiertelimme ympäri kenttää ja meillä oli mukana Ipadit. Lapset pääsivät kuvaamaan mielenkiinnon kohteita. Kuvauskohtetita löytyi monenlaista sienistä, pensaista, kentänhoitolaitteista roskikseen. Ennen päiväkodille lähtöä keräsimme jokaiselle kepin, kiven tai kävyn, josta teemme lasten kanssa jokaiselle oman turvalelun.

Retki Sapokkaan

Reippaat lapset jaksoivat Sapokan kierroksen jälkeen vielä juosta urheilukentällä pitkin viivaa ja tehdä spurtteja viivalta viivalle monta kertaa.

Viime aikojen puuhasteluja

Viime aikoina olemme ehtineet puuhastella monenlaista mukavaa! Retkikohde löytyi viime viikolla melko läheltä päiväkotia. Suuntasimme Sapokkaan reippaasti kävellen. Paikka tuntui olevan monelle lapselle tuttu, mutta tällä kertaa pysähdyimme ajan kanssa tarkastelemaan, mitä kaikkea sieltä löytyykään. Ihastelimme paljon erilaisia patsaita ja veistoksia. Vesiputouksen ääni tuntui monesta melko voimakkaalta, mutta sitä jaksettiin silti katsella pitkään. Upea! Osa lapsista uskalsi maistaa syötäviä marjoja aikuisen kanssa. Kovin monen makuun ne eivät kuitenkaan olleet. Rohkeita maistelijoita meillä silti! Lisäksi sorsat ja karpit uiskentelivat vedessä ja sepäs olikin hauskaa ja jännittävää! 💚




Uusi viikko aloitettiin innolla liikkuen. Tällä kertaa hyödynsimme Liikkuvan Perheen Arkiseikkailu-materiaalia jumppatuokiossamme. Lapset työskentelivät paljon pareittain. Kasvattajat olivat jokaisen parin luona ohjaamassa liikkeiden ja harjoitteiden kanssa.




Pitkästä aikaa myös taidehuoneessa. Kuvia Päivänpaisteiden maalushetkestä. Taustalla soi kaunis klassinen musiikki. 🎶

🩵

Kutosryhmän ryhmäytyminen on sujunut hienosti! Nyt kaikki kaverit ovat aloittaneet tämän syksyn päiväkotitaipaleen. Uusia ystävyyssuhteita on syntynyt ja vanhoja lujitettu kivoilla yhteisillä tekemisillä 🩵

Luupit mukana metsässä

Kävimme lähiluonnossa tutkimassa mitä kaikkea luupilla voikaan katsoa. Löytyi sammalta, lehtiä, kiviä, ötököitä ja monen monta muuta ihasteltavaa. Mukavasti lapset jaksoivat tutkia ”minimaailnaa”

Tunnetaitoja

Lapset ovat aloittaneet harjoittelemaan ryhmässämme tunnetaitoja. Kaikki tunteet ovat tärkeitä. On hyvä oppia tunnistamaan erilaisia tunteita ja jokaiseen päivään mahtuu niitä paljonkin. Meillä kaikilla on hyviä ja joskus huonojakin päiviä. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja niiden kanssa harjoitellaan olemaan jokaisena päivänä. 💜

Kuvia heinäsirkkojen pienryhmähetkeltä:



Jumppasalissa

Viikko aloitettiin vikkelillä varpailla jumppasalissa! Molemmat pienryhmät tutustuivat tänään erilaisiin liikuntavälineisiin. 

Heinäsirkat aloittivat jumppatunnin kannustuspiirillä. Lisäksi haluttiin saada vähän hikeä pintaan, joten luvassa oli juoksua musiikin soidessa. Aina kun musiikki lakkasi, myös lasten tuli pysähtyä ennalta sovittuun asentoon, kuten kyykkyyn. Tämä on aina yhtä hauskaa! Liikuntavälineisiin tutustuimme kuvien avulla. Yhteisesti katsottiin ja nimettiin välineitä kuvista. Otimme sitä mukaan samanlaisia välineitä käyttöön salin varastosta. Lopulta jokainen pääsi kokeilemaan monia erilaisia vaihtoehtoja! 😊






Loppuun vielä rentoutumista ja vauhtivarpaiden rauhoittelua ennen ruokailua. 😊

Itämeripäivä 29.8.2024

Tänä vuonna Katariinan päiväkodissa vietettiin Itämeripäivää venenäyttelyn merkeissä. Jokainen ryhmä oli askarrellut Itämereen liittyviä teoksia. Me teimme yhteistyössä viskariryhmän kanssa laivamaiseman. Meidän ryhmän lapset askartelivat lokit ja auringon, sekä merenpohjan kalat ikkunaan.




Ensin tanssittiin ja laulettiin koko päiväkodin voimin alapihan kentällä.



Sitten kierrettiin katsomassa ikkunoihin laitetut teokset. Kaikki oli upeita!


Ennen lounasta oli vielä hyvin aikaa käydä uimahallin leikkipaikalla kiipeilemässä.

Lasten toiveet

Kysyimme lapsilta toiveita siihen, minkälaisia asioita he haluaisivat päiväkodissa tehdä. Hyviä juttuja tuli! Tämä on nähtävissä myös meidän eteisessä.

Iltapäivien puuhat

Tässä kuvia siitä, miten kutosryhmässä vietetään iltapäiviä. Varhaiskasvatuksessa ohjattu toiminta painottuu usein aamupäivään, klo 9-11 välille, kun kaikki lapset ja kasvattajat ovat paikalla. Jokainen hetki lasten päiväkotipäivissä nähdään kuitenkin arvokkaana ja tärkeänä osana lapsen kasvua ja kehitystä. Lapsilla on mahdollisuus vaikuttaa ja kokea osallisuuden tunnetta joka päivä.


Nimeämistä ja kirjainharjoituksia yhdessä aikuisen kanssa 


Kesken jäänyttä värityskuvaa on kiva jatkaa iltapäivällä 


Askartelua yhdessä aikuisen kanssa


Pelejä, yksin ja yhdessä


Leikkiä!

Liikun, leikin ja onnistun!

Mukavaa maanantaita! Viikko aloitettiin tuttuun tapaan jumpaten. Olipa ihana sää liikkua taas ulkona. ☀️ Suuntasimme taas kohti Puistolan kenttää. Koko kenttä oli vapaana meidän porukalle, muutamaa lenkkeilijää lukuun ottamatta. 



Yhteisten ohjattujen liikuntaleikkien lisäksi mm. kierimme nurmikolla! Aika hienosti sujuu jo!



Välillä juomatauko...



... jotta jaksaa juosta koko kentän ympäri!

Paikoillanne, valmiina...


Hep!!


Meillä on kyllä niin reippaita jumppaajia. Liikunnan riemu sekä onnistumisen kokemukset on ilo huomata meidän ryhmän kesken, mahtavaa! 💙

Viikkoon mahtuu monenmoista

Arkeen mahtuu hetkiä, jolloin ryhmämme kokoontuu yhteen. Viime aikoina olemme tutustuneet toisiimme mm. nimileikkien avulla. Pikkuhiljaa niin lasten kuin aikuistenkin nimet tulevat tutuksi. 💙


Ryhmässämme oleilee myös hämähäkki, hui! Hämähäkki liikkuu minne milloinkin. Välillä se tulee meitä kuitenkin moikkaamaan ja sitä voi pitää vaikka kädessä, jos uskaltaa..


Mukava yhteinen leikki on Myrkkysieni! Leikissä harjoitellaan mm. laskemista ja vuoron odottamista. 


Retkeily virkistää mieltä ja kehoa! Kostea ja raikas sää sai meidät suuntaamaan Tupakkavuoren maastoon. Lapset keksivät puuhaa monipuolisesti. Majaleikki sekä ympäristön tutkiminen innosti retkeilijät mukaansa.


Liikunnan riemua!

Maanantaina meillä jumpataan! Liikkua voi missä tahansa ja viime kerralla (19.8.) suuntasimmekin Puistolan kentän ympäristöön. Järjestimme lapsille ohjattuja liikuntaleikkejä. Perus liikuntamuodot ja -taidot yhdessä tutuiksi!

Alkuun otimme yhteisesti kannustuspiirin, jossa jokainen lapsi ja aikuinen pääsee kiertämään ringissä muiden kannustaessa. Tässä piirissä myös kaikkien ryhmäläisten nimet tulevat tutuiksi. 💙

Jumpalla pääsimme liikkumaan kuin eläimet. Mitenhän se hevonen laukkaa? Entäpä miten karhu kävelee? Jumppaajilta löytyi hienosti taitoja liikkua eläinten tavoin! 🐻 (eläinten kuvat jumpalla)


Kapteeni käskee...


Värivarjo ja pallot Popcorn-leikissä! ♥️💛💙💚 Tämän varjon alla lapset pääsivät myös lopuksi rentoutumaan. Tosin varjon alla enemmän kikatutti kuin rentouduttiin...


Sisällä erilaista puuhaa yksin tai kaverin kanssa. Ryhmäytymistä kauden aluksi! Muutamaa kaveria odotellaan vielä aloittavaksi! 🤍

Retki yrttipuistoon

Torstai on kutosryhmän retkipäivä. Lähdimme katsomaan, vieläkö yrttipuisto Redutissa on kasveja ja kukkia.



Oli siellä! Rohkeimmat maistoivat ruohosipulia. 


Näimme myös perhosia, etanoita ja linnun sulkia.


Tilkka mehua, niin taas jaksaa.

Toimintakauden aloitus

Tervetuloa seuraamaan ryhmän 6 päiväkotiarkea. Pedanetin blogiin päivitetään muutaman kerran kuukaudessa kuvia ja kertomuksia lapsiryhmän touhuista. Postauksia saa kommentoida ja palautetta, sekä toiveita voi antaa palautelaatikon kautta.


Eteisen seinältä löytyy Qr- koodi, jonka kautta pääset blogin etusivulle suoraan.