Pehmolelujumppaa!
Ryhmässämme pidetään tällä viikolla kolme oman lelun -päivää (10.-12.3.) Maanantaina jokaisella lapsella oli lupa tuoda päiväkotiin omavalintainen pehmolelu. Lelut pääsivätkin mukaan jumppasaliin, jossa järjestettiin molemmille pienryhmille pehmolelujumppaa.

Kauko-Saukko liittyi myös jumppaporukkaan! 🦦

Ohjeiden kuuntelua ja samalla lapsille kerrottiin tulevan jumpan sisällöstä.

Pehmoleluille järjestettiin oma kannustuspiiri, jonka jälkeen lelut pääsivät hauskan leikkivarjon kyytiin pomppimaan ylös ja alas. Lopulta kaikki lelut lensivätkin pois kyydistä ja sepäs vasta nauratti! 😊

Musiikin tahtiin liikettä varpaisiin ja laulun ohjeiden mukaisesti pehmolelut pääsivät mm. pyörimään, keinumaan ja hyppimään.

Pehmolelut kulkivat mukana vatsan päällä, pään päällä, jalkojen välissä, olkapäillä ja vaikka missä! Eipäs ollutkaan ihan helppoa, mahtavaa harjoitusta! 😊👍🏼 Loppuun myös rentouduttiin pehmoleluja silittäen ja keinutellen. 🤎
(Kuvat Karvakettujen jumppahetkestä)

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin