Sosialistit, jotka ihannoivat Leninin Venäjää, perustivat Suomessa punakaarteja suojellakseen työväkeä porvariston väkivallalta. Porvariston keskuuteen alkoi puolestaan syntyä suojeluskuntia, joiden tehtävänä oli suojella omia kannattajia punakaartien väkivallalta. 
Punakaarti aloitti vallankaappauksen tammisunnuntaina 27. 1. 1918 Helsingissä, joilloin se miehitti tärkeitä rakennuksia. Kaartin tarkoituksena oli myös pidättää kaikki senaatin jäsenet, mutta ketään ei saatu kiinni. Osa senaatista oli paennut Vaasaan ja osa piileksi Helsingissä. 
Hallituksen joukkojen ylipäälliköksi oli nimitetty Carl Gustav Mannerheim. Hän aloitti suojeluskuntineen punaisten aseistariisunnan Etelä-Pohjanmaalla. Seinäjoen rautatieasemalle perustettiin junavaunuun valkoisen armeijan päämaja. Aseistariisunta sujui nopeasti ja yllätetyt venäläiset lähetettiin aseettomina kotiin. 
Punaiset aloittivat helmikuun lopulla etenemisen pohjoiseen. Se ei kuitenkaan edistynyt toiveiden mukaan, vaan johti suurhyökkäykseen, jonka valkoiset aloittivat samanaikaisesti. Tämän hyökkäyksen päämääränä oli punaisten tärkeimmän tukikohdan, Tampereen valtaaminen. Verinen taistelu päättyi Tampereen antautumiseen. Toukokuussa 1918 Suomi oli kokonaan valkoisten hallussa ja 108 päivää kestänyt sota oli päättynyt. 
Sisällissodan aikana sekä punaiset että valkoiset teloittivat vangeiksi ottamiaan vastustajia. Valkoiset sulkivat sodan aikana n. 40 000 punaista vankileireille. Muualla Euroopassa vankien oloja paheksuttiin ankarasti.