Poissaolo 10.11.

Tekijä: Henna Uski
Luin Rantalan ja Khawajan (2016) artikkelin "Historian tekstitaitojen arvioiminen peruskoulun kuudesluokkalaisilla". Artikkeli on julkaistu Uudistuva ja uusiutuva ainedidaktiikka -kirjassa (sivut 78-93). Artikkelissa Rantala ja Khawaja kertovat kutosluokkalaisille pitämästä tutkimuksestaan, jolla mitattiin oppilaiden historian tekstitaitoja, jota uudessa OPS:ssa painotetaan aiempaa enemmän. Tutkimuksessa käytettiin kirjallista koetta, jossa oli avoimia kysymyksiä ja monivalintakysymyksiä. Lisäksi kaksi oppilasta suorittivat kokeen ääneenajattelumenetelmällä, jonka avulla oli helpompi hahmottaa ajatustyötä vastausten takana.

Tutkimuksessa minut yllätti kokeen haastavuus. Aineistoa oli reilusti yli 200 sivua ja koe oli neljän sivun mittainen. Vaikka kokeessa oli myös haasteita, yleisesti ottaen tulokset antoivat myönteisen kuvan kuudesluokkalaisten potentiaalista historian tekstitaitojen suhteen. Tämä oli minulle positiivinen yllätys, sillä alkuoletukseni kokeen rakenteen perusteella oli se, että tehtävät kuulostivat melko vaikeilta oppilaiden ikään suhteutettuna. Tutkimus siis puoltaa OPS:n tavoitetta tekstitaitojen ja esimerkiksi kriittisen ajattelun harjoittelusta jo alakoulussa.

Tulevaan luokanopettajan työhön sain konkreettista käsitystä siitä, minkätyylisillä testeillä historian tekstitaitojen osaamista pystyy mittaamaan, sillä artikkelissa Rantalan ja Khawajan kokeen tyyppi oli esitelty kattavasti. Lisäksi sain myös varmuutta siitä, että jo alakouluikäisillä on valtava potentiaali pohtia ja tulkita lukemaansa kriittisesti ja syvällisesti. Tämä artikkeli myös vahvisti ajatusta siitä, että OPS:n tavoitteet kyllä ovat realistisia, jos vaan itse opettajana on valmis painottamaan tällaisia asioita historian opetuksessaan.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.