:rightYksi kansallisuusaatteen vahvistaja oli Johan Vilhelm Snellman, kiivasluonteinen merikapteenin poika, jonka kotipitäjä löytyi ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Snellman toi suomalaiseen romanttiseen nationalismiin poliittista näkemystä, johon hän oli tutustunut matkoillaan Euroopassa. Hän haaveili aluksi papin urasta, mutta päätyi opiskelemaan Turkuun filosofiaa. Snellman kohosi myöhemmin professoriksi ja senaattoriksi, mutta joutui itsepäisen luonteensa ja mielipiteidensä vuoksi tämän tästä kahnauksiin viranomaisten kanssa. Hän teki lopulta komean uran autonomian ajan hallinnon parissa ottaen osaa valtiopäivätyöskentelyyn. Keisari aateloi hänet ansioistaan vuonna 1866.

Runebergin runot ja Lönnrotin Kalevala puhalsivat suomalaisiin kansallistunnetta. Ideologia oli kuitenkin sivistyneistön hellimä ja tavallinen kansa eli elämäänsä omissa askareissaan autuaan tietämättömänä ylevistä ajatuksista ja menneisyydestään. Kansallisuusaatteen vieminen kansan pariin jäi Snellmanin tehtäväksi. Snellman oli sitä mieltä, että jokaisella suomalaisella oli oltava mahdollisuus lukea menneisyydestään omalla kielellään. Hän pyrki herättelemään ruotsinkielistä sivistyneistöä tähän julkaisemalla ruotsinkielistä Saima-lehteä, jossa hän toi esiin suomalaisuusohjelmansa. Snellmanin lehteä luettiin laajalti ja aina Pietaria myöten, joten kanava oli tarkoin valittu.

Saiman kautta Snellman vaati suomen kieltä hallinnon ja koululaitoksen kieleksi. Sivistyneistön oli opeteltava suomi, mikä herätti suurta vastustusta. Snellman näki, että suomen kansa oli syrjäytetty ja pantu hautaansa samalla kun sivistyneistö nautti edistyksen hedelmistä. Saima sai osakseen kritiikkiä ja sensuurin avulla se lopulta lakkautettiin. Snellman jatkoi kirjoittelua suomenkieliseen Maamiehen ystävään, jonka päätoimittajana toimi Lönnrot, mutta jonka sisältö oli käytännössä Snellmanin vastuulla. Ennen pitkää Snellmanin toiminta keräsi ympärilleen fennomaaneja, jotka ajoivat suomen kielen asemaa eteenpäin.

Kiista kielestä kärjistyi 1860-luvulla, jolloin fennomaanit ja svekomaanit ottivat yhteen asiassa. Vuonna 1863 keisari antoi kieliasetuksen, jolla tehtiin suomesta tasaveroinen kieli ruotsin rinnalle. Snellmanilla oli ollut kieliasetuksen aikaansaamisessa hyvin keskeinen osansa. Hän oli vuosikymmenet pitänyt elossa suomen kielen asiaa kirjoittamalla lehtiin, luennoimalla ja julkaisemalla. Nyt hän taivutteli keisarin hyväksymään kieliasetuksen esityksensä pohjalta. Käytännössä kielten tasa-arvo toteutui kuitenkin vasta vuosikymmeniä myöhemmin, sillä siirtymäajaksi määriteltiin 20 vuotta ja ruotsinkielisten jarruttelun takia aika venyi lopulta vuosisadan loppuun asti.

Snellman osallistui myös muuten Suomen asian ajamiseen. Vuoden 1860 rahauudistuksessa Suomi sai oman rahan, markan. Vaikka Snellman ajoi suomalaisten etua ja halusi kansallisuusaatteen juurtuvan kaikkiin kansanosiin, hän ei tavoitellut Suomelle itsenäisyyttä. Autonomia riitti hänelle ja tietoisuus kansallisen identiteetin olemassa olosta ja vahvistumisesta. Suomen kielen käytännön hyötyjen lisäksi hän toivoi siitä myös asetta tulevia venäläistämistoimenpiteitä kohtaan. Kun Venäjä ryhtyisi ajamaan venäjän kielen korottamista virkakieleksi, Suomesta löytyisi halua taistella suomen kielen puolesta. Snellman näin tehdessään ennakoi tulevia tapahtumia.