Ryijy on muinoin Pohjolassa syntynyt villalangasta tehty peite, johon käytettiin omien tuuhea- ja pitkävillaisten lampaiden villaa, ja josta saatiin nukkasolminnalla eläinten turkkia muistuttava, todella lämmin tekstiili. Niitä käytettiin veneissä, reessä ja vuoteissa peitteinä. Villaiset ryijyviitat alkoivat viikinkiajalla syrjäyttää turkisviittoja myös vaatteina. Ryijyjä (rya ruotsiksi, rye norjaksi) tehtiin kaikkialla viikinkien vaikutussalueilla, mutta niihin kehittyi paikallisia erityispiirteitä.
Ryijy on kudottu tekstiili, missä alunperin sekä loimi, kude että nukka olivat villaa. Näin saatiin todella lämmin peite aikaiseksi.

Keskiajalla ryijyt olivat peitteenä vuoteessa, reessä ja veneessä. Sotilailla, erityisesti merisotilailla, se oli ainoa nukkumiseen tarkoitettu tekstiili ja kuului henkilökohtaiseen varustukseen.
1500-luvulla ryijyjä oli Ruotsi-Suomen kuninkaallisissa linnoissa ja kartanoissa valtavat määrät, olihan se pääasiallisin vuodepeite. AnnikkiToikka-Karvosen kirjassa Ryijy (Otava 1971) mainitaan voudinkirjanpidon perusteella Suomessa olleen kuninkaan omistuksessa vuonna 1567 yhteensä 700 ryijyä. Ryijyjä kutoivat kuninkaankartanoiden palkatut kankurit.
Tuomas Sopasen ja Leena Willbergin Ryijy elää-kirjassa (2008) kerrotaan, että jo katolisella ajalla ryijyjä ilmestyi kirkkoihin pappien jalkojen alla, ja kun morsiuspareja alettiin vihkiä kirkoissa, pariskunnille alettiin valmistaa omia vihkiryijyjä, joiden päälle he polvistuvat kirkossa. Näistä morsius- tai kapioryijyistä oli tapana tehdä mahdollisimman näyttäviä, mikäli kyse oli isojen talojen perillisistä. Hääryijyissä oli myös usein taika- ja suojausmerkkejä tuomassa hyvää onnea. 1700-luvulla ryijyjä alettiin kutoa laajemmalla alueella, ja ne levisivät koko maahan. Geometriset yksinkertaiset kuviot alkoivat muuttua eri alueilla mitä moninaisimmiksi kuvioiksi ja syntyi tietylle alueelle tyypillisiä pitäjäryijyjä, joita kutsutaan nykyisin kansanomaisiksi ryijyiksi.
Ryijyt jäivät pois vuodepeittoina uudenlaisten peitteiden tullessa markkinoille 1800-luvulla, ne jäivät kokonaan vain koristeiksi seinille. Morsiusryijyjenkin perinne katkesi.
Rekiryijyjä tehtiin vielä, mutta ryijyjen värimaailma muuttui teollisten värien tullessa käyttöön. Monet seinille tehtdyt koristeryijyt alkoivat olla mustan, punaisen ja keltaisen kirjavia, suorastaan räikeitä.

1900-luvulle tultaessa ryijyt uudistuvat kansallisromanttisen suuntauksen myötä - taiteilijat alkoivat suunnitella kansanomaisiin ryijyihin pohajutuvia taideryijyjä. Kuuluisat taiteilijat suunnittelivat ja taidekutojat toteuttivat suuriakin ryijyjä, joista tuli arvotekstiilejä julkisiinkin tiloihin. Kotikutojille alettiin valmistaa malleja, joiden mukaan pystyi itse kutomaan joko kansanomaisen tai taiteilijan ryijyn. 1930-luvulla ryijyjen suosio oli huipussaan, kaikilla piti olla sängyn takana seinällä joko ostettu tai itse kudottu ryjy.

1930-luvun huoneinteriööri Kuopion korttelimuseossa, seinällä tyypillinen 20-30 luvun ryijy murrettuine värisävyineen, jotka olivat tunnusomaisia funktionalismin aikakaudelle.:

Väinö Blomstedtin 1906 suunnittelema upea jugend-ryijy on tarkoitettu valumaan seinältä penkin päälle, ja on omiaan suuressa tilassa. 1900-luvun alussa ryijyt kokivat uuden tulemisen nimenomaan kuuluisien taitelijoiden luodessa niitä osaksi suurempia sisustuskokonaisuuksia. Näitä taideryijyjä esiteltiin myös maailmannäyttelyissä, missä ne saivat suurta huomiota. Ne eivät koskaan ole olleet suuren yleisön hankittavissa korkean hintansa vuoksi.


!900-luvun aikana Suomen Käsityön ystävät, Sotainvalidien Veljesliiton Naisjärjestön Ryijypalvelu ja monet muut tahot vaikuttivat siihen, että ryijyjä suunniteltiin jatkuvasti uusia, ja kaikenlaisiin sisutuksiin sopiviksi. 1960-ja 70-luvuilla vahvan väriset taideryijyt olivat suosiossa, 1980-luvulla karkkivärit tulivat muotiin.


kuvat Sara Niini