Valmennustyössä olen huomannut miten lasten itsehillintä, toiminnansäätely ja toiminnanohjaus ovat eri tasoilla. Etenkin ryhmissä joissa on eri ikäisiä harrastajia, taitotasot motoriikassa, psyykkisissä ja sosiaalisissa ominaisuuksissa ovat täysin eri tasoilla. On myös tapauksia jolloin nuorimmat harrastelijat ovat motoriikallaan edistyneempiä kuin vanhemmat.

Ryhmäharjoitteiden kautta lapset saavat kehitettyä omaa motoriikkaansa, ryhmässä toimimiseen liittyviä taitoja ja he pystyvät toimimaan toistensa tukena ja tarvittaessa myös avustaa toisille haastavissa tehtävissä.

Jotta ohjaus olisi tehokasta, tasapuolista ja laadukasta, tulee toiminnassa ja harjoitteissa ottaa harrastajien taitotasot. Tämän vuoksi on tärkeää etenkin suuremmissa ryhmissä, että apuohjaaja olisi paikalla. Tällöin voidaan eriyttää toimintaa niin, että joidenkin lasten kanssa esimerkiksi harjoitellaan kuperkeikan alkeita kun toisten kanssa voidaan jo miettiä haastavempia harjotteita. Joka kausi laadin itselleni ja harrastelijoille kausisuunnitelmat sekä tavoiteliikkeet, jotka osattaisiin kauden päätteeksi. Valintoja sen suhteen, mitä tunnit sisältävät ja kausi pitää sisällään tulee tehdä, ja ajoittain on haastavaa karsia joitakin teemoja pois. Koska lasten taitotasot ovat ennen kauden alkua tuntematon, pyrin tekemään kausisuunnitelmasta mahdollisimman löysän ja sovellettavan, jotta tuntien sisällöt voidaan laatia ja muokata lasten taitotasoa kohti.

Kilpailuryhmässä, jotka treenaavat useamman kerran viikossa, lapset ovat minulle jo tutumpia ja olen nähnyt vuosien aikana heidän kehittymistään. Jokaisessa treenissä pyrin eriyttämään toimintaa niin, että jo taidot omaavat lapset pääsevät tekemään töitä itsenäisemmin, kun taas joidenkin lasten kanssa valmentajan tukea tarvitaan enemmän. Tämän vuoksi pari kertaa kaudessa laadin jokaiselle voimistelijalla omat kauden tavoitteet sekä ohjeita/harjoitteita kotiin, jotta fyysinen kehitys ei jää ainoastaan harjoitusten varaan.


Valmennuksessani käytän paljon vertaisarviointia sekä itsearviointia. Esimerkiksi kisaohjelmien osien tekeminen parin kanssa niin, että pari antaa palautetta on osoittautunut erityisen tehokkaaksi. Vertaisarvioinnissa lapset pääsevät auttamaan toisiansa kehittymään, mutta samalla itse tiedostavat asioita, joita heidän tulee itsekin kiinnittää huomiota omassa toiminnassaan. Valmentajana myös annan itse lapsille palautetta, usein hyödyntäen hampurilaismallia. Hampurilaismallin avulla annan ensiksi positiivista palautetta: "Todella kauniit linjat hypyssä." Jonka jälkeen kehityskohde: "Katso seuraavalla kerralla vielä supertiukat nilkat," ja loppuun vielä jonkin toinen positiivinen kommentti. Näin myös valmentajana pystyy saattamaan lapsia kohti heidän omia, henkilökohtaisia tavoitteitaan sekä ryhmän tavoitteita kohti, esimerkiksi kilpailumenestystä kohti.

Tulevaisuudessa pyrin löytämään lisää erilaisia tapoja, joilla kehittää tiettyjä toimintoja/taitoja, jotta harrastuneisuus pysyy mielenkiintoisena ja mielekkäänä. Samojen kaavojen toistuminen alkaa nopeasti kyllästyttämään ja voi jopa vaikuttaa siihen, millaisena lajin kokee.