Elisa Hakkarainen

Maisterit -21
Miten itse otat selvää yhteiskunnallisista asioista?
Luen päivittäin ylen uutisia netistä sekä iltasanomia/iltalehteä. Iltasanomien uutisiin pitää kuitenkin muistaa suhtautua kriittisesti. Näiden lisäksi kuuntelen lähes päivittäin raidota, jossa käydään läpi myös päivän uutisia. Uutisten katsominen televisiosta on jäänyt vähemmälle, mutta sitäkin tulee katsottua. 
Millaisia vaikuttamisen kanavia itse käytät?
Itse käytän päivittäin sosiaalista mediaa ja sen useita eri kanavia. Useimmiten tulee selattua facebookkia tai instagramia, mutta myös youtubea katson usein. Näiden lisäksi lurn myös uutisia sekä lööppejä eri nettilehdistä. Itse en päivitä somealustojani kovinkaan usein enkä kommentoi esimerkiksi uutisten kommenttikenttiin mitään. Äänestämässä käyn lähes aina, kun se on mahdollista. Mielestäni se on hyvä keino vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. 
Millaisia mahdollisuuksia vastaavia olisi hyödyntää osana opetusta?
Youtube on erinomainen alusta opetukselle. Siellä lisääntyy koko ajan opetukseen liittyvät videot tai videot, jotka muuten ovat hyviä pohjaavia aiheita esimerkiksi tunnin aiheelle. Koulussa oppilaiden vaikuttamista asioihin voidaan lisätä juuri esimerkiksi oppilaskunnan hallituksen kautta, luokan omien kokouksien tai äänestyksien kautta. Näiden lisäksi HS:n lasten uutisia voidaan hyödyntää opetuksessa. 
Mitkä teemat ovat pinnalla yhteiskunnallisessa keskustelussa?
Tällä hetkellä pinnalla olevia teemoja yhteiskunnallisessa keskustelussa ovat Sanna Marinin illanvietto yökerhossa, koronan lisääntyvät koronatartunnat sekä suomen valtion hävittäjäkaupat sekä Kimi Räikkösen viimeinen formulakilpailu. 
Miten lähestyisit näitä asioita oppilaiden kanssa?
Asioita voi lähestyä oppilaiden kanssa niiden tullessa esille esimerkiksi kysymysten muodossa. Asioita pitää lähestyä lapsille sopivalla sensitiivisellä tavalla, mutta kuitenkin niin, että lapset saavat vastaukset heitä askarruttaviin kysymyksiin. Kuitenkin esimerkiksi korona uutisaiheena on jo oppilaille tuttu ja he tietävätkin siitä jo paljon. 

Miksi yhteiskuntaoppia opetetaan koulussa?
POPS2014: ''Yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi, vastuuntuntoisiksi
ja yritteliäiksi kansalaisiksi. Oppilaita ohjataan toimimaan erilaisuutta ymmärtävässä, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa kunnioittavassa moniarvoisessa yhteiskunnassa demokratian arvojen ja periaatteiden mukaan. Oppiaineen tehtävänä on antaa yhteiskunnan toiminnasta ja kansalaisen vaikutusmahdollisuuksista tiedollinen perusta sekä rohkaista oppilaita kehittymään oma-aloitteisiksi
yhteiskunnallisiksi ja taloudellisiksi toimijoiksi.''
Miksi uuden opetussuunnitelman myötä sen opiskelu alkaa jo alakoulussa aiemman 9.-luokan sijaan?
Lapset ovat nykyään jo nuorena kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista. Tähän varmasti yhtenä syynä on esimerkiksi sosiaalinen media ja teknologian kasvu. On hyvä, että jo alakoulussa annetaan mahdollisuus keskustelulle ja kysymyksille yhteiskunnallisista asioista. 
Millaisia ideoita mieleesi tulee, kun ajattelet yhteiskuntaopin opetusta alakoulussa?
Erilaiset pidemmän ajan projektien, esitelmien tai keskusteluiden hyödyntäminen opetuksessa. Myös erilaisten tiedon kanavien hyödyntäminen sekä oppilaiden vaikuttaminen eri asioihin mahdollistaa erilaista opetusta. 

Artikkelit: 

Tällainen on Suomen uusi hävittäjä F-35: https://yle.fi/uutiset/3-12224296

USA:n suosituimmat tv-juontajat vitsailivat Marinin klubikohulla: ”Porot ovat vallanneet lakritsipellot”: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0e070da3-04ba-4472-bf0c-7c1085a4cffc

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.