Syysviesti 19.8.2026
Hei!
Utran koululla oppilashuollossa on tavattavissa kuraattori ja psykologi. Kuraattorina toimii Marika Tiusanen (puh. 013 330 1460) ja psykologina Ilona Puustinen (puh. 013 330 5567).
Psykologi on pääsääntöisesti koululla keskiviikosta torstaihin sekä parittomien viikkojen perjantaisin. Kuraattori on tavattavissa koululla maanantaista keskiviikkoon. Yhteyden saa puhelimitse (soitto tai tekstiviesti) tai Wilman kautta.
Kuraattoriin ja psykologiin voi olla yhteydessä oppilas itse, huoltajat ja opettajat. Opettajat voivat konsultoida lapsen asioista nimettömästi, mutta nimellä konsultointiin opettajien on pyydettävä huoltajilta lupa. Yhteydenoton voi tehdä matalalla kynnyksellä ja voimme yhdessä miettiä, miten lasta voitaisiin parhaiten tukea. Työskentely on luottamuksellista ja se perustuu vapaaehtoisuuteen. Työskentely tapahtuu oppilaan ja vanhempien kanssa sopien ja tarvittaessa työskentelyyn otetaan mukaan yhteistyöverkostoja.
Koulupsykologiin voit olla yhteydessä esimerkiksi koulunkäyntiin, oppimiseen, kehitykseen, tunne-elämään tai käyttäytymiseen liittyvissä asioissa. Koulukuraattoriin voit olla yhteydessä esimerkiksi koulunkäyntiin, perhe- ja kaveriasioihin, kiusaamiskokemuksiin ja jännittämiseen liittyen.
Jos et tiedä kumpaan meistä olisit yhteydessä, voit ottaa yhteyttä esimerkiksi Wilman kautta ryhmäviestillä. Mietitään sitten yhdessä, kuka voi tukea tilanteessa parhaiten. Mikään huoli ei ole niin pieni tai suuri, ettei sitä kannattaisi jakaa!
Mukavaa lukuvuoden alkua toivottaen,
Koulukuraattori Marika ja koulupsykologi Ilona