Aikaisempien lukuvuosien oppilashuoltoasiaa

Muistio, Utran koulun yhteisöllinen oppilashuoltotyöryhmä 22.4.2021

MUISTIO

Yhteisöllinen oppilashuoltotyöryhmä 22.4.2021

Päivi Ikonen, rehtori

Mervi Silvennoinen, koulupsykologi

Erin Ojalammi, oppilaskunnan pj

Maiju Hakulin, vanhempaintoimikunnan edustaja

Heli Savonlahti, oppilaskunnan ohjaava ope

Elina Pölönen, koulukuraattori

Susanne Härmä, koulukoutsi

Anna Räsänen, kouluterveydenhoitaja

Tiina Pedersen, apulaisjohtaja, er.opettaja

 

  1. Erin Ojalammi esitteli oppilaskunnan toimintaa; Unisef -kävely, ruokahävikkitempaus, naamiaiset, heijastinratsia, ystävänpäivä luokka-astekohtaisesti, Kyky 2021 toteutetaan siten, että kaikkien esitykset kuvattu ja katsotaan 30.5., tulossa vielä ulkoalueiden siivous 10.5.
  2. Rehtori kyseli oppilaskunnan apua polkupyörien kohdistuvaan ilkivaltaan; oppilaskunnan hallitus miettii ja ehdottaa toimenpiteitä. Keskusteltiin, onko koronavuosi ollut erilainen vuosi hyvinvoinnin kannalta; tylsempää ollut, kun ei voi käydä missään. Masennusta on voinut aiheuttaa. Onneksi Utrassa ei kokonaista luokkaa ole jouduttu asettamaan karanteeniin.
  3. Sovittiin, että oppilaskunnan hallitusta laajennetaan ensi lukuvuonna myös pienempiin oppilaisiin niin, että 2. luokilta valitaan edustajat syksyllä ja 1. luokita kevätlukukauden alussa.
  4. Susanne kertoi hyvinvointiviikosta. Helka Sivonen vieraillut koululla. Pohjana mielenterveyden käsi. Mukana oppilashuollosta Elina Pölönen. Teemoina: kaveritaidot, sos.taidot, kuunteleminen, läsnäolo, mielenterveys, seksuaalisuusasia (5.lk), kokemusasiantuntija (päihteiden käyttäjä), Maggis- peliä pelattu (5. lka), ravintopäivä, joogaa, kiusaamisen vastainen asia, mediataitoja käytetty jne. Tällä samalla mallilla olisi hyvä jatkaa tulevana lukuvuonnakin.
  5. Kiusaamiskyselyn läpikäynti
  6. Tehdään toimintamalli kiusaamis- ja väkivaltatilanteiden ennaltaehkäisyyn ja niihin puuttumisiin. Susanne ja Tiina työstävät mallin. Malli esitellään syksyllä opettajille ja siitä tiedotetaan huoltajia.
  7. LP-menetelmä ollut käytössä 2 vuotta, yksittäisiä oppilashuollollisia keskusteluja. Rehtori kerännyt opettajilta plussat ja miinukset. Plussalista ollut huomattavasti pidempi. Vie paljon aikaa opettajilta, mutta koetaan kokonaisuutena hyvänä ja lisää oppilaantuntemusta.
  8. Uutena toimintana alkaa Icehearts -toiminta, kasvattajana Tero Vänskä. Toiminta on suunnattu lapsille, joilla syystä tai toisesta saattaa olla syrjäytymisen vaara. Tero on Nemo -pienryhmän tukena koulupäivän aikana ja pitää ip-kerhoa.
  9. Kouluyhteistyötoimikunta ei ole kokoontunut kevätlukukaudella. Maiju Hakulin jää pois KYTTistä, joten syksyllä on valittava uusi huoltajien edustaja yhteisölliseen oppilashuoltoryhmään.

 

Muistion laati apulaisjohtaja Tiina Pedersen

Yhteisöllinen opiskelijahuoltoryhmä 6.10.2022, muistio

6.10.2022 klo 13-14

Läsnä: Päivi Ikonen (rehtori), Tiina Pedersen (ap.johtaja), Anna Räsänen (kouluterveydenhoitaja), Tuija Ryynänen (koulukuraattori), Susanne Härmä (koulukoutsi, hyvinvointiohjaaja), Henna Hulmi (oppilaskunnan hallituksen ohjaava opettaja), Petri Karvinen (kouluyhteistyötoimikunnan pj.), Mikke Eskelinen (oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja)

1. Rehtori esitteli koulun Pedanet -sivun.

2. Esittelykierros.

3. VERSO-toiminta käynnistynyt uudella tavalla. Torstaisin Verso-kahvila Veisselissä, eli mikäli aikuista tarvitsee sovitteluun, tai kokee esim. yksinäisyyttä, voi tulla kahvilaan. Kaikki Verso-sovittelijat 6. luokkalaisia. Versot tunnistaa vihreistä liiveistä. Verso-sovittelijat ovat paikalla pitkillä välkillä (ti, ke, to).

4. Koulurauhan teemoihin liittyviä päivänavauksia pidetään joka kuukausi.

5. Vanhempainilloista: erilaisia teemailtoja. Tammi-helmikuussa ensimmäinen; kiusaaminen/rikokset -teema, myöhemmin nepsy -teema ja yksinäisyys -teema.

6. Terveys- ja turvallisuustarkastus, jonka Siun sote toteuttaa 3 vuoden välein. Tänä vuonna tarkastustilaisuus Utran koulussa 17.11.2022 klo 13. Taustatiedon kerääminen oppilailta: oppilaskunnan hallituksen kokouksessa sovitaan 2 oppilasta/luokka-aste. Oppilaskunnan hallituksen kokous 1.11. ti klo 10-11. Taustatiedon kerääminen huoltajilta: Petri Karvinen organisoi, kaikilla KYTT-jäsenillä mahdollisuus vastata.

7. Oppilaskunnan suunnitelmia. Mikke esitteli oppilaskunnan toimintakalenterin.

8. Muita asioita: koululla fysioterapeuttiharjoittelijat jouluun saakka. Hyvinvointialueen muutos tuo muutoksia koululle kuraattorin ja psykologin työhön.

9. Seuraava yhteisöllinen ohr- kokous torstaina 23.3.2023 klo 13-14.

Muistion laati Tiina Pedersen

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä