Oppimistreenipäiväkirja
Omaa harjoittelua
Treenamista soittajaisia ajatellen
Omien kappaleiden haltuun ottamista. Jänöjussi, maa on niin kaunis, sateenkaariunet, tonttujen jouluyö
soittoluokassa tiistaina 12.12.
Jänöjussin soittamista, alkusoiton ja rytmiin haltuun ottamista. Alkusoitto sujuu jo hyvin, oikea käsi toimii näppärästi ja alkusoitto on piirtynyt mieleen niin, että sitä ei tarvitse nuoteista hirveästi vilkuilla. Kun soitin musiikin opintoja musiikkiopistossa, ulkoaopettelu hyvin tutuksi. Meillä oli paljon pianomatineoita ja niitä varten esitettävät kappaleet täytyi aina opetella ulkoa. Siinä oli paljon esiintymisjännityksen kanssa tekemistä, kun jännitys oli usein niin kova, että kappaleet olivat vaarassa "unohtua". Matineat olivat hyvää harjoitusta paineensietokykyä ajatellen. Soittajaisia ajatellen harjoitteleminen on joltain osin muistuttanut juuri noihin pianoesiintymisiin valmistautumista.
Maa on niin kaunis alkaa kovin hyvin sujumaan. Tuntuu mukavalta, kun löytänyt hiljalleen taas luontevan nuotinluvun. Soittaminen tuntuu kotoisalta ja soittamiseen löytyy tulkintaa, ei pelkästään "konemaista" nuottien lukua. Kappaleet ovat parhaimmillaan silloin, kun soittamiseen saa tuotua tunnetilan, jonka haluaa soittamisen kautta ilmentää. Tietysti kappaleen sanomaa kunnioittaen.
Tonttujen jouluyö soitossa ja harjoittelussa myös vielä tässä kohtaa. Jänöjussi ja tontut olisivat hyvä kombo, sillä molemmat ovat meneviä ja rytmikkäitä kappaleita. Molemmat tuovat iloa ja valoa joulun odotukseen. Kuitenkin, mietin, että olisiko mukava soittaa jänöjussin kaveriksi harmoninen, tunnelmallinen Maa on niin kaunis.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin