Kolmannen päivän jälkeen maa oli kaunis, täynnä vihreitä kasveja ja hedelmäpuita. Mutta Jumala tiesi, että maailma tarvitsi vielä lisää valoa ja rytmiä. Niinpä neljäntenä päivänä hän ryhtyi uuteen työhön.

Jumala katsoi taivaalle ja sanoi:
"Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä. Olkoot ne merkkinä osoittamassa aikaa – päiviä, öitä, kuukausia ja vuosia. Ne loistakoot maan päälle ja antakoot valoa."

Heti kun Jumala puhui, taivaalle ilmestyi kaksi kirkasta valoa. Toinen valo oli suuri ja voimakas – se oli aurinko, joka valaisi päivän ja toi lämpöä ja energiaa. Toinen valo oli pienempi, mutta se loisti kauniisti yöllä. Se oli kuu, joka valaisi pimeän taivaan.

Mutta Jumala ei pysähtynyt vielä. Hän loi myös lukemattomia pieniä, tuikkivia valoja – tähtiä. Ne täyttivät yötaivaan kimalluksellaan, ja niiden valo toi lohtua ja ihmetystä kaikille, jotka niitä katselivat.

Jumala asetti nämä valot tarkasti paikoilleen. Aurinko hallitsi päivää, ja kuu ja tähdet hallitsivat yötä. Näiden valojen avulla ihmiset ja eläimet voisivat tietää, milloin on päivä ja milloin yö, ja ne auttaisivat kaikkia ymmärtämään ajan kulumista.

Kun Jumala katseli aurinkoa, kuuta ja tähtiä loistamassa taivaalla, hän nyökkäsi tyytyväisenä ja sanoi:
"Tämä on hyvä."

Tuli ilta, ja sitten tuli aamu. Näin päättyi neljäs päivä Jumalan suuressa luomistyössä.