Sini Hyvärinen
Taiko -22
Minulla on paljon historiasta ja yhteiskuntaopista kiinnostuneita ystäviä lukioajoilta. Heidän kanssaan keskustelimme usein yhteiskunnallisista aiheista ja kouluruokailussa järjestimme leikkimielisiä väittelyitä erilaisista yhteiskunnallisista dilemmoista.
Sen lisäksi luen netistä uutisia, seuraan erilaisia sosiaalisen median sisältöjä niin yksityisiä ihmisiä kuin myös esimerkiksi yleä ja erilaisia järjestöjä.
Käytän paljon sosiaalista mediaa ja olin aikanani sosiaalisen median vaikuttaja TikTokissa. Piti miettiä, mitä kaikkea julkaisee, kun seuraajinani oli lähes 11 000 kouluikäistä. Siellä otin kantaa muun muassa tasa-arvo kysymyksiin. Olen myös toiminut oppilaskunnassa lukiossa ja saanut siellä erilaisia vaikuttamisen mahdollisuuksia ja osallistunut erilaisiin tapahtumiin ja kulkueisiin, esim pride-kulkue ja hiihto, josta lahjoitetaan ulkomaan apu-rahaa.
Ylellä on hyviä lyhyt dokumentteja, joita voi näyttää oppilaille. Myös esimerkiksi ylen barbi-uutiset on hyvä leikillinen tapa tuoda esiin yhteiskunnallisia aiheita. Leikkimielinen väittely on hyvä tapa nähdä asioita monista eri näkökulmista, ja sopii ainakin yläkouluikäisille oppilaille.
Tällä hetkellä pinnalla on Ukrainan ja Venäjän välinen sota ja siitä seurannut inflaatio: sähkön hinnan nousu, bensan hinnan nousu ja elintarvikepula. Muita vastikään esille nousseita aiheita on Iranin mielenosoitukset, hoitajalakko ja sen päättyminen, sekä maastopalot.
Ukrainan ja Venäjän sotaa ei tule liikaa ottaa esille, jotta ei aiheuta pelkoa. Oppilaille tulisi tuoda esille, että he ovat turvassa. Oppilaille voisi opettaa, että parasta ennen päivämäärä on eri asia kuin viimeinen käyttöpäivä ja kuinka tunnistaa onko ruoka vielä syötävää. On tärkeää tälläisena aikana, että oppilaat arvostavat ruokaa ja ottavat sen verran kuin syövät vähentääkseen ruokahävikkiä. Oppilaille voisi myös kehitellä sähkön säästämiseen liittyviä leikkejä. Iranin tilanne, sotatilanne ja hoitajalakko on aiheita, joita on vaikea selittää lapsille oikeanlaisella tavalla ja ne vaatii paljon harkintaa, mitä kertoa. Opetuksessa voisi hyödyntää erilaisia järjestöjä. Monet hyväntekeväisyysjärjestöt pitävät mielellään oppitunnin, jossa esittelevät järjestön toimintaa.
Yhteiskuntaoppi on tärkeää, koska se tukee oppilaan kasvua aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi. Oppilas ymmärtää eri kulttuurien moninaisuutta, erilaisuutta, yhteiskunnallisten ilmiöiden syy- ja seuraussuhteita. Osaa toimia ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa kunnioittavasti, eettisesti ja taloudellisesti.
Nykyään yhteiskunnalliset ilmiöt tulevat paljon esille muun muassa sosiaalisessa mediassa, jota lapsetkin käyttävät. On tärkeää, että yhteiskuntaoppia opetetaan koulussa jo aikaisemmin, jotta lapset osaavat erottaa sosiaalisesta mediasta mikä on oikea yhteiskunnallinen tilanne ja mikä on kärjistystä. Yhteiskunta opin opetus ala-asteella voisi pitää sisällään paljon leikillistä peliä ja ala-asteelle sopivia aiheita.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.