OMAN ELÄMÄN JOHTAMISEN TAIDOT, 2 oppituntia
- Taitoa ymmärtää, että voin itse vaikuttaa oman elämäni onnellisuuteen.
- Taitoa tuntea omat arvoni ja elää niiden mukaisesti.
- Taitoa johtaa omaa elämää viisaasti ja vastuullisesti.
- Taitoa ratkaista elämässä eteen tulevia haasteita.
- Taitoa hyödyntää elämän taitoja hyvän elämän edistämisessä.
Oman elämän johtamistaitojen avulla voimme elää aidosti merkityksellistä ja omannäköistä elämää. Oman elämän johtamisen taidot ovat tärkeitä taitoja ymmärtää paremmin itseään ja elää omaa elämäänsä mahdollisimman hyvin (Avola, Pentikäinen, Alalauri, Salminen 2022, 288).
Harjoitukset löytyvät kirjasta Hyvinvointitaitojen kukoistava tehtäväkirja, s. 288-315
TEHTÄVIÄ:
- TEHTÄVÄ: Arvopohdintaa - oman näköinen elämä
- Jaa jokaiselle nuorelle oma Arvopohdintaa-tehtävä (hyvan_mielen_ohjaajan_opas.pdf s. 38). Kuvan arvolistaa voi täydentää halutessaan joko itsenäisesti tai ryhmäläisten kanssa.
- Pyydä nuoria valitsemaan itsenäisesti viisi heille tärkeintä arvoa tai ominaisuutta ja kirjaamaan ne ylös. Keskustelkaa yhdessä valinnoista.
- Tämän jälkeen pyydä nuoria pudottamaan omasta listastaan kaksi arvoa pois. Keskustelkaa yhdessä valinnoista.
- Tämän jälkeen tiputetaan jälleen yksi pois, jolloin jäljellä on kaksi arvoa. Pyydä nuoria valitsemaan arvoista itselle
tärkeämpi. Muistuta, että arvot eivät ole pysyviä, vaan muuttuvat elämäntilanteiden myötä. Keskustelkaa yhdessä purkukysymysten avulla.
- Purku
- Miltä arvojen tiputtaminen tuntui? Oliko helppoa löytää tärkein arvo?
- Mistä arvoista oli erityisen hankala luopua?
- Voivatko arvot muuttua elämän aikana? Miksi ja mistä syistä?
- Mitä arvoja Suomessa arvostetaan? Mitä mieltä olette näistä?
- Mitä arvoja meidän ryhmässämme arvostetaan? Miten se näkyy?
- Jaa jokaiselle nuorelle oma Arvopohdintaa-tehtävä (hyvan_mielen_ohjaajan_opas.pdf s. 38). Kuvan arvolistaa voi täydentää halutessaan joko itsenäisesti tai ryhmäläisten kanssa.
- Unelmatikapuut s. 270. (15-30 min)
- MIELENTERVEYDEN KÄSI -tehtävä (30-45 min) (https://mieli.fi/wp-content/uploads/2021/07/mielenterveyden_kasi.pdf).
- Tehdään ensin tehtävä ohjeiden mukaan. Pohdinnan jälkeen oppilaat piirtävät oman kätensä ääriviivat paperille ja kirjoittavat jokaiseen sormeen yhden asian, jonka he voivat ja haluavat muuttaa. Se voi olla esim. nukkumaanmenoaika, aamu- tai välipalan syöminen, päivittäinen ulkoilu, liikunnan aloittaminen tai lisääminen.
- UNI JA NUKKUMINEN:
- Käydään läpi Nuorten unentarve -juliste. Luokassa voidaan kartoittaa, kuinka monella suositus toteutuu.
- Korttipakka, jossa uneen ja nukkumiseen liittyviä kysymyksiä. Oppilaat voivat vastailla kysymyksiin pienissä ryhmissä.
- Ajankäyttöön liittyvä tehtävämoniste. Monisteessa valmiita keskustelukysymyksiä.
- Tehkää NUKU HYVIN ONNENPYÖRÄ -harjoitus. Jokainen tekee ensin tehtävän itsenäisesti, sitten harjoituksesta keskustellaan parin kanssa.
- 2 min video hyvän unen ja levon merkityksestä koululaiselle https://www.tervekoululainen.fi/alakoulu/uni/
- Nuorten unentarve-juliste (10-min) https://peda.net/jyvaskyla/poske/opspedagogisetmateriaalit/hyvinvoinnin-vuosikello/liikunta-ja-hyvinvointi/oppimateriaalit-ja-tehtavat/nuoren-unen-tarve.pdf
- Untenmailla-peli https://wordwall.net/resource/34407240/terveysopetus/untenmailla
- Uneen ja lepoon liittyvä tietovisa https://www.tervekoululainen.fi/ylakoulu/lepo-ja-uni/tehtava-uni-tietovisa/
- Hyvän unen bingo https://peda.net/jyvaskyla/poske/opspedagogisetmateriaalit/hyvinvoinnin-vuosikello/liikunta-ja-hyvinvointi/oppimateriaalit-ja-tehtavat/hyvan-unen-bingo.pdf
- Ajankäyttöni-tehtävä https://peda.net/jyvaskyla/poske/opspedagogisetmateriaalit/hyvinvoinnin-vuosikello/liikunta-ja-hyvinvointi/oppimateriaalit-ja-tehtavat/ajankayttoni.pdf
- Nuku hyvin -onnenpyörä (ohjeet + tehtävämoniste) https://peda.net/jyvaskyla/poske/opspedagogisetmateriaalit/hyvinvoinnin-vuosikello/liikunta-ja-hyvinvointi/oppimateriaalit-ja-tehtavat/nuku-hyvin-onnenpyora.pdf
- LIIKUNTA JA HYVINVOINTI
- Käydään läpi Lasten ja nuorten liikkumissuositukset -juliste tai TerveKoululainen-sivusto. Luokassa voidaan kartoittaa, kuinka monella suositus toteutuu ja millä tavoin nuoret liikkuvat.
- Lasten ja nuorten liikkumissuositukset https://peda.net/jyvaskyla/poske/opspedagogisetmateriaalit/hyvinvoinnin-vuosikello/liikunta-ja-hyvinvointi/oppimateriaalit-ja-tehtavat/lasten-ja-nuorten-liikkumissuositukset.pdf2 TAI https://www.tervekoululainen.fi/ylakoulu/fyysinen-aktiivisuus/nuorten-liikuntasuositus/
- Liikkumisen tietovisa (valmis KAHOOT-visa tai sivuston tietovisa) https://www.tervekoululainen.fi/ylakoulu/fyysinen-aktiivisuus/liikkumisen-tietovisa/
- Liikunnan myönteiset vaikutukset -tehtävämoniste https://peda.net/jyvaskyla/poske/opspedagogisetmateriaalit/hyvinvoinnin-vuosikello/liikunta-ja-hyvinvointi/oppimateriaalit-ja-tehtavat/liikunnan-myonteiset-vaikutukset.pdf
- Liikuntabingo https://peda.net/jyvaskyla/poske/opspedagogisetmateriaalit/hyvinvoinnin-vuosikello/liikunta-ja-hyvinvointi/oppimateriaalit-ja-tehtavat/liikuntabingo.pdf
- RAVINTO
- Monisteella oppilaat pohtivat oman ateriarytminsä hyviä ja huonoja puolia.
- Syö säännöllisesti -juliste https://peda.net/jyvaskyla/poske/opspedagogisetmateriaalit/hyvinvoinnin-vuosikello/liikunta-ja-hyvinvointi/oppimateriaalit-ja-tehtavat/syo-saannollisesti.pdf
- Ateriarytmi-tehtävämoniste https://peda.net/jyvaskyla/poske/opspedagogisetmateriaalit/hyvinvoinnin-vuosikello/liikunta-ja-hyvinvointi/oppimateriaalit-ja-tehtavat/ateriarytmini.pdf
- Ravintobingo https://peda.net/jyvaskyla/poske/opspedagogisetmateriaalit/hyvinvoinnin-vuosikello/liikunta-ja-hyvinvointi/oppimateriaalit-ja-tehtavat/ravintobingo.pdf
- Kannustuskirje tulevaisuuden itselleni. Tehtäväkirja s. 294.
- Oman elämän tilannekuva -monistepohja