2.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän ja sosiaalisen kehityksen tukeminen

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet

Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on lasten hyvinvoinnin, tunne-elämän, ja sosiaalisen kehityksen tukeminen. Ohjaajan myönteisellä suhtautumisella ja läsnäololla on tässä suuri merkitys. On tärkeää, että jokainen lapsi kokee ole­vansa arvostettu ja hyväksytty. Lapset tarvitsevat myös kaveripiirin hyväksyn­tää ja tunteen ryhmään kuulumisesta. Yhdessä toimimalla opitaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tarvittavia taitoja, kuten vastavuoroisuutta ja erimielisyyksi­en ratkaisua myönteisin keinoin. Lapsia ohjataan tunnistamaan erilaisia tunteita ja säätelemään omaa toimintaansa.

Lasten rohkaisu ja kannustaminen tukevat itsetunnon kehitystä, ja samalla lap­set oppivat luottamaan omiin taitoihinsa. Osallistumisen iloa ja onnistumisen kokemuksia korostetaan. Aamu- ja iltapäivätoiminta tukee lasten harrastuneisuutta ja tutustuttaa mahdollisuuksien mukaan erilaisiin vapaa-ajan harrastuk­siin.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan tulee sekä kasvuympäristönä että ilmapiiriltään olla kiireetön ja turvallinen. On tärkeää, että toiminnassa lapsilla on mahdol­lisuus sekä levähtämiseen ja rauhoittumiseen että ulkoiluun ja fyysiseen ak­tiivisuuteen. Maittava välipala ja ympäristön viihtyisyys lisäävät hyvinvoinnin kokemusta.

Koulun ja aamu- ja iltapäivätoiminnan yhteiset linjaukset tukevat ja vahvistavat lasten hyvinvointia ja sosiaalista kehitystä. Lasten tarpeet huomioonottava moniammatillinen yhteistyö edesauttaa myös aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmien muodostamista ja lasten sijoittelua ryhmiin. Tavoitteena on muodostaa lasten päivästä ehjä kokonaisuus.

Toivakkalainen APIP-ratkaisu

Aamu- ja iltapäivätoiminta tulisi olla osa lapsen, oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin sekä hyvinvoinnin tukea.
Moniammatillisen yhteistyön mahdollisuuksia tulisi kehittää.

Lukuvuoden 2022-23 arviointia
Moniammatilliselle yhteistyölle ei ole ollut tarvetta, koska nämä asiat hoituvat koulupäivän aikana.