8lk
Erityisruokavaliot
MAIDOTON
- allergia maidon proteiinille
- kaikki maitoa sisältävät tuotteet poistettava ruokavaliosta
- ei siedetä maidon laktoosia eli maitosokeria
- sietokyky voi vaihdella päivän mukaan
- laktoosittomat tuotteet, joista maitosokeri on poistettu, sopivat
- osalle käyvät myös vähälaktoosiset tuotteet
- allergia viljan proteiinille
- voi olla yhdelle tai useammalle viljalle
- poistettava ruokavaliosta kokonaan allergisoivat viljat
- ei siedetä viljan gluteenia
- suomalaiset viljat eli vehnä, ruis, ohra eivät käy
- puhdistettu kaura käy useimmille
- elinikäinen ruokavaliohoito
- normaali, terveellinen ruokavalio
- vain niukasti kovaa rasvaa, sokeria ja suolaa
- säännöllinen ateriarytmi
- runsaasti kasviksia
- vaihdetaan nopeat hiilihydraatin lähteet, hyviin hitaasti imeytyviin hiilihydraatteihin (esim. vaalea leipä -> ruisleipään)
Tiedätkö näitä?
1. Sultsina on
|
2. Väskynäkräämi on
|
3. Mutti on
|
4. Rättänä on
|
5. Lappapuuro
|
6. Nisu on
|
7. Räätikkäloora on
|
8. Rönttönen on
|
9. Mokko on
|
10. Setsuuri on
|
Pohjoissuomalainen ruokaperinne
Pohjoisessa Suomessa ruoat valmistettiin hellalla keittämällä. Raaka-aineet saatiin luonnosta. Kalastaminen ja metsästäminen toivat pöytiin kalaa ja erilaisia lihoja sekä riistalintuja. Myös marjat kerättiin itse ja niitä hyödynnettiin monin tavoin, esimerkiksi hilloamalla ja mehustamalla. Tyypillisiä pohjoisen marjoja ovat mustikat, puolukat, karpalot ja lakat, joita kutsutaan myös hilloiksi ja suomuuraimiksi.
Porotalous on ollut tärkeä elinkeino ja porosta hyödynnetään kaikki osat nahkaa myöten. Poronlihaa on kuivattu ja pakastettu. Lapin erikoisuutena tunnetaan myös puikulaperuna, jonka viljely pohjoisessa ulottuu satojen vuosien taakse. Puikulaperuna on maultaan makea ja soseutuu helposti. Lapin karut olot eivät ole otolliset viljelylle, ja siellä kasvatetaankin vain ohraa, josta valmistetaan rieskaa.
Porotalous on ollut tärkeä elinkeino ja porosta hyödynnetään kaikki osat nahkaa myöten. Poronlihaa on kuivattu ja pakastettu. Lapin erikoisuutena tunnetaan myös puikulaperuna, jonka viljely pohjoisessa ulottuu satojen vuosien taakse. Puikulaperuna on maultaan makea ja soseutuu helposti. Lapin karut olot eivät ole otolliset viljelylle, ja siellä kasvatetaankin vain ohraa, josta valmistetaan rieskaa.
Suomalainen ruokakulttuuri idän ja lännen välissä
Suomen ruokakulttuuriin on luonnonolojen lisäksi vaikuttanut Suomen sijainti itäisen ja läntisen kulttuurialueen välissä. Itäsuomalainen ruokakulttuuri on saanut paljon vaikutteita Venäjältä ja länsisuomalainen ruokakulttuuri puolestaan Ruotsista. Myös asutushistorialla sekä pelto- ja kaskiviljelyllä on ollut vaikutusta kahden selkeän ruoka-alueen syntyyn.
Itäisessä Suomessa ruoka valmistettiin pääasiassa uunissa hauduttamalla. Uunit eli pätsit olivat tuvissa talon lämmittämistä varten, ja ne lämmitettiin monta kertaa viikossa. Samalla paistettiin leivonnaisia, piirakoita ja kukkoja. Uunin loppulämmössä kypsennettiin ruoka, joka saattoi olla esimerkiksi karjalanpaistia tai pottulohkoja. Idässä arkinen ruoka oli monipuolista eikä juhlaruoka välttämättä eronnut arjen ruoista kovinkaan paljon. Itä-Suomessa juhlia yleensä valmistelivat ja laittoivat emäntä tyttäriensä ja miniöidensä kanssa
Länsi-Suomessa talot lämmitettiin takoilla ja niissä valmistettiin isossa rautapadassa keitto- ja pataruokia. Erillisissä leivintuvissa, joissa uunit sijaitsivat, pidettiin suurleipomuksia muutaman kerran vuodessa. Silloin leivottiin leipää reilusti, ja sitä riitti pitkäksi aikaa. Leipä kuivattiin ja säilytettiin orsilla tuvan katonrajassa. Pitoja eli juhlia varten leivottiin erikseen pehmeää leipää. Länsi-Suomessa syötiin arkena yksinkertaisesti mutta juhlat eli pidot olivat kuuluisia notkuvista pitopöydistään. Länsisuomalaisiin juhliin varakkaissa taloissa kutsuttiin usein pitokokki vastaamaan juhlien ja juhlaruokien valmisteluista.
Itäisessä Suomessa ruoka valmistettiin pääasiassa uunissa hauduttamalla. Uunit eli pätsit olivat tuvissa talon lämmittämistä varten, ja ne lämmitettiin monta kertaa viikossa. Samalla paistettiin leivonnaisia, piirakoita ja kukkoja. Uunin loppulämmössä kypsennettiin ruoka, joka saattoi olla esimerkiksi karjalanpaistia tai pottulohkoja. Idässä arkinen ruoka oli monipuolista eikä juhlaruoka välttämättä eronnut arjen ruoista kovinkaan paljon. Itä-Suomessa juhlia yleensä valmistelivat ja laittoivat emäntä tyttäriensä ja miniöidensä kanssa
Länsi-Suomessa talot lämmitettiin takoilla ja niissä valmistettiin isossa rautapadassa keitto- ja pataruokia. Erillisissä leivintuvissa, joissa uunit sijaitsivat, pidettiin suurleipomuksia muutaman kerran vuodessa. Silloin leivottiin leipää reilusti, ja sitä riitti pitkäksi aikaa. Leipä kuivattiin ja säilytettiin orsilla tuvan katonrajassa. Pitoja eli juhlia varten leivottiin erikseen pehmeää leipää. Länsi-Suomessa syötiin arkena yksinkertaisesti mutta juhlat eli pidot olivat kuuluisia notkuvista pitopöydistään. Länsisuomalaisiin juhliin varakkaissa taloissa kutsuttiin usein pitokokki vastaamaan juhlien ja juhlaruokien valmisteluista.
Suomalaisen ruokakulttuurin juurilla
Monia ruokia, joita esi-isämme ovat syöneet, nautitaan vielä tänäkin päivänä. Ruokaperinne on siirtynyt sukupolvelta toiselle usein pelkän muistitiedon varassa. Nuoret omaksuvat vanhemmiltaan taidon valmistaa perinteisiä ruokia ja nuoret ovat saaneet heiltä myös tärkeää tietoa ruoasta ja ruokailutavoista.
Ruokaperinteeseen sisältyvät ruokalajit, ruoka-aineet, ruoanvalmistusmenetelmät ja -välineet sekä ruokaan liittyvä tapa- ja juhlakulttuuri. Kansainvälistyvässä maailmassa on tärkeää säilyttää ja arvostaa oman maan ruokaperinnettä.
Suomalaisen ruokaperinteen juuret ovat 1800- luvun maaseudulla. Suurin osa väestöstä oli tuolloin talonpoikia ja perinteinen ruokatalous perustui omavaraistalouteen. Viljat ja juurekset kasvatettiin omilla pelloilla. Eläinkunnan tuotteet kuten maito, kananmunat, voi ja liha saatiin omasta navetasta. Maataloustyöt rytmittivät elämää, ja arkea ja pyhää elettiin kirkon kalenterin mukaan. Arkena tehtiin paljon työtä ja noudatettiin täsmällisesti ateria-aikoja, jotka toivat taukoja työntekoon. Pyhäpäivänä levättiin.
Suomalaiset ovat olleet luovia loihtiessaan muutamasta raaka-aineesta monia eri ruokia. Arki- ja juhlaruokien raaka-aineet olivat pitkälti samoja, mutta esimerkiksi lihaa arvostettiin enemmän kuin kalaa ja siksi sitä varattiin usein juhlaruoaksi. Samoin valkoinen vilja, vehnä, oli hienompaa kuin tumma vilja.
Ruokaperinteeseen sisältyvät ruokalajit, ruoka-aineet, ruoanvalmistusmenetelmät ja -välineet sekä ruokaan liittyvä tapa- ja juhlakulttuuri. Kansainvälistyvässä maailmassa on tärkeää säilyttää ja arvostaa oman maan ruokaperinnettä.
Suomalaisen ruokaperinteen juuret ovat 1800- luvun maaseudulla. Suurin osa väestöstä oli tuolloin talonpoikia ja perinteinen ruokatalous perustui omavaraistalouteen. Viljat ja juurekset kasvatettiin omilla pelloilla. Eläinkunnan tuotteet kuten maito, kananmunat, voi ja liha saatiin omasta navetasta. Maataloustyöt rytmittivät elämää, ja arkea ja pyhää elettiin kirkon kalenterin mukaan. Arkena tehtiin paljon työtä ja noudatettiin täsmällisesti ateria-aikoja, jotka toivat taukoja työntekoon. Pyhäpäivänä levättiin.
Suomalaiset ovat olleet luovia loihtiessaan muutamasta raaka-aineesta monia eri ruokia. Arki- ja juhlaruokien raaka-aineet olivat pitkälti samoja, mutta esimerkiksi lihaa arvostettiin enemmän kuin kalaa ja siksi sitä varattiin usein juhlaruoaksi. Samoin valkoinen vilja, vehnä, oli hienompaa kuin tumma vilja.