Lukuvuosiarvionnin ohjeet

Oppiaineiden arvioinnista

Vuosiluokilla 1 - 3 arviointi on sanallista ja vuosiluokilla 4 - 9 arviointi on numeerista.

Opettaja laittaa aina myös arvosana-kohtaan S-kirjaimen vuosiluokilla 1-3.

Valinnaisista tulee S-merkintä viidennellä ja kuudennella luokalla sekä kahdeksannen ja yhdeksännen luokan valinnaisista lyhytkursseista.

HUOM. Oppilas saa hyvää osaamista kuvaavan sanallisen arvion tai arvosanan kahdeksan (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin oppiaineen eri kriteerien kuvaamaa osaamista. Tason ylittäminen joidenkin tavoitteiden osalta voi kompensoida tasoa heikomman suoriutumisen joidenkin muiden tavoitteiden osalta.

OPS: Vuosiluokat 1-2

OPS: Vuosiluokat 3-6

9. luokka

9. luokalla annetaan päättöarviointi ja annetaan vain yksi todistus eli päättötodistus. On tärkeää, lukuvuoden aikana oppilas ja huoltaja(t) saavat ajankohtaista tietoa oppimisen edistymisestä, jotta tavoitteiden mukainen osaamisen taso opintojen päättövaiheessa on jo ennen päättötodistuksen saamista tiedossa. 

Annettua päättöarvosanaa ei voi enää jälkikäteen korottaa lisänäyttöjen avulla, vaikka oppiaineen opiskelu päättyisi jo seitsemännellä tai kahdeksannella luokalla. Muutoksen voimaantulossa ei ole siirtymäaikaa. Esimerkki: Jos oppilas ei opiskele enää kotitaloutta seitsemännen luokan jälkeen, seitsemännellä luokalla annettu arvosana on päättöarvosana. Jos oppilas sen sijaan opiskelee lisäksi valinnaista kotitaloutta, valinnaisen arviointi vaikuttaa seitsemännellä annettuun arvosanaan. 

OPS: 6.8 Perusopetuksen päättöarviointi

Käyttäytyminen

Käyttäytymisen taito kehittyy portaittain, seuraavan taidon saavuttaminen edellyttää edellisten taitojen hallintaa.

Käyttäytymisen arviointi OPS:ssa

Kriteeristö on laadittu niin

  • ettei arviointi kohdistu oppilaan persoonaan ja temperamenttiin,
  • että vuosiluokkien 1-2 käyttäytymisen minimitavoite täyttyy ensimmäisellä portaalla (kaksiportainen asteikko saavutettu/ei saavutettu),
  • että vuosiluokalla 3 asteikko on viisiportainen (hylätty/ei saavutettu/saavutettu osittain/saavutettu/ylitetty) ja osaamista verrataan hyvän osaamisen tasoon ja
  • että vuosiluokkien 4-9 käyttäytymisen numeerinen arviointi voidaan johtaa asteikon perusteella.

Käyttäytymisen tavoitteet Jyväskylän kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelmassa on johdettu opetussuunnitelman perusteista 2014.

  • Noudatan koulun sääntöjä ja toimintatapoja arjessa ja juhlassa.
  • järjestyssäännöt ovat kaikkein koulujen yhteiset
  • toimintatavat määräytyvät koulun toimintakulttuurista (mm. kiusaamisen ehkäisy, välituntisäännöt, juhlakulttuuri, vierailut)
  •  Noudatan hyviä tapoja. Tervehdin, kiitän, pyydän anteeksi, hyvästelen, autan tarvittaessa, käytän asiallista kieltä, en kiroile, en nimittele, maltan odottaa vuoroani.
  • koulut voivat pohtia, millä eri tavoilla hyviä tapoja osoittaa ja ’antaa näyttöjä’

Wilmaan on lisätty tuntimerkintävaihtoehtoja käyttäytymisestä ja työskentelystä annettavaa palautetta varten. Merkinnöissä on pyritty huomioimaan myös verkkovälitteinen opetus ja sähköisissä oppimisympäristöissä toimiminen.

Päivitetty 16.1.2025