Robottiohjelmointi

Robottiohjelmointi

8 lk.
Kurssikuvaus

Robottiohjelmointi on soveltava matematiikan kurssi, jossa opiskellaan tietotekniikan ja robotiikan välineillä. Kurssilla perehdytään ROBOTC -ohjelmointiin ja VEX IQ -robotteihin. Ohjelmoinnissa käytetään hyödyksi robottien sensorien välittämiä tietoja. Kurssilla tutustutaan myös vuosittain vaihtuvaan VEX IQ Challenge -kilpailuun ja harjoitellaan kilpailun ohjelmointihaastetta. Robottiohjelmointi tukee yhteiskoulun robotiikkakerhon toimintaa, mutta kurssia ei ole tarkoitettu ainoastaan kerholaisia varten. Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä, mutta sen menestyksekäs suorittaminen voi nostavasti vaikuttaa matematiikan päättöarviointiin.

Opetussuunnitelma
Opetuksen tavoitteet:
T1 kannustaa oppilaan motivaatiota, myönteistä minäkuvaa ja itseluottamusta matematiikan soveltamisessa ongelmanratkaisussa
T2 ohjata oppilasta havaitsemaan ja ymmärtämään oppimiensa asioiden välisiä yhteyksiä
T3 tukea oppilasta loogista ja luovaa ajattelua vaativien matemaattisten tehtävien ratkaisemisessa ja siinä tarvittavien taitojen kehittämisessä
T4 rohkaista oppilasta soveltamaan matematiikkaa muissakin oppiaineissa ja ympäröivässä yhteiskunnassa
T5 tukea oppilasta ymmärtämään geometrian käsitteitä
T6 ohjata oppilasta kehittämään algoritmista ajatteluaan sekä taitojaan soveltaa matematiikkaa ja ohjelmointia ongelmien ratkaisemiseen

Avatut sisällöt, menetelmiä ja laaja-alainen osaaminen

Arvioinnin kriteerit tavoitteiden näkökulmasta ja esimerkkejä arviointimenetelmistä

S1 Ajatteluntaidot ja menetelmät
- Harjoitellaan algoritmista ajattelua
- Harjoitellaan loogista ajattelua
- Harjoitellaan täsmällistä esittämistä
- Harjoitellaan ongelmanratkaisutaitoja
- Itsearviointi
- Vertaisarviointi

Oppilas osaa:
- Arvioida omaa ratkaisuaan
- Valita ja soveltaa tarkoituksenmukaisia malleja
- Käyttää päättelytaitoja
- Ohjelmoida tarkoituksenmukaisia ohjelmia
S2 Tietojenkäsittely
- Harjoitellaan ohjelmoimaan ROBOTC -ohjelmointikielellä
Oppilas Osaa:
- Tunnistaa ehtolauseen
- Tunnistaa toistolausetta
- Käyttää ohjelmoinnissa hyödykseen robotin sensoreilta saatua tietoa
S3 Geometria
- Harjoitellaan geometrian soveltamista ongelmanratkaisuun
- Harjoitellaan mittayksiköiden ja yksikkömuutosten hallintaa pituuden yhteydessä
Oppilas osaa:
- Käyttää tietoa kulmista osana ongelmanratkaisua
- Mittayksiköt ja yksikönmuutokset pituuden yhteydessä
Laaja-alaisuus:
- Ohjelmointi (L5)
- Algoritminen ajattelu (L1)
- Ongelmanratkaisu (L1)
- Yhdessäoppiminen ja yhdessä tekeminen (L2, L6)
- Oman ratkaisun esittäminen ja perusteleminen (L2, L3, L4)
- Mittayksiköiden käyttö (L3, L4)
- Looginen päättely (L6)