Jyväskylän yliopistossa kasvatustieteen perusopinnoissa toteutetaan ilmiölähtöistä opetussuunnitelmaa. Opiskeltavia ilmiöitä on kaikkiaan viisi: 1. Vuorovaikutus ja  yhteistyö, 2. Kestävä kasvatus ja yhteiskunta, 3. Oppiminen ja ohjaus, 4. Osaaminen ja asiantuntijuus sekä 5. Tieteellinen tieto ja ajattelu

Ilmiölähtöisyys on nähty tarkoituksenmukaiseksi lähestymistavaksi vastata ajankohtaisiin kasvatusalan kehittämis- ja muutostarpeisiin.   Ilmiölähtöisyyteen pohjautuvan opetussuunnitelman ja opiskelun tavoitteena on pyrkiä ymmärtämään monipuolisesti kasvatusalaan ja oppimiseen liittyviä ilmiöitä ja ongelmia. Tällöin tarvitaan kykyä yhdistää toisiinsa kasvatustieteen eri osa-alueita sekä autenttisia arkikokemuksesta nousevia näkökulmia, koska kasvatusalan keskeisiä ilmiöitä ei voi syvällisesti ymmärtää vain yhdestä näkökulmasta.

Ilmiölähtöisyys on tieteen- ja oppiainerajat ylittävä lähestymistapa oppimiseen, jossa keskeistä on oppijan aktiivisuus. Tällöin oppimisessa on keskeistä oppijan oma oivallus ja kyky havaita sekä lähestyä monimutkaisiakin ilmiöitä esimerkiksi tutkivan oppimisen keinoin. Ilmiölähtöisyydessä on myös keskeistä tavoitteiden asettamisen ja arviointivastuun antaminen oppijalle itselleen sekä tiimityö.

1. Vuorovaikutus ja yhteistyö

Vuorovaikutus on sosiaalisen elämän perusta, jonka varassa yhteistyö ja muu inhimillinen toiminta rakentuvat ja muovautuvat. Koulutuksessa ja asiantuntijuuden rakentumisessa vuorovaikutus ja yhteistyö -ilmiön osana tarkastellaan niitä vuorovaikutussuhteisiin liittyviä tietoja, taitoja, asenteita, normeja ja arvoja, joita ihminen tarvitsee edistääkseen eettisesti kestävästi sekä yksilöiden että yhteisöjen oppimista, kasvua, kehitystä, muutosta ja hyvinvointia.

Vuorovaikutus- ja yhteistyöosaaminen on kontekstuaalinen ilmiö, minkä vuoksi siihen vaikuttavat niin aika, paikka, kulttuuri, yksilöiden väliset suhteet kuin myös vuorovaikutuksen tarkoitus ja tehtävä. Nämä tekijät vaikuttavat siihen, millaisia odotuksia vuorovaikutukselle ja yhteistyölle asetetaan ja millaisia tulkintoja vuorovaikutuksesta ja yhteistyöstä tehdään. Opinnoissa tuetaan kriittisen ymmärryksen kehittymistä yksilön, yksilön ja ryhmän suhteiden, ryhmädynamiikan ja yhteisöllisyyden monipuolisista prosesseista. Ymmärrystä rakennetaan sekä kokemuksellisen tiedon että tutkimustiedon ja vuorovaikutusteorioiden kautta.

Vuorovaikutus- ja yhteistyöosaaminen konkretisoituu taitona ja asenteena toimia yhteistoiminnallisesti, rakentavasti ja luovasti lasten, nuorten ja aikuisten kanssa erilaisissa vuorovaikutussuhteissa ja yhteisöissä. Lisääntynyt ymmärrys ja osaaminen auttaa tarkastelemaan ilmiötä myös yhteiskunnallisella tasolla kehittäen tiedostavaa ja ratkaisukeskeistä suhtautumistapaa vuorovaikutuksen ja yhteistyön haasteisiin. Ilmiötä tarkastellaan eri tasoilla ja erilaisissa ympäristöissä. Tarkastelussa huomioidaan kulttuurinen moninaisuus sekä vuorovaikutuksen ja yhteistyön muotojen muuttuminen.

Vuorovaikutus ja yhteistyö -ilmiötä taustoittavat kasvatustieteiden osa-alueista kasvatuspsykologia, kasvatussosiologia ja kasvatusfilosofia. Ilmiötä jäsentävät oppimisen, oppimisen ohjaamisen, oppimisympäristöjen ja pedagogiikan käsitteet.

 

2. Kestävä kasvatus ja yhteiskunta

Demokraattinen yhteiskunta ja kestävä kasvatus rakentuvat ekologisten, sosiaalisten, taloudellisten ja kulttuuristen kysymysten kestäville ratkaisuille. Tässä kasvatuksella ja koulutuksella on merkittävä rooli: ne ovat yhteiskunnallista toimintaa, joka yhtäältä ylläpitää ja toisaalta muuttaa yhteiskuntaa. Ilmiössä tutkitaan ja problematisoidaan yhteiskunnan muuttuvia käytänteitä ja rakenteita, jotka luovat toimintaedellytykset ja reunaehdot kasvatukselle sekä yksilöiden toiminnalle.

Kasvatuksen ja koulutuksen tehtäviä määritellään jatkuvasti suhteessa vallitseviin poliittisiin, ideologisiin ja kulttuurisiin olosuhteisiin sekä valtarakenteisiin. Koska kasvatus ja koulutus ovat poliittisia ilmiöitä, koulutus-, lapsi- ja perhepolitiikkaan sisältyy valtakamppailua ja intressineuvotteluja. Ne näkyvät niin makro-, meso- kuin mikrotasoillakin, esimerkiksi valtakunnallisten opetussuunnitelmien laatimisessa ja kasvatuksen käytänteissä. Eheän ja kestävän yhteiskunnan toteutuminen edellyttää yhteisöjä, joissa arvostetaan ekososiaalista sivistystä, oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta sekä aktiivista toimintaa. Koulutuksen ja kasvatuksen parissa työskentelevillä on mahdollisuus ja velvollisuus olla mukana rakentamassa tällaisia yhteisöjä.

Kestävä kasvatus ja yhteiskunta -ilmiötä pohjustavat kasvatustieteiden osa-alueista kasvatussosiologia, kasvatushistoria ja koulutuspolitiikkaa. Ilmiötä jäsentäviä käsitteitä ovat kasvatus, koulutus, inkluusio ja sosialisaatio.

 

3. Oppiminen ja ohjaus

Oppiminen on yksilön koko eliniän jatkuva vuorovaikutteinen prosessi. Se on sekä ihmisten sisäistä että heidän välistään toimintaa. Oppimista tapahtuu kaikilla elämänalueilla, kuten kotona, harrastuksissa, kasvatuksessa, koulutuksessa ja työelämässä. Oppiminen on aina kontekstisidonnaista ja edellyttää siten toimintaympäristön ja tilannekohtaisten tekijöiden ymmärtämistä.

Opetus ja ohjaus muotoutuu tilanteisesti ja oppijalähtöisesti kussakin toimintaympäristössä. Opettajan ja ohjaajan filosofiset ja eettiset periaatteet, arvot sekä ihmis-, tiedon- ja oppimiskäsitykset määrittävät osaltaan hänen pedagogisia valintojaan ja toimintatapojaan.

Ohjaus ymmärretään oppimisen ohjauksen ohella laaja-alaisena oppijan identiteetin ja elämänuralle suuntaamisen sekä toimijuuden tukemisena. Ohjaus on kasvatus- ja koulutusyhteisöjen kaikkien toimijoiden tehtävä ja yhteistoiminnan alue.

Oppijoiden yksilöllisyyden ja kulttuurisen moninaisuuden tunnistaminen ja huomioon ottaminen ovat tärkeitä näkökulmia opetuksessa ja ohjauksessa, esimerkiksi esteettömien sekä hyvinvointia ja osallisuutta edistävien kestävien oppimisympäristöjen rakentamisessa.

Opinnoissa oppimisen ja ohjauksen ilmiöitä tarkastellaan eri näkökulmista oppijan, opettajan, yhteisöjen ja yhteiskunnan tasolla sekä niiden välisessä vuorovaikutuksessa. Tarkastelussa käytetään oppimisen teorioita ja kasvatustieteen eri suuntausten ihmis-, tiedon- ja oppimiskäsityksiä.

Opinnoissa tutkitaan ja problematisoidaan yhteiskunnan muuttuvia käytänteitä ja rakenteita, jotka luovat toimintaedellytykset ja sekä yksilöiden reunaehdot kasvatukselle toiminnalle.  

Oppimisen ja ohjauksen ilmiö kytkeytyy kasvatustieteiden osa-alueista kasvatuspsykologiaan, kasvatusfilosofiaan ja didaktiikkaan. Tätä ilmiötä jäsentävät kasvatustieteiden keskeisistä käsitteistä pedagogiikan, oppimisen, oppimisen ohjaamisen, oppimisympäristöjen, inklusiivisen kasvatuksen, koulutuksen ja opetuksen käsitteet.

4. Osaaminen ja asiantuntijuus

Asiantuntijuus ilmiönä on monitahoinen. Psykologisesti painottuneessa tutkimuksessa asiantuntijuutta on tarkasteltu erityisesti korkeatasoisen osaamisen kehittymisenä, kun taas sosiaalitieteellisesti orientoitunut tarkastelu on kohdistunut asiantuntijuuteen yhteisöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Filosofian näkökulmasta puolestaan kiinnostavaa on esimerkiksi kysymys asiantuntijuuden ja asiantuntijatiedon luonteesta sekä toimintaan liittyvästä etiikasta.

Asiantuntijuuteen ja sen kehittymiseen liittyviä teemoja ovat esimerkiksi oppiminen koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla sekä erilaisissa yhteisöissä ja verkostoissa, ammatillinen identiteetti ja toimijuus, organisaatioiden kehittäminen ja johtaminen sekä jatkuva oppiminen ja tulevaisuuden osaaminen. Teemojen opiskelu kytketään opiskelijan oman kasvatustieteellisen asiantuntijuuden kehittymiseen ja suuntaamiseen. Kasvatustieteellisen asiantuntijuuden rakentuminen on prosessi, joka jatkuu opintojen ja koko ammatissa toimimisen ajan. Opinnoissa tuetaan opiskelijan itsetuntemuksen kehittymistä ja kasvua eettisesti kestävään kasvatustieteelliseen toimijuuteen. Oma asiantuntijana olemisen tapa kehittyy tulemalla tietoiseksi omista arvoista, asenteista, tunteista, kiinnostuksen kohteista ja toimintaa ohjaavista periaatteista. Lisäksi tullaan tietoiseksi siitä, että kasvatusalan asiantuntijuus rakentuu sosiaalisesti ja kulttuurisesti myös yhteisötason asiantuntijuutena, ja ammatillista toimintaa määrittävät erilaiset reunaehdot, kuten lait, asetukset ja opetussuunnitelmat. Osaamisen ja asiantuntijuuden ilmiötä tarkastellaan kasvatuspsykologian, kasvatussosiologian ja kasvatusfilosofian näkökulmasta. Ilmiön keskeisiä käsitteitä ovat asiantuntijuus, oppiminen, oppimisen ohjaaminen ja koulutus.

 

5. Tieteellinen tieto ja ajattelu

Tieteellinen ajattelu on osaamista, joka kehittyy yliopisto-opintojen aikana ja jota kasvatusalan asiantuntijat soveltavat ja opettavat. Ilmiöön liittyviä teemoja ovat tieteellisen tiedon olemus, kasvatustieteiden tutkimuskohteet sekä tutkimukselliset lähestymistavat ja menetelmät, tutkimusetiikka ja hyvä tieteellinen käytäntö. Tieteellinen argumentointi on keskeinen keskustelun taito, jossa omia väitteitä perustellaan tutkitulla tiedolla. Tieteellistä ajattelua tarvitaan monilla elämänalueilla. Se tarjoaa meille työkaluja ymmärtää maailmaa, hahmottaa kohtaamiamme kasvatustieteellisiä ongelmia ja auttaa löytämään niihin ratkaisuja.

Tieteellinen ajattelu kehittyy tieteellistä tietoa tulkitessa ja muodostettaessa. Tieteellinen tieto on tutkimusperustaista, kriittistä, kumuloituvaa ja järjestelmällistä tietoa, joka pohjautuu erilaisiin tieteenfilosofisiin lähtökohtiin. Tieteellistä ymmärrystä ja tutkimuksellista lukutaitoa opitaan esimerkiksi tarkastelemalla erilaisia tutkimuksia ja sovellettaessa niitä esimerkiksi julkisessa keskustelussa ja muussa yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa.

Opiskelija oppii opintojen aikana lukemaan, tulkitsemaan ja arvioimaan tieteellistä tietoa. Lisäksi hän oppii reflektoimaan tutkimustietoa sekä omia havaintojaan ja kokemuksiaan kriittisesti. Opiskelija oppii muodostamaan kasvatustieteellisistä käytännön ongelmista teoreettisia, tutkittavia kysymyksiä, joita tarkastelemalla rakennetaan tutkimusperusteista tietoa tutkimuksellisten periaatteiden ohjaamana. Näitä taitoja opiskelija tarvitsee esimerkiksi opinnäytetöissään. Opiskelija oppii tutkimusperustaisen tiedon soveltamista myös esimerkiksi kasvatusalan asiantuntijan tehtäviä ja työyhteisöjen kehittämistä varten.