22.11.2022 

Ydinosaamisalueista työstettävissä eettisyys

”Eettiset dilemmat kuormittaa opettajia – jopa viikoittain”

Eettinen osaaminen opettajuuden ydinosaamisalueena

"Pystyt tunnistamaan, analysoimaan ja kehittämään kasvatusalan asiantuntijuuden kannalta merkityksellisiä ja tavoiteltavia eettisiä periaatteita ja arvoja. Pystyt erittelemään omaa ja yhteisön toimintaa sekä suhdettasi luontoon ja ei-inhimilliseen ympäristöön eettiseltä kannalta ja toimimaan vastuullisesti eettisten periaatteiden pohjalta."

 

Eettisyys

Kun liikun ja liikumme eettisten pohdintojen sekä kysymysten äärellä, liikumme isojen juttujen äärellä. Eettisyys merkitsee minulle syvää ihmisoikeuksia, ympäröivää maailmaa ja kaikkea sen elämää kunnioittavaa olemista, ajattelemista ja toimintaa. Eettisyys eli ikään kuin oikealla tavalla toimiminen on jotain, mitä kohti meidän tulisi alituiseen pyrkiä. Kuulostaa helpolta, mutta luulen, että eettiset kysymykset ja pohdinnat haastavat meitä jokainen päivä. Ihan vaan jo pelkästään siksi, että olemme kukin yksilöitä, omalla tavallaan ajattelevia. Jonkun toisen väärä voi olla jonkun toisen oikea. Rajat ovat myös monessa suhteessa häilyviä.

Olen aikaisemmalta koulutukseltani varhaiskasvatuksen opettaja. Kokemus käytännön työstä on se, että kamppailemme varhaiskasvatuksen arjessa päivittäin eettisten pohdintojen kanssa. Pyrimme työskentelemään tiimeissämme niin, että jokaisella siihen kuuluvalla olisi hyvä olla ja tehdä työtään meitä kasvatuksen ammattilaisia velvoittavalla tavalla. Ei pelkästään niin, että meille tulisi tehdystä työstä hyvä olo, vaan erityisesti niin, että pystyisimme oman hyvän olon kautta antamaan parhaat mahdolliset lähtökohdat tiimiläisillemme suunnitella ja toteuttaa lapsilähtöistä, lapsia kunnioittavaa ja kohtaavaa varhaiskasvatusta. Hyvä olo kiertää.

Eettisyys on siis jotain, mikä valuu alaspäin. Koen, että olemme kasvatuksen ammattilaisina velvoitettuja työskentelemään itsemme kanssa, omien ajatustemme kanssa. Itsensä tunteminen, itsensä reflektoiminen – siinä avainasiat. Ilman itsensä kohtaamisen taitoja emme kykene kohtaamaan muitakaan. Niitä tärkeimpiä - kasvavia ja kehittyviä lapsia. Vertaan ”kevyesti” opettajan ammattia psykoterapeutin ammattiin. Psykoterapeutti käy oman terapiaprosessin läpi ennen, ennenkö voi aloittaa työtään terapeuttina. Siksi, että hän pystyisi kohtamaan täydellä läsnäololla asiakkaansa, mahdollisimman irrallisena omista kokemuksistaan. En sano, että se olisi helppoa, sillä olemme inhimillisiä olentoja, tuntevia sellaisia, emmekä pysty aina vaikuttamaan tunteisiin, jotka usein ohjaavat toimintaamme. Nämä asiat tiedostamalla meillä on kuitenkin mahdollisuus ottaa askel kohti aidompaa ja läsnäolevampaa kohtaamista, toisten kuulemista. Hyvän huomioimista. Moraalisesti hyvän tavoittelu ehkäisee liian ahtaita tai inhimillisesti vääristyneitä käytäntöjä (Martikainen 2005, 32).

Eettiset pohdinnat ovat jotain sellaista, mitä emme pääse pakoon. Syväluotaavana pohdiskelijana sitä joskus yrittää, sillä yliajattelu voi ajoittain käydä taakaksi. Olen tämän syksyn aikana muuttanut opintojen perässä Jyväskylään. Olen astunut uuden äärelle monessa suhteessa. Elämääni on syksyn aikana tullut uutena ulottuvuutena mahdollisuus tehdä sijaisuuksia koulun puolella. Oi siellä ne eettiset pohdinnat vasta ovat nostaneet päätään! Tämä on yllättänyt, sillä olen muistanut koulun sisältöpainotteisena instituutiona. Sellaisena, missä opettaja opettaa, oppilaat kuuntelee. Opettaja johtaa tilanteita ja opiskelussa on kysymys siitä, että asioihin saadaan oikeat vastaukset. En ole pitänyt koulua kauhean syväluotaavana. Kokemus oppimisesta on ollut pinnallista, ”oppiminen” on sisältänyt paljon ulkoa opettelua. Mutta, tämähän on ollut ainoastaan minun kokemukseni ja oppilaan roolista käsin katsottuna. Opettajan tehtävän moniulotteisuus on yllättänyt monessa suhteessa. Rooliin hyppääminen on ollut antoisaa. Opettajan tehtävä on haastava. Välillä tekee oikein kipeää, kun tuntuu, että ei pysty olemaan riittävästi kaikille. Tämän kipuilun kanssa kamppailin toki jo varhaiskasvatuksen puolella.

Pienryhmätunneillamme eettiset pohdinnat ovat nostaneet monessa kohtaa päätään. Kuten todettu, ne ovat alituiseen läsnä, monesti myös tiedostamatta. Viime pienryhmäkerran keskustelu nosti omat viimeaikaiset pohdinnat pintaan tuoden samalla ajatuksiini lisää kerroksia. Olin hiljattain nimeltä mainitsemattomalla koululla sijaistamassa. Sijaistin luokassa, jossa oli yhteensä 17 oppilasta. Hyvä porukka kaiken kaikkiaan. Hyvä porukka -määritelmä tuli siitä hengestä ja ilmapiiristä, mikä luokassa huokui, satunnaisista kavereille naljailuista huolimatta. Tietynlainen yhteisöllisyyden henki oli aistittavissa. Minua opettajana kuitenkin haastoi erilaistan oppijoiden toiveet ja tarpeet. En oleta, että kokemukseni olisi mitenkään ainutlaatuinen, mutta tässä hetkessä, tässä kohtaa opintoja se jotenkin pysäytti pohtimaan.

 On selvää, että luokassa tulisi päteä kaikille yhtenevät säännöt. Mutta mitä, jos jollekin oppilaalle paikalla pysyminen ja keskittyminen tuottaa haasteita. Oppilaan motivaatiota oppimiseen voi sammuttaa sillä, että kiellät häntä jatkuvasti, pyydät häntä pysymään omalla paikallaan tai siirtymään sille lukuisten luokan ympäri tapahtuvien vaellusretkien yhteydessä. Jatkuvaa huomauttelu, mitä sillä saa aikaan? Mutta miten toimia, kun pääsääntöisesti luokan muut oppilaat työskentelevät omalla paikallaan, työrauhan muille antaen, hiljaisen työskentelyn kautta keskittyen tehtäviin? Työrauha sirpaloituu siitä, että keskittymisen haasteiden kanssa kamppailevan oppilaan haasteet tulevat näkyvästi esiin luokassa, mutta myös siitä, että opettaja siihen puuttuu. Siinäpä vasta pohtimisen arvoinen asia. Miten puuttua niin, että puuttumisen tapa on kaikille hyvä – ennen kaikkea haasteiden kanssa kamppailevaa oppilasta kohtaan arvostava.

Sijaisuutta tehdessäni Eettisen dilemmaan luokkaan toi toisaalta myös se, että keskittymisen haasteiden ja osaltaan käytöksen haasteiden kanssa kamppaileva oppilas selkeästi tiedosti omat oikeutensa ja oli tottunut kiinnittämään huomiota opettajan tapoihin menetellä luokassa. En kiellä, ettenkö olisi paikoitellen ollut tiukempi häntä kohtaan. Oppilas luonnollisesti huomasi nämä vivahteet. Toisaalta hän osasi kiinnittää huomiota myös siihen, että en hiljaisempien oppilaiden kohdalla aina reagoinut esimerkiksi luokassa liikuskeluun samalla tavalla kuin hänen. Epäreilua, totta kai. Ihan kaikessa suhteessa. Edellä mainittuhan luo eräänlaista syrjimisen kulttuuria. Ennen kaikkea nostaa myös muille oppilaille mahdollisuuden kommentoida kantelumielessä haasteiden kanssa kamppailevan oppilaan käytöstä.

Suomessa vallitseva inkluusion ihanne haastaa opettajan pohtimaan edun ensisijaisuuksia. Tarpeen mukaisen jakamisen periaatteen (need) mukaan opettajan on huolehdittava siitä, että oppilaiden erilaiset tarpeet huomioidaan ja että tarpeisiin vastaan tilanteen vaatimalla tavalla. (Tirri & Kuusisto 2019, 44-45.) Ihanteellisin ja ennen kaikkea täyden pyrkimyksen ansaitseva periaate. Väistämättä opettajilla on erilaisia näkemyksiä oikeudenmukaisesta ja puolueettomasta kohtelusta. Yhtäläisyysperiaatetta (equality) soveltaessaan opettaja pyrkii hyötyjen ja haittojen tasajakoon. Tällaisessa jakamisessa ei tulla ottaneeksi huomioon oppilaiden erilaisuutta eikä tuen tarpeiden kirjavuutta. Yhtäläisyysperiaatetta voi verrata myös ”kaikille tasan” -politiikkaan. (Tirri & Kuusisto 2019, 45.) Tehdessäni sijaisuutta aiemmin mainitsemallani koululla ja tässä 17 oppilaan luokassa, koin törmäyksen juuri tarpeen mukaisen periaatteen ja yhtäläisyysperiaatteen risteyksessä. Tarkoitushan on hyvä – toimiminen oikeudenmukaisesti ja tasavertaisesti. Tiettyjen resurssien puitteissa yhtäläisyysperiaatteen mukaan toimiminen tuntuu välillä olevan ainut mahdollisuus. Syvemmälti asiaa tarkastellessa ”kaikille tasan” -politiikka ei periaatteessa voi kuitenkaan toteutua, jos emme ota huomioon oppilaiden erilaisuutta. Kaikille tasan mitä? Ulkoisesti varmasti vaikka ja mitä, mutta esimerkiksi tunnetaitojen kehittymiselle kaikilla ei ole ollut yhtäläisiä oikeuksia, opiskelutaitoihin ja valmiuksiin vaikuttavat niin hyvässä kuin pahassa oppilaan taustat niin käsittämättömän moniulotteisesti.

Olen jo opettajakoulutukseen hakiessani ikään kuin tehnyt valinnan, että haluan olla eettinen toimija. Toimin ihmisten kanssa, työskentelen ihmisten kanssa. Tällöin eettisyys on aina läsnä. Teoksessa Opettajan ammattietiikkaa oppimassa (2019) todetaan, että yksi ihmisen tärkeimpiä tavoitteita on löytää elämälleen sellainen tarkoitus, joka auttaa löytämään oman tehtävän ja paikan maailmassa (Tirri & Kuusisto 2019, 61). Paikan, jossa voi tuntea olevansa hyvä, jossa on sinut arvomaailmansa kanssa. Jotta tämän paikan ja tarkoituksen voi löytää, on tultava tietoiseksi omasta arvomaailmastaan. Olen huomannut, että tunteet sisälläni, kehossani, kertovat melko äkkiä, jos toimin arvojeni vastaisesti tai jos olen esimerkiksi tekemisissä ihmisten kanssa, joiden kanssa arvomaailmani ei kohtaa. Kainulaisen ja Kostiaisen luennolta Niinkö vai näinkö – eettisyyden pohdintaa opettajan työssä (2022) minulle jäi erityisesti mieleen arvohuutokauppa-harjoitus, jossa valittiin viisi itselle eniten tärkeää  ja merkitsevää arvoa. Työskentelyn edetessä viidestä arvosta jätettiin pienissä osissa arvoja pois. Lopulta jäljelle jäi yksi arvo. Tehtävä tuntui haastavalta ja todella sai pohtimaan minun arvomaailmani perustaa.

Terveys, totuus, toivo, suloisuus ja oikeudenmukaisuus. Nämä arvot tuntuvat istuvan omaan elämään tällä hetkellä parhaiten. Ei varmasti ole sanottua, etteivätkö ne eläisi ja muuttuisi elämän mennessä eteenpäin. Ainakin ne voivat saada uusia ulottuvuuksia ja tarkoittaa elämäntilanteesta riippuen eri asioita. Arvohuutokaupan edetessä viimeiseksi arvoksi minulle jäi toivo. Toivon takana on rakkautta ja positiivisuutta. Rakkauden ja positiivisuuden kokemusten kautta pystyn jakamaan hyvää myös muille. Tätä kautta päästään oikeudenmukaisuuteen. Mitä muuta oikeudenmukaisuus on, kun syvintä halua toimia muita kohtaan hyvästi ja kunnioittavasti, tasa-arvoon pyrkien? Toivon tunne tukee myös terveyttä, sillä toivon tunne auttaa jaksamaan, tekemään hyviä valintoja terveyden puolesta. Hyvä olo ja terveys näkyy totuutena. Kun voin hyvin ja tunnen olevani hyvässä paikassa, olen itselleni, mutta myös muille rehellinen.

Opettajan työ sisältää eettisen pohdinnan katkeamattoman ketjun. Opettaja on väistämättä auktoriteetti ja toiminnallaan opettaja välittää esimerkkiä. Moraalisesti, eettisesti toimiva opettaja säilyttää oppilaidensa kunnioituksen, mutta eettisesti oikein toimiva opettaja myös kunnioittaa oppilaitaan. (Martikainen 2005, 32.) Opettamisen neljäksi pääsäännöksi katsotaan, että opettajan on oltava oppilailleen rehellinen, pidettävä antamansa lupaukset, kunnioitettava oppilaitaan sekä muita ihmisiä ympärillään ja oltava oikeudenmukainen toiminnassaan (Sultana 2015, 46). Opettajan arvomaailma voi olla hyvin yksilöllinen, mutta on todettava hyvin lyhyelläkin kokemuksella, että sanonta ”työ tekijäänsä opettaa” pätee myös eettisyyden ulottuvuutta tarkasteltaessa. Jos työssään haluaa pärjätä ja haluaa päästä mahdollisimman syvään yhteyteen oppilaittensa kanssa, on eettinen pohdinta väistämätöntä.

Lähteet:

Kainulainen, J. & Kostiainen, E. (2022). Niinkö vai näinkö – eettisyyden pohdintaa opettajan työssä. POMM1002-opintojakson luento osa 3. Jyväskylän yliopisto.

Martikainen, T. (2005). Inhimillinen tekijä. Opettaja eettisenä ajattelijana ja toimijana. Joensuun yliopisto. Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja N:o 102. Saatavilla: https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_952-458-608-8/urn_isbn_952-458-608-8.pdf

Sultana, M. (2014). Ethics in teaching profession. ABC Journal of Advanced Research 3 (1), 44-50. Saatavilla: https://oaji.net/articles/2015/814-1431431772.pdf

Tirri, K. & Kuusisto, E. (2019). Opettajan ammattietiikkaa oppimassa. Helsinki: Gaudeamus.