Maanantai 4.11.
Maanantaina kokoonnuimme keskellä Alicantea olevalle koululle kahdeksalta. Koulun nimi oli IES Francisco Figueras Pacheco, ja siellä oli ehkä 2000 oppilasta ja 180 opettajaa, mutta kaikkia emme kyllä nähneet yhtä aikaa.
koulussa näkyi hyvin sen taidepainotteisuus!

koulussa oli monta erillistä rakennusta, koko kortteli aidattuna ja portit lukittuna - mutta ennen kaikkea paljon taidetta!

Ensimmäiseksi jokaisen maan opiskelijat esittelivät omat Powerpoint-esityksensä. Esityksissä esiteltiin omaa kotimaata, kotikaupunkia ja koulua. Meidän esityksemme meni oikein hyvin, ainakin opettajien mielestä. Espanjalaiset esittelivät myös paikallisia käsityöperinteitään itsetehdyillä videoilla.
Esitysten jälkeen kiertelimme koulua, jossa näkyi hauskasti halloween kummituskäytävänä, ja söimme eväitä, sillä täällä ei ole järjestettyä kouluruokailua lainkaan. Kierroksen jälkeen kaikki oppilaat jaettiin kolmeen ryhmään työpajoja varten. Työpajoissa valmistimme soittimia, opettelimme espanjalaisia lauluja, muotoilimme saippuasta veistoksia myyjäisiä varten ja kaiversimme kuvioita linoleum-laatalle. Laatan avulla painoimme paperille grafiikanlehden, joka sekin tuli myöhemmin myyjäisiin myytäväksi. Ajatus oli, että tekemämme taiteelliset käsityöt myytäisiin perjantaina ja niistä saatu raha lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.
Ohjeita kuuntelemassa...
..ja sitten Maria pääsikin jo veistämään saippuablokkia taideteokseksi!
Mahtaakohan kukaan perjantaina tarvita tällaista saippuapalaa?
musiikinopettaja ensin demonstroi miten espanjalainen laulu pitäisi laulaa, ja sitten me kaikki yritimme...
Jos laulaminen espanjaksi ei ihan helppoa ollut, niin linoleumin kovertaminen kyllä sujui, tässä Iida tekemässä omaa työtään.
Työpajojen jälkeen söimme meille tuotua lounasta, joka oli espanjalainen perunamunakas. Lounaan jälkeen kävelimme pari kilometriä kaupungintalolle eli Alicanten keskustan läpi. Kaupunki on kuuluisa turistikeskus, joten siellä on paljon hotelleja ja kahviloita, tavarataloja ja muuta toimintaa keskustassa ja rantabulevardilla. Tässä eräs kävelykaduista, jonka varrella on lastenvaateliikkeitä..
Kaupungintalolla meitä vastassa oli Alicanten kulttuuriasioista vastaava johtaja. Kuuntelimme hänen tervehdyksensä, opettajat antoivat omat tervehdyksensä Alicanten kaupungille ja me saimme tutkia koristeellista rakennusta.
Tässä opet Sara ja Marjo poseeraavat annettuaan Iisalmen tervehdyksen Alicanten sivistysjohtajalle. Vastaanoton jälkeen koulupäivämme lopulta päättyi ja lähdimme loppuillaksi tutustumaan isäntiemme johdolla Alicanten keskustaan.