Tammikuu 2025

Viikko 2

Uusi vuosi alkoi kivasti, kaikilla oli ollut jo ikävä kavereita ja kuulemma hoitajaakin ❤️
Ekana päivänä loman jälkeen leikittiin, pelattiin, kiipeiltiin lumikasaan ja laskettiin mäkeä sekä oltiin sokkelohippaa itse tehdyssä lumisokkelossa.





Keskiviikkona tuli taivaan täydeltä vettä ja räntää, sisällä seurattiin jälkiä hyppypisteille. Näin harjoiteltiin erilaisia hyppyjä ja myös matematiikkaa. 


Kävimme myös kirjastossa.



Keskiviikkona ja torstaina juhlimme myös 3-vuotis synttäreitä. Laulettiin, leikittiin ja herkuteltiin ❤️

Torstaina taas leikittiin, pelattiin, laulettiin sekä oltiin liukurimäessä. Olipa kivaa 😊


Perjantaina olimme taas liukurimäessä. Vauhti vaan koveni loppua kohden, tässä vielä aika maltilliset vauhdit 🫣




Viikko 3

Maanantaina askarreltiin lumiukkoja, niillä oli kiire koteihin,eivätkä ehtineet kuvaan 😄 Ulkoiltiin pitkästä aikaa isossa puistossa. Lumikakkuja, keinumista, mäenlaskua, kiipeilyä..


Tiistaina päivä alkoi jäätelö- ja herkkukioski leikillä, mansikka- ja päärynätuutteja, muffineja ja hedelmiä, nam. Kaikki saivat myydä vuorollaan.


Mia kävi meitä moikkaamassa, oli kiva nähdä pitkästä aikaa. Lapsilla riitti kerrottavaa Mialle.

Ulkoilut taas liukurimäessä, myös kurahousut olivat hyvä laskuväline.



Mia toi meille vaihteeksi viskarilaatikon,sen parissa menikin loppupäivä.



Keskiviikkona paikalla olivatkin vain isommat, sisäpuuhina viskarilaatikko sekä kotileikki.

Ulkoilut taas liukurimäessä, jäätynyt mäki vei hurjaa vauhtia ja aurinko helli 😊



Kävimme myös ankkapuistossa.




Torstaina jatkui kotileikki, lisäksi jumpattiin sekä tehtiin kynähommia.


Ulkoiltiin isossa puistossa.


Perjantaina aloitimme omien pöytäalustojen valmistamista.




Kävimme Maretariumissa Ennin ja toisen Mirkan ryhmien kanssa. Olipa kivaa. 



Viikko 4

Yhteinen viikkomme jäi pariin päivään. Maanantaina jatkoimme pöytäalustojen parissa. Lisäksi leivottiin välipalaksi sämpylöitä ja tehtiin lajittelua.



Ulkoilimme kynäpuistossa. Siellä lapset harjoittelivat ja oppivat uusia juttuja sekä touhusivat aiemmin opittuja. 



Tiistaina askarreltiin lumisia puita ja lumihiutaleita. 

Viikko 5

Yhteinen viikkomme alkoi vasta keskiviikkona. 
Leivoimme pullaa, jumppasimme, leikittiin vesileikkejä ja tehtiin kynähommia. 


Torstaina juhlittiin reipasta ja suloista 5 vuotiaasta ❤️ Sankarin toiveesta pidettiin disko sekä ulkoiltiin kynäpuistossa ja kierrettiin Sapokka. 




Tammikuun hiekkakakut

Tässä ihmetellään pupun papanoita. 


Perjantaina pelattiin lautapelejä, oltiin Pasaatin leikkipaikassa sekä ulkoiltiin Sibeliuspuiston leiksalla. Lapset saivat harjoitella kiipeilyä, rakentelua, vuoron odottamista, pallonkäsittelyä ja paljon muuta.