Tomelia nukkui ja hytisi kylmästä. Syyskuun yöt olivat viileitä, villatakki oli kadonnut, ja peittonsa hän oli asetellut viluisten pikkuhiirten suojaksi. Lapset pyysivät apua Dedefilukselta.
Dedefilus oli viikko sitten lennellyt taas kuun kamaralla, ja napannut sieltä kyytiin lämpöä hohtavan Kuunliljan ja iloisesti tuikkivan Lyhtykukan. Ne hän lahjoitti Tomelialle, ja ai kuinka lämpö levisi Tomelian kotiin.
Mutta kas kummaa, pihalle oli ilmestynyt jokin SUURI otus, joka nukkuessaan huokaili " EEEEEE......EEEEEEE....." ja kääntyili milloin vasemmalle, milloin oikealle kyljelle. Einari Etana, joka epäröi eikä osannut päättää kummalla kyljellä nukkuisi. Dedde toi hänelle E- kirjaimen, ja kehoitti nukkumaan vasemmalla kyljellä; silloin katse seuraa E: n sakaroita. Kiitos!
Tomelialle Dedefilus taikoi vielä lämpöisen syksyn ruskaisen oranssisen villapeiton.
Opettelimme Etana-laulun, sillä sen tahdissa on helppoa piirtää etanoita. Einari kertoikin, että oikeastaan hän on kotilo, koska hän kantaa kotia selässään.

" Kiemurainen etanalla oma koti on,
selässä tuo kulkee, ohhoh onpas verraton!
Tuntosarvet etanan ne näyttää meille poutaa,
kiirettä ei lainkaan oo,
siis hymyilläkin joutaa".