Veeti Ahonen

Jope 1

Suurin oivallukseni opintojaksolla on ollut se, että historian opetuksessa voidaan käyttää monenlaisia eri opetustapoja. Historian opetukseen vaikuttaa myös opettajan oma historiaan suuntautuminen joka heijastuu oppilaisiin. Ennen kurssia käsitykseni opetuksesta on pohjustunut kokemusteni kautta, mutta kurssin kautta esimerkiksi loppuprojekti on näyttäytynyt hyvänä opetuksen työkaluna opetustuntien pitämiseen. Loppuprojekti on ollut työtä vaativa tehtävä, mutta samaan aikaan mielenkiintoinen ja omaa kiinnostusta historiaan herättävä.


Oivalluksia käyttäen lähden käsittelemään opettajana historiaa mielenkiinnolla ja energisellä, innostavalla tavalla. En halua opetukseni olevan pelkästään opettajajohtoista vaan haluaisin pystyä tunneillani innostamaan oppilaita ja tehdä historiasta mahdollisimman mielenkiintoisen aiheen. Haluaisin käsitellä historian opetusta mahdollisimman monipuolisesti ja erilaisilla opetustekniikoilla ja käsitellä ilmiötä mahdollisimman ymmärrettävien esimerkkien kautta. Joskus tunnit voivat olla opettajajohtoisiakin, mutta en pyri tällaisen rutiiniin.

Lisätietoja tarvitsisin yhteiskuntaopin opetuksesta ja mitä alakoulussa tässä aineessa käydään. Haluaisin oppia, miten yhteiskuntaopin opetus eroaa perin pohjimmiltaan historian opetuksesta ja miten teen tästä mielenkiintoista oppilaille. Haluaisin myös historian opetuksessa tietää enemmän lähdekritiikin käyttämisestä opettamisessa esimerkiksi median kautta (miten tietää historian lähteen luotettavuuden ja tämän verrattavuus toiseen lähteeseen).

Haastavalta itsestäni tuntuu, miten saan oppilaat innostumaan ja motivoitumaan aiheesta, joka ei ole ollut itselleni mielenkiintoisimpia aineita. Jos en saa motivoitua oppilaitani tarpeeksi, voiko se muuttaa myös omaa suhtautumistani aineeseen. Haastavalta tuntuu vielä eri opetustapojen hyödyntäminen, mutta uskon tämän käytännössä harjoittelun myötä parantuvan.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.